Ilman vahaa

Edellisessä kirjoituksessani viittasin ”menestystraumani taustaan” siihen, että puhuttiin oikeasta asiasta väärässä asiayhteydessä tai väärästä lähtökohdasta (lausuttuna). Esimerkkinäni oli toteamus: ”voittovoimassa”.

Totesin:

Minulta vei aikaa sen ymmärtäminen, mikä ero on itkun, kivun ja vaikeuksien peittämisellä (hymyyn, ylistykseen, jne.) ja sillä, että katsoo olosuhteita rohkeasti silmästä silmään ja iloitsee ja ylistää niiden keskellä katsoen Kristukseen, joka on Voittaja.

Peittämisessä on kysymys epäaitoudesta: en ole sitä, mitä sanon olevani. Epäaitous ei paljastu aina heti – mutta kun se paljastuu, se jättää olon varsin ontoksi ja hämmentyneeksi: Kysyn, mihin voin luottaa, kun en edes aidon nimellä kulkevaan.

Viime sunnuntaina kuulin mielenkiintoisen saarnan, joka pohjautui Filippiläiskirjeen 1. lukuun, muun muassa seuraaviin jakeisiin:

Rukoilen myös, että teidän rakkautenne kasvaisi ja yltäisi yhä parempaan ymmärrykseen ja harkintaan, niin että osaisitte erottaa, mikä on tärkeää, säilyisitte puhtaina ja moitteettomina odottaessanne Kristuksen päivää ja tuottaisitte Jumalan kunniaksi ja kiitokseksi runsain mitoin hyvää hedelmää, jonka saa aikaan Jeesus Kristus.

Puhuja kiinnitti huomion sanaan, jota käytetään joissain englanninkielisissä ja ennen muuta latinankielisessä Uuden testamentin käännöksessä puhtaudesta ´sincere´. Latinasta käännettynä se on ilman vahaa.

Sanan taustalla on Raamatun ajan saviruukku. Ruukuntekeminen ei aina mennyt suunnitellusti. Ruukkuun saattoi tulla särö. Jos ruukuntekijä/myyjä, oli rehellinen, hän laittoi ruukun pirstaleiksi ja käytti uuden ruukun raaka-aineena; jos ruukuntekijä/myyjä oli epärehellinen, hän laittoi vahaa halkeamaan. Aluksi ruukku näytti ehjältä, mutta heti lämmön kanssa tekemisiin joutuessaan, vaha suli pois ja halkeama paljastui. Aidosti ehjän ruukun vakuustodistuksena oli pahjaan painettu sana ´sincere´. Tämä luonnollisesti heijastui myös ruukun hintaan.

Ilman vahaa. Aito. Tämä on pyörinyt mielessäni viime päivät. Ja se, kuinka lämpö paljastaa vahan, halkeaman paikkaajan.

Vahan sulaessa ja halkeaman/halkeamien paljastuessa on ostajan olo pettynyt. Niin oli itsellänikin pettynyt olo, kun tajusin, että osa siitä, mitä minulle markkinoitiin aitona uskona, ei kestänyt lämpöä. Luulin asiaa perinjuurin aidoksi/oikeaksi, mutta se ei sitä ollut – ja olin äärettömän pettynyt. Ruukkuihin ja ruukkukauppiaihin. Uskoon ja kaikkeen, mitä se piti sisällään.

Vasta vähitellen minulle on hahmottunut ajatus siitä, että on aitoa, vilpitöntä uskoa – ja on niitä, joilla hyvän asiankin kanssa on ketun häntä kainalossa. Ja pääasia on, että on aitoa, vilpitöntä uskoa.

Juuri tällaisessa asiayhteydessä Paavali kirjettään kirjoittaa. Hänelle tärkein asia oli rukoilla Filippin kristittyjen puolesta, että
– heidän rakkautensa kasvaisi ja
– yltäisi yhä parempaan ymmärrykseen ja harkintaan, niin että
– he osaisivat erottaa, mikä on tärkeää,
– säilyisivät puhtaina ja moitteettomina odottaessaan Kristuksen päivää ja
– tuottaisivat Jumalan kunniaksi ja kiitokseksi runsain mitoin hyvää hedelmää, jonka saa aikaan Jeesus Kristus.

Kysymys oli tärkeimpään keskittymisestä, aitona/puhtaana säilymisestä ja hedelmän kantamisesta.

Paavali tiedosti sen, että kaikilla julistajilla ei ollut puhtaat jauhot pussissa: Osa julisti kateudesta ja riidanhalusta, osan lähtökohta oli juonittelu ja Paavalille murheen tuottaminen.

Paavalin kirjeitä tunteva tietää hänen intohimonsa: seurakunnan kaikinpuolinen hyvinvointi ja (puhtaan) evankeliumin julistaminen. Hän hyvin suorasanaisesti varoitti julistajista, jotka olivat ”ongelmantekijöitä”. Miten ihmeessä hän kirjoittaa Filippiläisille ihan toisin?

Mutta ei sillä väliä! Minä iloitsen siitäkin, kunhan Kristusta vain kaikin tavoin julistetaan, oli tarkoitus vilpitön tai ei.

Voisivatko avainsanat olla seuraavassa:

Minulla on vastedeskin aihetta iloita, sillä tiedän, että teidän rukoustenne tähden ja Jeesuksen Kristuksen Hengen avulla tämä kaikki kääntyy parhaakseni.

Ei Paavalille ollut yhdentekevää, miten asiat seurakunnassa ovat:

Teidän on vain käyttäydyttävä Kristuksen evankeliumin arvoa vastaavalla tavalla. Pääsenpä itse käymään luonanne tai en, toivon saavani kuulla, että te pysytte lujasti samanhenkisinä ja taistelette yksimielisesti evankeliumin ja uskon puolesta antamatta vastustajien säikyttää itseänne. Se on heille Jumalan antama osoitus siitä, että heitä odottaa kadotus mutta teitä pelastus. —

Kaikenkarvaisia vipeltäjiä tuli ja meni; Filippin kristittyjen ydintehtävä oli pysyä Kristuksessa. Niin Paavali oli oppinut tekemään. Se oli hänen rohkeutensa salaisuus:

Odotan ja toivon hartaasti, että en joudu millään tavoin häpeään vaan voin nyt niin kuin aina ennenkin olla rohkea ja tuottaa kunniaa Kristukselle, jäänpä sitten eloon tai kuolen. Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s