Puolesta vai vastaan?

untitled (833 of 22)

Kierrän pääsiäisen alla kouluilla yhdessä seurakuntamme lastenohjaajan, papin ja kanttorin kanssa. Pääsiäiskertomuksessamme Asser-aasi, pääsiäisen tapahtumien silminnäkijä, ihmettelee sitä, miten Jeesus voi rukoilla niiden puolesta, jotka äänestivät hänet ristille, niiden puolesta, jotka naulasivat hänet ristiin ja niiden puolesta, jotka pilkkasivat häntä ristillä. Kertomuksessamme Asser kyselee:

Miten joku voi rukoilla anteeksiantoa tuollaisille?

Jeesus teki niin kuin opetti: Rukoili niiden puolesta, jotka vihasivat ja vainosivat häntä. Samaa opettivat ja noudattivat Hänen seuraajansakin.

Stefanuksen sanat kivien sinkoutuessa kohti olivat samat:

Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät.

Kuka olisi tuossa hetkessä aavistanut, että Saulus -nimisestä nuorukaisesta, hänestä, joka moottoroi kristittyjen vainoa, tulisi pian kristitty – ja pakanain apostoli?

Useinkaan emme ymmärrä elämän kiemuroita. Elämä voi tuntua tosi epäreilulta. Saamamme kohtelu samoin. Kiemuroiden keskellä ei useinkaan ole helppoa antaa anteeksi – eikä rukoilla niiden puolesta, jotka ovat syvästi loukanneet.

Tuolla alueella olen oman kouluni käynyt.

Yksi esimerkki – sellainen palanen tarinastani, jota kovin moni ei tiedä.

Lapsuudenkotini liepeillä liikkui nuori mies, jota äitini kovasti arvosti. Juuri tuo luottamus mahdollisti ikävien asioiden tapahtumisen minulle, nuorelle tytölle. Ikävyyden huippu oli se, että äitini ei uskonut kertomustani, kun olin miehen hätistänyt kimpustani hiilihangolla ja romahtanut itkemään huoneeni lattialle.

Vasta vuosien päästä sielunhoidon luennolla solmu alkoi aueta. Sain tilaisuuden puhua tapahtuneesta. Alkoi parantuminen.

Anteeksianto ei ollut helppo juttu. Koin, että elämäni oli mennyt pahan kerran pilalle.

Katkeraa oloani lisäsi se, kun tajusin, että haavojeni (joista edellä kertomani oli vain yksi) vuoksi olin tehnyt valintoja, joilla oli kauaskantoisia – eikä niin hyviä – seurauksia.

Vähitellen pystyin antamaan anteeksi.

Uskomaton tilanne tapahtui liki 20 vuotta tapahtumien jälkeen. Kyseinen mies joutui sairaalaan. Olin mieheni kanssa ainut, joka meni häntä katsomaan. Saimme rukoilla miehen puolesta.

Anteeksianto ei tietenkään merkitse sitä, että pitää antaa uudestaan itseä haavoittaa, loukata, käyttää hyväksi tai höynäyttää. Tapahtuneesta saa (ja pitää) ottaa opiksi.

Lisää ajatuksia anteeksiannosta https://sourcepublication.net/2012/09/02/anteeksiantamisen-viisaus-ja-vaikeus/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s