Skip to content

Päättömiä patsaita ja äkkikääntymisiä

Oheinen kuva on eräästä kirkosta taannoisen kesälomamatkamme varrelta.

Kävimme monissa samanmoisissa kirkoissa. Ihmettelin niistä joissakin päättömiä patsaita. Opas selvensi patsaiden taustaa. Kysymys ei ollut toisen maailmansodan eikä ensimmäisenkään tuhoista, vaan kristittyjen välisestä kuvakiistasta, joka liittyi osana äärimmilleen vietyyn reformaatioon. Uudistuksen innossa osasta kirkoista tehtiin väen väkeen ”protestantteja” ja osa toisin uskovista joutui todella hankalaan asemaan, sanoisin jopa vainotuksi.

Voit kuunnella ajatuksiani ”päättömien patsaiden” äärellä

Tavallaan ymmärrän innostuksen innon. Patsaita pidettiin epäjumalanpalveluksena. Asialle piti tehdä jotain. Asia ratkaistiin pistämällä paikka päreiksi ja osin pakottamalla toisin uskovat samoin uskoviksi.

Näin jälkiviisaana… Eihän se noin toimi. Eihän uskomaan tietyllä tavalla voi pakottaa. Ulkonaisella taipumisella ei välttämättä ole tekemistä sydämen kääntymisen kanssa, varsinkaan jos se tapahtuu pakon edessä.

Julistamassamme Sanassa on voima. Sen pitäisi riittää. Ei siinä patsaidenkaan päitä tarvitse katkoa. Sanan edessä ihminen huomaa linjavirheet ja sillä siisti.

Olen useaan kertaan pohtinut meitä tämän ajan herätyskristillisiä (tai miksi itseämme nimitämmekään). Tekisimme mieluusti muista ”äkkivalmiita”. Unohdamme sen, että omakin uskomme, sen syventyminen/löytyminen on ollut prosessi. Miksi muiden kohdalla pitäisi asioiden tapahtua äkisti.

Ymmärrän toisaalta niiden kokemuksen, joilla usko on tuntunut löytyvät suit sait sukkelaan, tiettynä hetkenä ja tietyllä kellonlyömällä. Maailma kääntyi ympäri, arvomaailma myös. Kaikki kääntyi hyväksi. Riippuvuudet jäivät. Avioliitto parani, jne.

Kun tarina kerrotaan 2-10 minuutissa, siitä välittyy kuva äkkimuutoksesta. Sellainen syvältä käyvä muutos kuitenkaan harvoin on. Siihen on sisältynyt jonkinlainen tutustumis- tai tunnusteluvaihe. Jokin tai joku on saanut ihmisen lähenemään uskonasioita, tulemaan kirkkoon tai rukoushuoneelle tai joku on kohdannut sinut/minut jossain elämämme tilanteessa kertoen tietä eteenpäin. Tässä prosessissa olemme itsekin liikkuneet eteenpäin askel askelelta. Samoin on uskon asioissa kasvumme laita.

Teemme väärin jos/kun alamme edellyttämään toiselta äkkimuutosta. Teemme väärin, jos emme anna toiselle mahdollisuutta ottaa kantaan puolesta tai vastaan, ottaa tarvittaessa etäisyyttä. Usein nimittäin käy niin, että etäisyyden ottamisen jälkeen tulee aika, jolloin asianomainen tuleekin uudestaan lähelle. Hänet voittaa rakkaus ja Herran vetovoima, ei sinun/minun pakottaminen.

vaikuttavaa-uskoa_talvi

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: