Viime kesänä suunnistin vuosien jälkeen äitini kotimaisemiin. Yhtenä syynä oli yrittää vielä kerran selvittää äitini suvun mysteeriota, kuten sitä, miksi sukuun tuntui kuuluvan jotain, mistä ei saanut otetta. Kuvaavaa oli, että edesmenneelle äidilleni tärkeä tammenvahdinmaja pysyi suljettuna, kun avainta ei löytynyt entisestä piilopaikasta. Hieman surumielisesti sanoin Artolle, että ehkä on tarkoituskin, että kaikkea en saa tietää.

Viime sunnuntainen tilaisuus ja Linda Berglingin tiedonsanat olivat tuo puuttuva avain. Bergling nimittäin totesi kesken rukouksen, että yleisön joukossa on joku, jonka lapsuutta on varjostanut äidin kipu sodasta ja köyhyydestä.

Asia sai vielä lisävaloa, kun istuin paikkakunnallamme olevan kirpputorin pöytään ja jutustelin erään ystäväni kanssa. Tämä ystävä kertoi erikoisesta kohtaamisesta naisen kanssa, joka oli pelon vanki ja eli melkoisen rajoitettua elämää ”kaiken ihanuuden keskellä”. Naisen elämänpiiri oli supistunut todella pieneksi.

Kertomuksen suurpiirteisyyskin riitti muistuttamaan minua unesta, joka on toistunut muutaman vuoden ajan pienin variaatioin: Unessa asun talossa, jossa nyt oikeasti asun. Unessa juuri ennen talosta muuttoa löydän talosta milloin uuden huoneen, milloin leivinuunin, joka olisi ollut käytössäni, kun vain olisin tajunnut sitä käyttää.

Ystäväni jatkaa kertomusta omalla kokemuksellaan evakkoudesta ja sen tuomasta juurettomuudesta, tunteesta, ettei kuulu mihinkään.

1+1=2 -yhteenlaskun tuloksena tajuan, että olen kirjaimellisesti lapsuuteni imenyt äitini kipua siitä, miten hän oli pienenä koululaisena joutunut asumaan eri perheissä, joissa kaikissa häntä ei oltu kohdeltu hyvin. Joissain perheissä oli ollut hyvä olla, mutta kun perheissä oli lapsia omasta takaakin ja ahtaat tilat, oli etsittävä kortteeri isommasta talosta. Yhdessä isommassa talossa oli talon tytär vienyt äidin viikon varrelle tarkoitetut eväät ja muutenkin kohdellut äitiäni todella kurjasti. Tarinaa samanikäisenä kuunneltuani voin hyvin samaistua äitini olotilaan – josta tuli vallitseva sielunmaisema 40 vuodeksi! (HUH!!!) ”Kaiken ihanuuden” keskellä olen minäkin elänyt rajoitettua elämää!

…Toki varmasti eräät elämänvaiheet ovat saaneet entistä enemmän varuillen ts. olen pelännyt, että joku vohkii elämästäni tärkeitä asioita uudelleen tai kohtelee kenkusti, kun niin on tapahtunut myös minulle. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että

Herra rohkaisee toisenlaiseen odotusarvoon, siihen että uskallan laajentaa elämäni kaikkeen siihen, mihin Jumala on minut tarkoittanut!

1 Comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s