uskon rohkeus - Bold in Christ

Miltä Elämä tuoksuu?

Pauliina, sinä tuoksut ihan mummolalta.

Hämmennyin pahanpäiväisesti. En ymmärtänyt aluksi ollenkaan, mitä oppilas tarkoitti. Mietin todenteolla, miltä mahdoin tuoksua.

Sitten ymmärsin: Lähestyimme joulua. Minä taas käytin eteeristä öljysekoitusta, jossa oli muun muassa kanelia, neilikkaa ja appelsiinia – useassa kiinteistössä ilmaantuvia sisäilmaoireita helpottaakseni. Totta kai tuoksu oli tarttunut vaatteisiini ja kulkeutunut kouluun – ja muistutti oppilasta mummolan joululeipomusten tuoksusta.

Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua! – Kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi hänen tuntemisensa tuoksun!  2 Kor. 2: 17

Paavalin sanojen taustalla on kuva roomalaisesta sotilaskulkueesta

Voitetun taistelun jälkeen armeija marssi johtajansa johdolla kaupunkiin sotasaaliin – ja sotavankien kanssa. Voitonmerkiksi poltettiin suitsukkeita ja/tai levitettiin tuoksuvia yrttejä paraatin kulkureitille. Tuoksu kertoi voitosta – ja tuoksu kertoi tappiosta.

  • Jeesukseen Kristukseen uskova, Häneen elämällään nojautuva voittajan puolella. Hänelle tuoksu on elämän tuoksu.
  • Jeesuksen Kristuksen ja uskon ”niikseen jättävä” edelleen pahan talutusnuorassa ja pahan puolella. Hänelle tuoksu (ellei linja muutu) kuoleman tuoksu.

Eteerisiä öljyjä voi ostaa pulloissa ja purnukoissa; Kristuksen tuoksu tarttuu Hänen läsnäolossaan

Aidot eteeriset öljyt ovat hyvin haihtuvia. Ne vapauttavat tuoksun ympäristöön, kun vain avaamme pullon. – Silti tuoksun kanssa ei tarvitse pihtailla. Tuoksun on tarkoituskin levitä ympäristöön.

Meidän ei tarvitse ”yrittää olla tuoksuvia”. Se, että tuoksumme Kristukselta, seuraa siitä, että olemme viettäneet aikaa Hänen kanssaan. Voimme jatkuvasti hakeutua ainutlaatuisen Elämän tuoksun alkulähteille, Kristuksen läsnäoloon.

Aidot eteeriset öljyt, eivät nappaa ympäristöstä vaikutteita; ne säilyttävät ainutlaatuisen tuoksunsa

Suitsukkeen tuoksu oli kiinteä osa vanhan liiton pappien jumalanpalvelusta. Tuoksu ei jäänyt vain temppeliin, vaan kulki heidän vaatteissaan sinne, minne he menivät. Kristuksen tuoksun tulisi olla luonnollinen ja kiinteä osa myös meidän elämäämme, ”uuden liiton pappeina”.

Papit tulivat temppelistä suitsukkeen tuoksu vaatteissaan, mutta heillä ei ollut lupaa tehdä suitsuketta mihinkään muuhun kuin sen alkuperäiseen tarkoitukseen: Kristuksen tuoksu on tarkoitettu pelkästään ja ainoastaan tuoda tiettäväksi Jumalan valtakunnan todellisuus, ei siksi, että jotenkin hyötyisimme siitä tai käyttäisimme sitä omien etujemme ajamiseen.

Tuoksu herättää reaktioita

Evankelistatuttuni kertoi majapaikkansa ulkopuolella tapahtuneesta episodista: Kerrostalon ulkopuolella häntä vastassa oli ollut nainen, joka oli syyttänyt tätä evankelistaa pahasta hajusta ja alkanut heristää keppiä hänen edessään. – Tämä evankelistaoli hämmentynyt yhtä lailla kuin minäkin aikanaan em. koululla. – Hän ei mielestään haissut mitenkään erikoiselle. – Nainen vaan jatkoi kepillä heristelyä. – Evankelista komensi pistämään kepin pois, että hän pääsisi jatkamaan matkaa.

Reissullaan evankelista oli aikaa miettiä tapahtumaa. Hän tuli siihen tulokseen, että nainen ”aisti” hänessä olevan Jeesuksen ja reagoi Jeesuksen läsnäoloon ja koki sen epämiellyttävänä.

