Apean aamun huokaus (ja päivän parempi päätös)

Apean aamun huokaus (ja päivän parempi päätös)

Apean aamun huokaisu

Rehellisyyden nimissä. Vaikka teen työtä

  • johon olen kokenut kutsua pienen ikäni
  • työtä, jota teen mielelläni (ts. maanantaimasennus on minulle melkoisen tuntematon käsite)

Kaikkina aamuina tai päivinä ei tunnu upealta. – Tämä aamu oli sellainen, sanoisinko apea aamu.

Tyrkkäsin itseni tien päälle tavoittamaan yhteistyötahoja, joille olin laittanut sähköpostia ties miten monta aikaa sitten – vastauksena täysi radiohiljaisuus. Tavoitteenani kuitenkin oli saada asioita aikaankin ja eteenpäin.

Vaikka pioneeri luonteeltani olenkin, rukoilin paikkakunnalle ajaessani:

Jumala, lähetä joku merkityksellinen kohtaaminen tielleni.

Arki ja Kristus yhdistää

Pahin apeus oli paennut siinä vaiheessa, kun päivän kääntyessä kohti iltaa poikkesin paikalliselle huoltoasemalle. Asiat olivat menneet eteenpäin. Avainhenkilöiksi oli löytynyt ihmisiä suunnasta, mitä en ollut tajunnut ajatella. Olin siitä kiitollinen. Aamuisen huokaisun olin jo unohtanut.

Suunnistin uudistuneella huoltoasemalla kohti vessaa. Edelläni käveli tyylikäs romanilady.

Hetken päästä viereisestä WC-kopperosta  alkoi kuulua jutustelua.

Johan täällä melkein happi loppuu, kun tää on niin pieni.

Heläytin tyyliini sopivasti spontaanin naurun

No, kyllä minä ajattelinkin, miten sinä hameesi kanssa sinne mahdut, kun tämä on minullekin ahdas.

Sitten opettelimme  hanan ja käsienkuivaimen käyttöä. Vempele oli niin hieno, että oli pitänyt käyttöohje laittaa seinälle.

Näytimme varmasti tapahtumasarjaan perehtymättömien silmissä vanhoilta ystäviltä, kun pöllähdimme nauraen ja jutustellen pihalle.

Enpäs ole ihan äsken noin nauravaista ihmistä tavannut. Jumala sinua siunatkoon!

nainen totesi. – Ja siitähän se juttu vasta alkoikin.

Selvisi, että olimme kaupungissa samoilla asioilla, vaikkakin hiukan eri tavalla.

Kyllä minä näin sinusta, kun tuonne kävelit, että sinussa on jotain…

puuttui puheeseen tapaamani naisen mies.

(Ai, se näkyy askelluksesta, Herran läsnäolo,… No, hyvä niin… erityisesti tällaisena päivänä <3 )

Ei mikään ehotus

Pariskunta kertoo tarinaansa:

Neljä vuotta me istuttiin penkissä. Sitten me tultiin tänne.

mies heilauttaa kättään ja osoitti ympärilleen.

Seurakunta on ymmärtänyt lähetyskäskyn väärin. Se on käsky, eikä mikään ehotus. Meidän pitää mennä ihmisten luo.

No, sitähän minäkin!

Kiittelen kovasti kohtaamisesta heitä – ja Herraakin.

Ei nämä sattumia ole. Jumalan ajoitus on tarkka – vaikkapa rohkaisuksi jollekin.


Tähän sopii hyvin The Christianity Today -sivustolta poimimani ajatus:

”Tulkoon Sinun valtakuntasi ja tapahtukoon Sinun tahtosi niin kuin taivaassa” ei ole mieto mantra, vaan  niiden elämäntehtävä, joiden sydän palaa kaikelle sille, mitä Jumala tekee pelastaakseen tieltä poikenneet —

Jos englanti taipuu, voit lukea Jeff Christophersonin seurakunnan istutusta koskevan englanninkielisen artikkelin tästä linkistä 

Vastaa