935. Radikaali lapseus (osa 2) – Entä jos Jumala työstääkin ihan toista ”juttua”?

Aloitan artikkelini tarinalla pitkään matkoillani palvenneesta ”ranskanpastillista”: ’

Oranssi Twingoni oli kaikkea muuta kuin täydellinen auto.

Se oli ihanan pieni – ja samaan aikaan tilaihme. Se kulutti vähän. Mutta voi niitä pikkuvikoja:

Yhtenä syksynä se ei halunnut kuljettaa minua. Se ei lähtenyt käyntiin. Vikaa etsittiin sieltä ja täältä. Bensiinit valutettiin pois ja kaiken varalta sulateltiin ja kuivateltiin autoa lämpöisessä tallissa. Mitään järkevää vikaa ei ollut, jos lukuun ei oteta takatuulilasinpyyhkijän sulaketta; se piti vaihtaa. Yhtäkkiä Twingo lähti käyntiin – tasan kaksi viikkoa sen torailun alusta.

Toisena syksynä nopeusmittari pimeni. Kiinnitin tarralla ohjauspyörään kännykkäni, jotta sain näkyviin navigointiohjelmasta nopeuteni. Renkaiden vaihdossa tunkki meni kahdesta kohtaa pohjasta läpi niin, että autonkorjaajiksi opiskelevat saivat hitsailla kaksi viikkoa pohjaa kasaan. Ja muutama pikkuvika vielä – mukaan luettuna se, että kuljettajan puoleinen ovi aukeni ”rautalangasta”, kun lämpimämpään Ranskaan tarkoitetut muoviosat eivät kestäneet -38 pakkasta.

Ajoin auton suoraan koululta katsastukseen.

Hyväksytty.

Kun ilmoitin ilouutisen autoa korjanneelle luokalle, luokka repesi riemuun, kun autoni oli mennyt katsastuksesta läpi: luokassa oli katsastuksesta jännitetty melkein kuin jääkiekon MM-finaalia Suomi vastaan Ruotsi.


Autossani oli matkan varrella myös muita jännittäviä vikoja, kuten
– auto käynnistyi 3.-20. yrityksellä
– erään kerran bensiinitankin täyttöputki oli ”kadonnut”, kun saavuin huoltoasemalle. Vähin erin minulle hahmottui, mitä oli tapahtunut. Täyttöputken kiinnikkeet olivat ruostuneet puhki – ja täyttöputki löytyi kuin löytyikin auton uumenista, kun aloin sitä etsimään.
– erään kerran bensiinitankin suojaläppä kilahti kaupan parkkipaikalle.
– ja sitten kuljettajan ovi alkoi aueta yllättävissä tilanteissa, esimerkiksi oikealle kääntyväss mutkassa…
Viime kesänä kurvasin autollani maatilani asioissa ”melekkein naapurriin”. Tuolle isäntämiehelle auto tuntui olevan kuin halpaa makkaraa, sitä viimeisen käyttöpäivän ohittanutta. Äänenpainosta ja kehon kielestä aistin äärimmäisen halveksunnan:

Kaikenlaisella autolla sinäkin ajat.


Mutta hyvänen aika! Auto on ollut autoni. Se on – vioistaan huolimatta – palvellut uskollisesti, kuljettanut minua liki 100 000 km. Se on ollut ”tuotemerkkini”, josta minut on tunnettu näillä nurkilla. Monet ovat nostaneet kätensä tervehdykseen, kun ovat nähneet persoonallisen ajopelini.
Kaikesta huolimatta sillä on ollut turvallista ajaa, sillä ne liikenneturvallisuutta vaarantavat viat (kuten se, että jarrut alkoivat toimia joka 3. polkaisulla) korjattiin.

Tämä autokertomukseni on hyvin kalpea kuva Jumalan suhtautumisesta meihin (kun rehellisesti itseämme tarkastelemme) usein varsin vajavaisiin ihmisiin. Kenessä mitäkin pikkuvikoja, joita itse kohtaa ja ajoittain joutuvat muutkin niitä oikomaan. – Silti, kun nuo viat tunnistamme ja tunnustamme ja yritämme niiden kanssa jotain tehdä, Jumala ei hylkää meitä!

Kirjoituksessani Radikaali lapseus (osa 1) kirjoitin:

Tällä en tarkoita Jumalan edessä väärien valintojen ”laillistamista”/puolustamista/selittämistä (pahoittelen: tämän ja seuraavan erottaminen ei ole aina helppoa…), vaan tilannetta, jossa Jumala näkee elämämme tilanteet, motiivit, taistelut, jne. ja, että Hän siinä tilanteessa sanoo: Sitoudun sinuun Pojassani, Jeesuksessa Kristuksessa – Hänen sovintotyönsä tähden.

Silloin kun kyseessä on elämää vaarantava asia, Jumala katsastusmiehen tapaan yrittää saada kiinnittämään huomion siihen, että jokin oleellinen asia ei ole kunnossa, asia, joka vaarantaa joko itseni tai jonkun muun turvallisuuden. Asia on esillä, jotta siihen saataisiin korjaus. Sen jälkeen matka jatkuu.

Tässä mielessä Jumalan rakkaus on oikeaan ohjaavaa, ei tyrannin tavoin kyykyttävää eikä myöskään kaiken sallivaa ja mahdollistavaa.

Jumala tekee työtään vähitellen. Siksi kaikki ei ole korjauksen alla yhtä aikaa. Hän näyttää aloittavan elämämme ja eteenpäinmenomme kannalta tärkeimmästä. Järjestys voi olla ihan toinen kuin muut ihmiset ajattelevat. Ehkä jokin ulkonaisesti repsottava asia kiinnittää heidän huomionsa, mutta Jumala ohjaa meitä suuntaamaan katseemme johonkin, mikä ajaa repsottavan asian ohi.

(Jatkuu seuraavassa kirjoituksessa, jos Herra suo, Raamatusta nousevin esimerkein)

1 thought on “935. Radikaali lapseus (osa 2) – Entä jos Jumala työstääkin ihan toista ”juttua”? Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s