Off-roadista opittua

Off-roadista opittua

Muutama vuosi sitten täällä eteläisessä Suomessakin oli runsasluminen talvi. Lunta saattoi sataa kymmeniä senttejä kerralla. Aurauskalusto ei joka paikkaan ehtinyt.

Tuolloin minulla oli monella tarinalla elämääni rikastuttanut Renault Twingo, pienikokoinen tilaihme. Pysäköin sen aamun aluksi paikallisen koulun parkkipaikalle ja säntäsin tunnin pitoon. Palatessani tarvoin jo kengänvarren puoliväliin yltävässä kinoksessa – ja kaikki näytti yhtä valkoiselta.

Tajusin, että jotkut villivilpertit olivat ottaneet aurauskepit pois tieuran varresta, joten summamutikassa menin sieltä, missä arvelin tien olevan. Yhtäkkiä tajusin, että pihlaja oli minusta katsottuna sellaisella puolella, että todennäköisesti olin eksynyt tieltä pitkälle pientareen puolelle.

Samalla Renault sukelsi ojan pohjalle. Refleksinomaisesti painoin kaasun pohjaan, ja sieltä Renault ponnisti kuin ponnistikin ylös ja suuntasin kohti tietä. Taustapeilistä näin somat urat koskemattomassa hangessa ja vilpittömästi toivoin, ettei kovin moni episodia nähnyt.

Päivän päätteeksi menin kotiin. Pian nuorimmaisenikin tuli bussilta. Ensimmäinen kysymys oli:

Äiti, mitä sinä oikein olet tehnyt?

Tiesin, mistä poika puhui. Pojalle vain piti vähän avata, minkä takia olin kurvaillut pientareella.

Poika kertoi kavereidensa kanssa käyneestä keskustelusta

Auto..? – Ei. Liian kapea… – Mönkkäri..? Ei. Liian leveä… Mikä ihme tuo on ollut?

Silloin pojalle oli valjennut, että äiti ja Renault sen on pakko ollut olla… Oli nähnyt viisaaksi vaieta… (tiedättehän, tietty ikä… jos äiti tekee jotain noloo… ei siitä kerrota… Eihän? 🙂 )


Mitä off-road opetti elämästä?

Ainakin sen, että epäonnistumisen tunnustaminen ei ole helppoa. – Mieluummin toivoisi, ettei kukaan näkisi.

Toisaalta, totuuden katsominen silmiin on helpottavaa. <3

Vastaa