919. Entä jos sittenkin luottaisin?

”Jälleenbloggaus” tammikuulta 2014. Lohduttavaa sanaa uskonkamppailussa.

Eikö tuotakin kamppailua, keskeneräisyyttä itsessä ja ympärillä voisi jättää sillä tavoin Jumalan käsiin, että uskaltaisi luottaa —

Siunausta sunnuntaihisi!

DSC_2872

Syttyneet Sydämet

Vain yhdet jäljet

Ihmiselämän kysymykset vievät oikeasti ”pienelle paikalle” – jopa sanattomaksi.

”Miksi minun elämässäni on niin hirvittävästi vastamäkiä? Eikö tämä koskaan lopu?”

Nuo kysymykset ovat varmasti miedommasta päästä silloin, kun ihminen on tiukoilla elämänsä – ja Jumalankin edessä.

”Missä on Jumala minun elämässäni?”

Ehkä vertaus kaksista jalanjäljistä hiekassa on kohdallaan näissä tilanteissa. Vrt. seuraava laulu:

http://www.youtube.com/watch?v=L_HW1CI1ntE

Laulun ideahan on siinä, että ihminen kyselee Herralta, minkä takia hän tietyssä vaiheessa elämässään näkee vain yhdet jalanjäljet. Herra vastaa: Silloin kannoin sinua.

Armolöytö

Olen ystävieni kanssa puhunut paljon siitä, kuinka uskomme on kovasti suorituskeskeistä monta kertaa. On mielettömän vaikea uskoa siihen, että ihmiset ja Jumala voisivat hyväksyä meidät semmoisinamme, ilman omaa yritystämme.

Lutherin muutaman vuosisadan takainen ”armolöytö” mullisti läntisen kristillisyyden. ”Uskosta vanhurskas saa elää.”

Usko ei ollutkaan lain täyttämistä, vaan laki oli täytetty Kristuksessa. Sen myötä uskon kautta elämäämme tuleva vanhurskaus on yhtä kuin kelpaaminen Jumalalle.

Tämän jälkeenkään usko ei ole pelkästään…

View original post 420 more words

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s