Jumalan eheyttämisstrategia (-tai yksi niistä)

Edellisessä kirjoituksessani viittasin vaiheeseen elämässäni, jolloin

Minulla on ollut hyvin varautunut – jopa ennakkoluuloinen – asenne ympäristöön näkemäni ja kokemani oudon hengellisyyden seurauksena. Olen elänyt ajan, jolloin kavahdin taaksepäin kuullessani sanan karismaattinen, profetia tms. Varautuneisuus vei tilanteeseen, jossa oli tarve ymmärtää, varmistua jopa kontrolloida kaikkea ympärilläni.

Jumala on hoitanut hellävaraisesti, välillä radikaalistikin, kipuani. Vähitellen olen uskaltanut uudestaan luottaa – tai ainakin pikkuisen enemmän.

Mainitsin ”herrasmieskristityt”, jotka ovat viisaasti osanneet kohdata minua ja käyttää lahjojaan – ja hyvällä tavalla voittaneet luottamukseni ja murentaneet pelkoa ja varautuneisuutta.

Pelko ja varautuneisuus on luonnollinen suojamekanismi silloin, kun on satutettu ja sattuu. Olisi typerää ottaa sama uusiksi. Sinä ja minä suojaudumme juuri siltä kivulta, jonka olemme kohdanneet tai joka jotenkin muistuttaa tuosta kivusta tai kivun tuottajasta. Esimerkiksi minun ongelmani on ollut ymmärtää, että ei kaikki uskoon liittyvä haavoita eikä kaikki karismaattisuus ole vinossa – ja että samoja sanoja, jotka ovat tuottaneet kipua, voidaan käyttää aivan oikein ja rakentavasti. Seuraus oli se, että kiersin ajoittain myös rakentavan kaukaa.

Jumalalla on keinonsa. Hän houkuttelee ja ajoittain (ymmärrä oikein seuraava 🙂 ) melkein (niin minusta on tuntunut) huijaa tai pakottaa epämukavuusalueelle. Silloin kun Hän näin tekee, Hän tekee sen siksi, että on tarpeen kohdata sekä oma kipu että oikea ja terve hengellisyys. Molemmat ovat meille hyväksi.

On tammikuu 2010. Poikani talvirippikoulu lähestyy ja jumalanpalveluskäynti puuttuu rippikoulukortista. Sunnuntaiaamuna ei houkuta meitä kumpaakaan kiskoutua ylös ja lähteä messuun. Kuiva kirkon papin saarna. Mitä minä siellä teen? En tosin vapaisiinkaan suuntiin uskalla mennä. Olen saanut tarpeekseeni profetioista. Minua ei höynäytetä. Sitä paitsi ne eivät ymmärrä tarinaani. Olen niin monta kertaa kohdannut pitkiä katseita ja aistinut kysymyksen ilmasta:

Miten sinä nyt sillä tavalla? Lähdit elävästä seurakunnasta. Herätyksen keskeltä.

Ajottain minua oli ehditty nimittämään aika rumilla nimillä. – Ja vaikka olin halunnut pitää ihmisiin yhteyttä, he saattoivat suoraan sanoa, että en ollut tervetullut heille.

En jaksaisi selittää ja repostella tapahtunutta. Entä jos minua ei toivoteta tervetulleeksi tännekään? En enää halua saada ”turpiini”.

Yksinpuheluni jatkuu

Kutsumus… Se oli silloin joskus. Nyt puhun korkeintaan vain joille kuille. Muuten on parempi lukea kotona Raamattua ja rukoilla.

Pettymykseni keskellä päädyn kuin päädynkin messuun. Jumala kohtaa minut messussa. Samasta seurakunnasta löydän itseni töistä vuotta myöhemmin. Jumalan tiet ovat ihmeelliset. Mutta tarvitaan siinä ihmisiäkin, niitä jotka ovat herkällä korvalla sen suhteen, mitä Jumala tuntuu puhuvan.

Joskus puhe on niin tavallista, ettei sitä edes huomaa. Jälkikäteen vasta tietää totelleensa.

Näin taisi käydä papille, joka valitsi tuona tammikuisena iltana metallimessuun synninpäästösanoiksi seuraavat:

Olet vapaa; vapauta muita.
Sinua rakastetaan; anna anteeksi muille.
Olet saanut anteeksi; anna anteeksi muille.

Sanat avasivat padot. Vapauduin. Ihmisten ajattelemisista. Sanoista. Jumalan mielipide oli painavampi kuin ihmisen.

Joskus Jumalan puhe tulee epätavallisempaa kautta. Viime viikonloppuna viimeksi. Sain mieheni kanssa kutsun erääseen kotiin. Muurinpohjalettuja olisi luvassa, musiikkia ja todennäköisesti Sanaakin.

Tilaisuuden alkuvaiheilla yksi muusikoista huikkasi: Hei otetaan se En päivääkään vaihtaisi pois… Ei nyt välttämättä tavallisin laulu, joka lauletaan kotiseuratyyppisessä tilaisuudessa.

En päivääkään vaihtaisi pois
Vaik’ tuskaakin menneessä ois
Sen kautta oon kasvanut ymmärtämään
Vihdoinkin kaiken tään

…ai jaa… siis silmieni edessä oleva ”filminauha” on jotakin tarkoitusta varten..?

On elämä kaunista ollut niin
Kuin kudottu lankoihin kultaisiin

En päivääkään vaihtaisi pois
Vaik luoja mun uudelleen lois
Ja jotain jos toimissain väärin mä tein
Suon senkin itsellein

Jumalan puhe tulee meidän tasollemme. Pitkälti meidän ehdoillamme. Se tosiaan on armoa.

Herra sanoo:
— Raivatkaa, raivatkaa, tasoittakaa tie,
työntäkää pois esteet minun kansani tieltä!
Korkea ja Ylhäinen,
hän, joka pysyy ikuisesti, jonka nimi on Pyhä,
sanoo näin:
— Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä,
mutta asun myös murtuneiden ja nöyrien luona.
Minä virvoitan murtuneiden hengen
ja herätän eloon nöyrien sydämen.

Anteeksianto paitsi sille, jonka koen minua vastaan rikkoneen, myös itselleni, on kova juttu. Se vapauttaa vaateistani suhteessa menneisyyteen ja sen ihmisiin. Se vapauttaa vaateista myös nykyisyyteni suhteen.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s