Evankelista palasi takaisin majapaikkaansa ja seuraavana aamuna käveli majapaikastaan ulos. Tällä kertaa nainen pisti kätensä nenänsä suojaksi, suojautuakseen ”hajulta”.  Nainen aisti evankelistassa Jeesuksen.

Itselleni kävi erään koulun pienryhmässä samantyyppinen tapaus. Yhdeksän yläasteikäistä, tyyliin Tommi Ei-Voi-Vähempää-Kiinnostaa marssii luokkaan. Tämä on joku helluntaitäti. Tulossa on tylsä tunti. Hei, pistetään sen kustannuksella vähän vitsiksi -asenteella. Yksi rojahtaa pienryhmätilan sohvalle pitkin pituuttaan ja nostaa asenteensa korostukseksi kengät pöydälle. Toinen hautaa päänsä käsiinsä, kun istuu pulpettiinsa. – Kolmas haistelee luokan ilmaa ja sanoo: ”Mikä täällä tuoksuu? Täällä on raikasta…” – Jälleen hämmentävä kokemus… Nuoret miehenalut olivat 15 minuuttia aiemmin lähteneet samasta luokasta. Luokka noin periaatteessa oli samassa jamassa kuin monen muunkin välitunnin jälkeen. – Ajattelen jälkeen päin, että tämä nuori mies aisti tuoreuden ja raikkauden, joka tulee Jeesuksen läsnäolosta.

Useimmiten reaktiot eivät tule noin hajuvetoisesti. Ihmiset kuitenkin reagoivat siihen, mitä edustamme, jos se on vähääkään esillä. Jeesus tuoksui Jumalan läsnäololta. Niin myös meidän tulisi tuoksua. Vaikka se herättäisi tunteita laidasta laitaan.

Siellä, missä Jeesus liikkui, tapahtui. Jeesuksen läsnäolo herätti kaipausta ja toivoa – ja vastustusta.

  • Osa alkoi miettiä syvällisesti pelastusta

  • Osa kaipasi parantumista

  • Osa hankasi vastaan kaikin mahdollisin tavoin

  • Osa hyökkäsi avoimesti kohti

Enemmän kuin ympäristömme

Olen tavannut monia kristittyjä, joita kiusaa esimerkiksi työpaikan puheenaiheet tai taustalla soitettu musiikki. Ne edustavat toisenlaista tuoksua kuin, mikä itselle on tuttu, luontainen ja rakas. Joskus taustalla on motiivi: Näytetään tuolle uskikselle. – Ja niin jutun suunta ja soitettu musiikki muuttuu entistä haastavammaksi.

Tällaisen koettelun äärellä meidän kannattaa pitää mielessä, että Hän, joka meissä on, on voittanut maailman.

Kalpea kuva arkisesta elämästä: Yksi käyttämäni eteeristen öljyjen sekoitus on oikea ihmeaine: Se ei suinkaan peitä epämiellyttävää hajua, vaan eliminoi sen. – Viime kesänä ihmettelin kotonani omenan tuoksua. Tai pikemminkin käyneen omenan. – Mikä merkillinen, eikä kovin miellyttävä haju. – Syy selvisi, kun ajattelin asiaa ääneen. Poikani oli ostanut ilmanraikastimen – ja kun haju ei häntäkään miellyttänyt, pisti sen huoneensa roskikseen, josta käynyt omena -esanssi levisi koko asuntoon. – Laitoin diffuusoriin tuota eteeristä ”ihmeöljyä” – ja haju katosi. – Niin myös meissä oleva Kristus ja Hänen tuoksunsa on enemmän kuin se, mikä ”tuoksuu” ympäristössämme.

Me käännettiin se ”sinun kanavallesi”

Eräs yrittäjä kertoi, miten hän työmaallaan viipyi joskus muita pidempään ja vaihtoi radiokanavan Deille. Päivän päätteeksi hän vaihtoi kanavan takaisin Radio Rockille, jota muut kuuntelivat. Yhtenä iltapäivänä eräs työmaan työmiehistä ruuvasi radiota Dein taajuudelle sanoen: ”Me laitettiin se siun kanavalle.” Ilmeisesti yrittäjä oli unohtanut radion ainakin kerran ”taajuudelleen”, mikä pistettiin merkille työporukassa.

Uskovan yrittäjän elämässä tuoksui Kristus. Suolan tavoin läsnäoleva kristillisyys lähensi työporukkaa uskonasioihin tavalla, joka ”miekkalähetyksellä” (käänny tai kuolet) olisi jäänyt unelmaksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s