olen-oppinut-etta-jumalan-armo-saa-enemman-aikaan-kuin-ihmisen-vaatimus-se-missa-olen-railakkaasti-epaonnistunut-on-jumalan-kasissa-muuttunut-ihmeeksi-kun-olen-suostunut-muutettavaksi

Jumalan kutsuu rauhaan

Perussanomamme: rauha Kristuksessa ja Kristuksen kautta Jumalan ja ihmisten kanssa. Rauha niin hepreassa kuin kreikassakin tarkoittaa

  • sodan vastakohtaa
  • rauhaa yksilöiden välillä
  • turvallisuutta
  • turvaa
  • menestystä – kaikkea sitä, mitä rauha (sodan puuttumattomuus) mahdollistaa. Se viittaa
  • Messiaan tuomaan rauhaan – Tässä oikeudenmukaisuuden, pyhyyden ja vanhurskauden näkökulma: Tulee päivä, jolloin kaikki on ojennuksessa.
  • rauhaan, joka Kristuksessa on kristityllä, myös Jumalan kanssa.

Evankeliumin perussisältö on myönteinen: ilosanoma, Kristuksesta, joka on mahdollistanut kaiken tämän

Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa.
Kristus on avannut meille pääsyn tähän armoon, jossa nyt lujasti pysymme. Me riemuitsemme siitä toivosta, että pääsemme Jumalan kirkkauteen.(Room. 5: 1,2)

  • Rauha sisältyi enkelien ilmoitukseen jouluyönä (Luuk. 2:14).
  • Rauhan toivotus oli ja on juutalainen tervehdys.
  • Jeesus lähestyi opetuslapsiaan toivottamalla rauhaa (Luuk. 24:36; Joh. 20:19, 21, 26).
  • Jeesus käski toivottamaan rauhaa, kun Hänen lähettämänsä opetuslapset menivät taloon ja halusivat julistaa Jumalan valtakuntaa (Luuk. 10:5).
  • Uuden testamentin kirjeiden kirjoittajat toivottivat seurakunnille rauhaa;jokainen Uuden testamentin kirje sisältää rauhan toivotuksen jossakin muodossa joka alussa tai lopussa tai molemmissa.
  •  Jeesus sanoi jättävänsä seuraajilleen Hänen rauhansa (Joh. 14. 27).

Evankeliumin perusmyönteisen sanoman edessä tiukka paikka tulee, kun

  • Ihmisen täytyy uskoa Jeesukseen henkilökohtaisesti omistaakseen evankeliumin lupaukset.
  • Jeesukseen sitoutuminen ja uskon tunnustaminen Häneen kysyy pokkaa myös meidän aikanamme.

Äkki- ja pakkomuuttamisen sijasta kasvun ymmärtämiseen

Vuosien (voisiko tässä iässä liiottelematta puhua jo vuosikymmenistä?) mittaan olen törmännyt myös toisenmoiseen ”evankeliumiin”, joka tiukkuu Jumalan hyvyyden sijasta Jumalan ankaruutta. Taivaan portit raottuu, kun jätän pois tämän tai tuon. Julistaja lähestyy ihmistä tiukkuuden kautta. Tämä ja tuo on jätettävä ennen kuin kelpaan Jeesukselle.

En yhtään väheksy syntikysymystä. Silti – jos yhtään omaa matkaamme uskon suuntaan muistelemme (rehellisesti) – saatamme muistaa sen, että ei välttämättä ollut tietoa tästä/tuosta alkumetreillä. Kasvu ei ole aina ollut joutuisaa eikä tie mutkaton. Miksi ihmeessä yritämme edellyttää toiselta äkkikasvua? Uskaltaisimmeko jättää kasvun Herramme käsiin. Hän taitaa tuon kasvattamispuolen. Voimme toki Hänen korvinaan ja käsinään olla, mutta ei meidän tarvitse äkki- tai pakkomuuttaa ihmistä Kristuksen kaltaisuuteen, koska se loppu pelissä on Kristuksen tehtävä.

Tuo muutos on ollut ainakin omalla kohdallani sillä tavalla salaisuus, että en pysty sitä selittämään, korkeintaan voin yrittää kuvata.

Ennen yritin olla hyvä

Ennen tuota iltaa yritin olla hyvä. Huomasin itseni aika toivottamaksi tapaukseksi. Päreet paloivat ja oli huono olla. Kävin tuohon aikaan ortodoksisessa kirkossa ajoittain. Kerran muistan tuijottaneeni Kristus-ikonissa olevia, tuohuksen synnyttämiä palamisjälkiä ja ymmärtäneeni, että Kristusta ovat satuttaneet minun syntini.

Kaipauksesta huolimatta olin vaikea taivuteltava. Uskosta olin kiinnostunut. Uskovaisista minulla oli aika outo kuva. Joku pelotteli tuomiopäivällä. Toinen kuunteli heavya takaperin ja löysi viestejä sielunviholliselta. Kolmannet ylistivät kädet ylhäällä ja puhuivat kielillä. Kirkko oli mielestäni kuiva paikka… Kuulopuheita (tosiakin) ja ennakkoluuloja sekoitettuna.

Jumalan napakka puhe yhdistettynä Hänen armolliseen lähestymiseensä (tuli sille tasolle, jossa olin valmis ottamaan kutsun vastaan) ja hätääni olivat ne asiat, jotka toivat minut tilanteeseen, jossa kuulin evankeliumin.

Voin yhtyä Psalmin sanoihin:

Hartaasti minä odotin Herraa,
ja hän kumartui minun puoleeni
ja kuuli huutoni.
Hän veti minut ylös syvästä kuopasta,
upottavasta liejusta.
Hän nosti minut kalliolle,
antoi lujan pohjan askelteni alle.
Hän antoi suuhuni uuden virren,
kiitoslaulun Jumalamme ylistykseksi. (Ps. 40: 2-4)

Sitä juuri tarvitsin: armoa avuttomuuteeni

Siihen, että olin valmis luovuttamaan elämäni Jeesukselle, johti yksinkertainen evankeliumin saarna Jeesuksesta, joka kohtasi ihmisen hänen hänen hädässään. Kohtaa en enää muista, mistä pappi mahtoi puhua. Tunsin Raamatun, koska olin lukenut sen läpi useita kertoja tuohon iltaan mennessä. Sieltä nousi ajatus:

Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. (Matt. 11: 28)

Tuo ilta muutti paljon. Seuraavat vuodet vielä enemmän.

Tuo ilta oli yksi etappi uskon tiellä. Monet vaiheet ennen sitä olivat kasvattaneet ratkaisuun. Monet vaiheet sen jälkeen ovat kasvattaneet tiellä eteenpäin.

Olen oppinut, että Jumalan armo saa enemmän aikaan kuin ihmisen vaatimus. Se missä olen railakkaasti epäonnistunut, on Jumalan käsissä muuttunut ihmeeksi, kun olen suostunut muutettavaksi.

Kovasti matkan varrella on puhutellut Roomalaiskirjeen 6. luku:

Evankeliumi on vapautuksen sanoma. Jeesuksen työn takia synnin ei tarvitse olla herramme. Siinä ilosanomaa kerrakseen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s