987. Totuus

987. Totuus

Käymäni keskustelun kirvoittamana muutama ajatus totuudesta ja totuuden puhumisesta.

Keskustelukumppanini totesi seuraavasti:

olet — totuuden nainen

Arvostan kommenttia. Totuuden puolella olen yrittänyt olla.

Totuudessa on siinä mielessä helppo elää, että tietää, että jos joku avaa elämäni kaapin oven, sieltä ei tule luurankojen vyöry, vaan oven avaaja on riittävässä määrin tietoinen kaapin sisällöstä.

Toisaalta totuudessa pysymisellä voi olla hintansa.

Olemme ihmisinä mukavuudenhaluisia. Joskus mukavuudenhalu voi ajaa ohi totuuden. Kuka haluaisi nostaa käsiteltäväksi kipeän tai vaikeasti ratkaistavan asian, käsi ylös? Kuka haluaisi tunnustaa sellaisen omassa elämässään?

Usein olisi helpompi vaieta ja leikkiä, ettei ole nähnyt epäkohtaa.

Totuus ei aina ole puhumista, vaan myös (tai joskus pelkästään) toimimista. Sekään ei aina ole helppoa.

Totuus voi erottaa ihmisiä – silloin, kun toinen itsepäisesti kieltäytyy tunnustamasta totuutta ts. valitsee valheen. Väkisinkin nämä kaksi ajautuvat vastakkaisille puolille – usein muita mukaansa vetäen.

Totuus on myös siitä vaikea juttu, että se on osittain subjektiivinen asia: Jokaisella on samastakin asiasta tai tapahtumasta pikkuisen erilainen näkemys, joka peilautuu omaa elämänhistoriaa – tai vaikka niinkin arkista asiaa kuin, kohtaako asian kiireessä vai kiireettömästi/hyvin nukutun vai valvotun yön jälkeen, tms.

Oma lukunsa on ”narsistinen totuus”, joka on aina narsistille suotuisa. Siksi hänen kanssaan totuudesta ”keskusteleminen” on sama kuin peilitalon erilaisten peilien kanssa keskustelisi. ”Narsistinen totuus” voi olla silkkaa valhetta objektiivisesti katsoen, jos totuus on narsistille kiusallinen. Silloin hän tekee kaikkensa muokatakseen ”totuudesta” mieluisensa.

Totuus voi myös eheyttää ja parantaa. Silloin kun asiat nähdään semmoisina kuin ne ovat ja aletaan tekemään asioille jotain niin aidosti ja oikeasti totuutta etsien kuin se meidän ihmisten maailmassa on mahdollista.

Hain koiruuttani blogista hakusanalla totuus, mitä vuosien mittaan olen aiheesta kirjoittanut. Löytyi liuta kirjoituksia. Ne löytyvät seuraavan linkin takaa.

Tuon Taivaallista – Heavenly Matters

Yksi kirjoitus erityisesti osui silmiini: http://sourcepublication.net/2012/02/12/vapauttava-totuus/

Tänä aamuna täydentäisin kirjoitusta vielä voimakkaammin anteeksiannon sanomalla:

Kipeänkin totuuden edessä, silloinkin kohdattu asia sattuu itseen ja lujaa, on tärkeää pyrkiä antamaan anteeksi. Se ei merkitse tapahtuneen kieltämistä tai sen käsittelemättä jättämistä, vaan sitä, että tulen sujuksi asian ja/tai ehkä syvästi loukanneen (tai  niin kuin hyväksikäytetyn kokemus usein on- elämäni pilanneen…) henkilön suuntaan pystyi hän itse tunnustamaan tehneensä väärin tai ei, käsittelemään asiaa tai ei. Anteeksianto ja se, että on sujut menneisyyden kanssa, auttaa kovasti eteenpäin menoa.

Artikkelikuvaani viitaten:

Tajuan, että olen särkynyt ja murtunut – kuin murtunut ruoko.

Voi, jos olisinkin taittunut! Silloinhan nousisin, kun saisin mahdollisuuden ja taakat olisivat yltäni pois.

– Mutta kuka murtuneen nostaa uuteen elämään? Jotain on peruuttamattomasti mennyt rikki.

Tajuan, että en näistälähtökohdista pysty loistamaan Herran kirkkautta niin kuin olisi tarkoitus. Olen savuava kynttilänsydän. Liekkini ei ole hääppöinen. Savu käy huoneessaolevien silmiin. Olen käyttökelvoton kynttilä – tai niin ainakin ajattelen.

Vai voiko sittenkin tapahtua jotain, mikä ylittää ymmärrykseni?

Voiko katkennut sittenkin nousta ylös kuin ei koskaan olisi katkennut? Voiko savuavasta sittenin tulla käyttökelpoinen?

Tajuan, että Herrani voi. Hän tekee mahdottomasta mahdollisen.

Katkenneen Hän nostaa. Särkyneen eheyttää. Kuolleen nostaa elämään. Tekee käyttökelvottomasta käyttökelpoisen.

Liekki valaisee. Lämmittääkin vähän. Eikä savua.

Kynttiläkin on aidonvärinen. Puhdas. Ei siinä ole mustia tahroja, noen jäänteitä.

”Se, mikä ihmiselle on mahdotonta, se on minulle mahdollista”, Herra vakuuttaa.

Vastaa