822. Ennen kalareissua selvitä verkot

822. Ennen kalareissua selvitä verkot

Keväällä sain puhelun. Soittaja kertoi, että vieraspuhuja oli profetoinut, että herätys alkaa heidän seurakunnastaan tiettynä kuukautena. Tiedän hippusen seurakunnan ongelmista. Yksi sun toinen on sieltä lähtenyt enemmän tai vähemmän haavojaan nuollen. Soittaja oli varsin vakuuttunut, koska profeetta oli niin sanonut. Uskalsin olla toista mieltä – koska jos valtava hengellinen liikehdintä alkaisi sellaisista lähtökohdista kuin vielä keväällä yhteisössä oli, liikehdintä kuivuisi kokoon ja/tai ihmiset olisivat entistä enemmän haavoilla.

Olin vastottain tuolla paikkakunnalla ja tapasin tutun pariskunnan. Yhdessä rukoillessamme minulle tuli mieleen kuva siitä, kuinka paikkakunnan kalavedet ovat sameita, kalastajien verkot sekaisin eivätkä kalastajatkaan aina ole selvillä vesillä.

Jäin pohtimaan mielikuvaa. Mitä se voisi merkitä tuolle paikkakunnalle – tai samassa tilanteessa oleville?

Seuraavassa jälkipohdintaani:

Tarvitaan
– Jumalan uudistava ja puhdistava työ ja se, että
– kalastajat selvittävät sotkuiset verkkonsa niin, että niillä kalastaminen on yleensä mahdollista
– myös verkkojen putsaaminen on tarpeen (likaisiin/leväisiin pyydyksiin kala ei käy) – ja se, että
– kalastajilla on Herran heille antama suunta selvillä.
Vasta sen jälkeen tuloksekas kalastaminen on mahdollista.

Jumalan uudistavasta ja puhdistavasta työstä kuva löytyy Hesekielin 47. luvusta:

Nämä vedet virtaavat maan itäosiin ja juoksevat siellä alas Jordanin laaksoon ja edelleen Itäiseenmereen, jonka suolaisen veden ne muuttavat makeaksi. Ja missä ikinä nämä vedet virtaavat, siellä kaikki eläimet menestyvät ja lisääntyvät. Myös kaloja on suuret määrät, sillä kaikkialla, minne tulee, tämä virta muuttaa veden makeaksi. Minne vain se tulee, siellä kaikki virkoaa elämään. Meren rannalla seisoo kalastajia vieri vieressä–

Jumala uudistava ja puhdistava virta saa aikaan vesien puhdistumisen ja kala alkaa liikkua. Ihmisiä houkuttelee elävyys ja aitous. – Toki aikansa epäaitokin voi mennä täydestä, mutta lopulta ihmiset kääntyvät pettyineinä pois. – Itse asiassa aikanamme on liian paljon epäaitoon pettyneitä ja/tai hengellisten yhteisöjen tai muiden yhteyksien murjomia ihmisiä. He katselevat asioita matkan päästä aitoa kaivaten ja odottaen. – Ja hyvä niin. Uuden epäaidon kohtaaminen olisi uusi isku kipeisiin haavoihin ja entisille mustelmille. He tarvitsevat aitoa paranemista, eivät uusia pettymyksiä.

Mistä sotkuiset verkot voisivat olla kuva? Sitä mielessäni kyselen. Voisiko kyseessä olla sama, mistä kirjoitin viime kesänä:

<

blockquote>Kristillinen seurakunta/kirkko ei perimmältä tarkoitukseltaan ole vallan ja pyrkyryyden, ahneuden ja itsekkyyden, ihmissuhdesotkujen tai -draaman näyttämö. Mikäli näin on, jotain tehtävän ymmärryksestä on pahasti hukassa.

<

blockquote> Lisäksi sinne voi olla sujahtanut tai sujahtamassa väärää opetusta.

<

blockquote> (http://sourcepublication.net/2013/06/19/kakia-ja-kananpoikia-osa-1-johdanto/)

Sotkussa olevilla verkoilla on vaikea kalastaa. Niitä on vaikea käyttää eikä kala ei pysy niissä. Yhteisöt, joissa on ollut ongelmia, tulisi – ei suinkaan laittaa paikkaa paikan päälle tai yrittää kieltää ongelma, vaan – reilusti käsitellä se, mikä asiaintilaan on johtanut ja käsitellä ongelma. Yhteisöä harvoin hajottaa vaino tai vastustus; se yleensä hajoaa sisällä oleviin jännitteisiin – ja/tai narsistisen henkilön mission takia.

Likaiset verkot tarvitsevat railakasta puhdistamista, huljuttamista raikkaassa vedessä ja joskus perinpohjaista jynssäystä. Kysymys ei ole pelkästään jännitteistä tai henkilökemioista, vaan jostakin mikä on enemmän asenteen, motiivien, ajatusten ja sitä myöten tekojen tasolla. Joko yksilöjen tai koko yhteisön elämässä on jotain, mikä ei kestä lähempää tarkastelua. Vaikka asioita piiloteltaisiin, totuus pyrkii julki, jos ei muuta niin ihmisten aavisteluina siitä, että mahtaako kaikki sittenkään olla kunnossa.

