790. Entä jos suostuisi tarvitsevaksi?

790. Entä jos suostuisi tarvitsevaksi?

Kirjoituksessani Millimetrin tarkkaa huolenpitoa kirjoitan muutamasta tilanteesta, jossa olen kokenut Jumalan huolenpitoa http://sourcepublication.net/2013/10/02/millimetrin-tarkkaa-huolenpitoa/. Noita tilanteita yhdistää niiden arkisuus ja se, että huolenpidon tarve on ollut ilmeinen.

Ajoittain aikamme on arvoiltaan kivikova: Tulosta pitää syntyä entistä enemmän. Menestyä pitää. Tämä kovuus näkyy joskus myös hengellisen kentän liepeillä.

Terve uskonrohkeus on hyvä asia. Ilman toivoa ja luottamusta olemme toivottomia, lannistumme ja luovutamme. Tämä luottavainen uskonnojautuminen Jumalaan ja Hänen lupauksiinsa on hyvin erilainen kuin ihmisvoimiin ripustautuva – hyvin suorituskeskeinenkin – uskon vaatimus. Kivikovat tv-pastorin sanat särähtävät korvaani: Suru ja häpeä ovat henkivaltoja.

Särähtely voimistuu, kun rivien välistä bongaan ajatuksen, että sairaus ja työttömyys on synnin seurausta ja mielenterveysongelmat ovat seurausta tottelemattomuudesta.

Tuollaisessa ilmapiirissä sairastuu jokainen – joko väärään vahvuuteen, jossa ilon, menestyksen ja vapauden kulissit ovat pystyssä, vaikka sisin huutaa epätoivoa ja hätää, tai romahtaa täysin, kun yksinkertaisesti ei jaksa täyttää annettua mittaa – mittaa, jota todellisuudessa ei täytä kukaan, ei edes tuo julistaja.

Evankeliumeissa kohtaamme Jeesuksen, joka lähestyy tarvitsevaa. Teksistä huomaamme, että tuon ajan vahvuuden ja suorituskeskeisyyde airuita, fariseuksia, tuollainen lähestyminen tyrmistytti:

Jeesus oli sitten aterialla hänen(tullimies Matteuksen) kodissaan. Sinne tuli myös useita publikaaneja ja muita syntisiä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa. Tämän nähdessään fariseukset sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: ”Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!” Jeesus kuuli sen ja sanoi: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.’ En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.”

Näin Jeesus kohtasi sairaan ja kärsivän. Näin Hän kohtasi läheisestä hätää kantavan. Näin Hän kohtasi hengellisesti – tai (ruokkimisihmeissä) fyysisesti – nälkäisen. Näillä ihmisillä oli tarve. Osa älysi huutaa (ajoittain kovaankin ääneen) Jeesusta, joidenkin kohdalla Jeesus otti itse ohjat käsiinsä osoittaen tarpeen olemassaolon (esimerkiksi nainen Samarian kaivolla) tai muutoin sielunhoidollisesti lähestyi pulman keskellä kipuilevaa (vaikkapa yön kalastaneet kalastajat).

Kun tarkemmin ajattelee, Jeesus taisi kohdata nämä ihmiset heidän ollessa heikoimmillaan. – Ajoittain Hän otti puheeksi näiden ihmisten uskon heikkouden ja ajoittain syntikysymyksenkin, mutta vain ajoittain, silloin kun pulman syy tosiaan oli noissa asioissa.

Miten olisi – Olisiko aika ja uskaltaisiko riisua vahvuuden naamion ja roolivaatteet ja suostua tarvitsevaksi? Olisiko tuolla tavoin loppu pelissä helpompaa kuin yrittää kannatella omaa elämää, pitää kaikkia lankoja käsissä, nostaa itseä niskasta ylös? Olisiko aika antaa Jeesuksen kohdata, auttaa ja kannattaa?

Lainaan asiayhteydessään Jeesuksen tuttuja sanoja:

Tuohon aikaan Jeesus kerran puhkesi puhumaan ja sanoi:
”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt.

”Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.

”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.”

(jatkuu seuraavassa kirjoituksessa)

Vastaa