Entä kalastajien kurssi? Jos kalastajilla ei ole tavoite selvillä, he joko heiluvat verkkojen kanssa siellä täällä tai eivät tajua kalastaa ollenkaan.

Ajoittain aikamme näyttää tekevän sivuraiteesta pääraiteen. Karismaattisessa kentässä kirkkauden invaasiosta tai jostain muusta (ajoittain oudoista asioista) tulee päämäärä. Silloin väkisinkin verkot ovat väärässä paikassa. Jeesuksen opetuslapset saivat tästä oivallisen esimerkin. He lähtivät kalaan – ja joutuivat palaamaan tyhjin käsin. Kun Jeesus sai kertoa heille, kuinka asiat tehdään, kalansaalis oli ikimuistoinen.

Ydin kirkon ja seurakunnan työssä on Jeesuksen antama lähetyskäsky. Meidän tulee tavoittaa ne, joille kristinusko on vieras ja ne, jotka ovat siitä vieraantuneet. Keskiössä ei ole se, mitä me saamme.

Ihmeet ja ilmiöt voivat olle ne, jotka houkuttavat ihmisiä katsomaan. Niiden lisäksi tulee ihmisille olla jotain syvällisempää annettavaa. Se, mitä Jeesus itse tarjosi ihmisille oli anteeksiantamus ja rauha Jumalan kanssa – ja kaikkein syvin: Nämä ihmiset kohtasivat Jeesuksen. Parantumiset tai vapautumiset eivät olleet läsnä sensaation tai uutisarvon takia vaan sen takia, että Herramme on elämän puolella. Matteuksen evankeliumin luvussa 14 kerrotaan:

Kuultuaan tästä Jeesus lähti veneellä autiolle seudulle yksinäisyyteen. Mutta tieto levisi, ja kaupungeista lähti paljon väkeä maitse hänen peräänsä. Kun hän veneestä noustessaan näki kaikki nämä ihmiset, hänen tuli heitä sääli ja hän paransi kaikki sairaat.

Kreikankielinen sana kertoo asian vielä voimakkaammin: Sääli liikutti Jeesusta.

Ihmeet, parantuminen, vapautuminen, jne. näyttävät Jeesuksen antaman lähetyskäskyn perusteella tulevan (jos uskomme, mitä Jeesus sanoi) ydintehtävän, evankeliumin julistamisen, perässä. Ne on tarkoitettu kohdistamaan ihmisen katse Jeesukseen ja kiinnittämään hänen elämänsä syvemmin Herransa yhteyteen, ei etsimään kokemuksia, vipeltämään tukka putkella puhujan tai tilaisuuksien sarjojen perässä.

Oma lukunsa ovat ne, jotka seisovat verkot käsissään, mutta eivät tajua kalastaa. Uskosta vieraantuneen tavoittaminen ei ole mitään tähtitiedettä. Se on Kristuksesta todistamisesta oman elämän kautta. Sanoitta ja sanoilla.

Joillakin ”kalastamattomuus” on sen seurausta, että ei ymmärretä, miten vieraantuneita ihmiset voivat olla itse uskosta. Nk. kristityistä länsimaista on tulossa uudestaan lähetyskenttä, kun käsitys kristinuskosta ja siihen sitoutuminen ovat entistä ohuemmalla pohjalla ja/tai ihmiset omaksuvat uskoonsa aineksia kaikesta mahdollisesta ympärillään.


Tietysti on oma ongelmansa, jos sattuu asumaan semmoisella paikkakunnalla kuin tuo tuttavapariskunta, jolla kaikki seurakunnat ovat jollakin tavoin sekaisin. Yksinkertaisesti uskovalla ei ole paikkaa minne mennä.

Mieleen nousevat Jeremian 23. ja Hesekielin 34. luvun rajut sanat.

Minun laumani on hajonnut, kun se on jäänyt paimenetta, ja minun lampaani ovat joutuneet petojen suihin, kun ne ovat joutuneet erilleen laumastaan. Minun lampaani harhailevat pitkin vuoria, pitkin korkeita kukkuloita, ne ovat hajaantuneet joka puolelle maata, eikä kukaan kaipaa eikä etsi niitä.

Kysymys ei ole siitä, etteikö olisi ollut paimenia tai heiksi itseään luulevia, etteikö olisi ollut profeettoja tai heiksi itseään luulevia, vaan siitä, että näiden paimenten ja/tai profeettojen toiminta on ollut laumaa ja lammasta hajottavaa.

Kuvauksen tästä hajottamisesta saa lukemalla edellämainitut luvut Raamatun lehdiltä. Vaikkapa seuraavista linkeistä:

http://www.evl.fi/raamattu/1992/Jer.23.html
http://www.evl.fi/raamattu/1992/Hes.34.html#2

Vastaa