Käsissäni on 12 vuotta sitten ilmestynyt, Tommy Tenneyn kirjoittama kirja Tahdon Sinua, Jumala.

Pienellä googlaamisella sain selville, että jotkut pitävät myös Tenneytä harhaopettajana. Itse en tunne julistajaa sen tarkemmin. Tässä kirjassa on äkkilukemalta hyvällä tavalla herättävää asiaa.

Kirjan idea on rohkaista (tai jopa potkaista) lukijaa tahtomaan korvikkeiden sijaan Jumalaa itseään.

Siinä hengellisen elämän elpymisen – ja monen kaipaaman herätyksen – salaisuus. Ennen kuin menen syvemmälle Tenneyn ajatuksiin, peilaan päällimmäisiä tuntojani kirjasta supisuomalaiseen hengelliseen kenttäämme ja omaan elämääni.

Seppä Högmanin tiedetään lausuneen Paavo Ruotsalaiselle:

Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki – Kristuksen sisällinen tunto.

Nämä sanat puhuttelivat myös minua silloin, kun etsin hädässäni Jumalaa syksyllä 1989. Ehkä siksi, että kipumme näyttää olleen samankaltainen: Minä kirjoitin päiväkirjaani:

Haluaisin olla hyvä, mutta en pysty.

Ja pelkäsin joutuvani kadotukseen. Ruotsalainen kuvasi kamppailuaan:

Olen 16 vuotta tehnyt työtä lain alla. Olen harjoittanut Jumalan sanaa löytääkseni sieltä levon ja rauhan sielulleni. Olen nähnyt sanasta, että Vapahtaja on lunastanut minutkin, mutta minä en saa armoa. Minun täytyy olla Jumalan vihan alla. Minä joudun helvettiin.

Kummallekaan meistä ”Kristuksen tunteminen” ei ollut uusi taakka, vaan vapauttava kokemus. Ruotsalaisen kohdalla Kallis Hunajanpisara -kirjan sanat (jotka Ruotsalainen hänelle näytti) näyttää olleen avain:

Sinulla voi olla monta hyvää puolta, mutta kuitenkin voi puuttua yksi, joka voi saada sinut menemään murheellisena pois Kristuksen luota. Et milloinkaan ole myynyt kaikkea, mitä sinulla on, et milloinkaan ole luopunut omasta vanhurskaudestasi —

Minulle taas Matteuksen evankeliumin 11. luvun loppujakeet:

Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt

Korvike on jotain, millä korvataan jokin ”alkuperäinen”. Useimmiten korvike ei ole yhtä hyvä kuin aito, alkuperäinen, minkä se korvaa. Ruotsalaista ja minua yhdisti sama vaiva: yritimme pystyttää omaa vanhurskauttamme, turhauduimme ja tulimme toivottomiksi, kun emme löytäneet rauhaa vaan pikemminkin epätoivon.

Joskus jotkut näyttävät kokevansa onnistuneensa korvikkeen kanssa. Esimerkkinä Laodikean seurakunta, jolle Herran sana on tyrmäävä:

Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston. Annan sinulle neuvon: osta minulta tulessa puhdistettua kultaa, niin tulet rikkaaksi, osta valkoiset vaatteet ja pue ne yllesi, niin häpeällinen alastomuutesi peittyy, osta silmävoidetta ja voitele silmäsi, niin näet. Jokaista, jota rakastan, minä nuhtelen ja kuritan. Tee siis parannus, luovu penseydestäsi! Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.

Olen kirjoittanut Laodikean ongelmasta kaksi kirjoitusta kolmisen vuotta sitten: Ylpeys ja hairahdus ja Herra kolkuttaa päästäkseen sisään.

Laodikean korvike näyttää olleen vauraus(maallinen ja/tai hengellinen) ja sen myötä tullut itseriittoisuus: Laodikean seurakunta ei etsinyt Herraansa; päinvastoin se oli sulkenut oven Herransa kasvojen edestä. Silti se – tekstiyhteydestä päätellen – väitti olevansa menestyvä, rikas, näkevä ja voideltu seurakunta; silti siltä puuttui tärkein, elävän Kristuksen tuore läsnäolo keskeltään.

Korvikkeeksi voi tulla myös jokin asia, mikä on ennen toiminut ja/tai ollut hengellisen elpymisen/herätyksen väylä ja väline. Niin siunaavaa, virvoittavaa tai mullistavaa kuin on tapahtunut, on muistettava, että väline tai väylä ovat vain väline ja väylä ei Jumala tai itsetarkoitus.

Muistan takavuosina ystävämme tulleen kylään ja käskeneen minun kävellä (muistaakseni) kuusi askelta eteenpäin; siinä olisi ollut Jumalan läsnäolo. (Selitys tälle oli se, että ystäväni oli käynyt hengellisessä tilaisuudessa, jossa puhuja oli käskenyt hänen ottaa kuusi askelta eteenpäin – ja siinä puhujan mukaan oli ollut Jumalan läsnäolo. – Ystävämme on näissä asioissa melkoisen herkkä ja hän tosiaan oli kokenut ”läsnäolon” tuossa hetkessä.) – Muistan naurahtaneeni, että kyllä minä voin ottaa kuusi askelta eteenpäin, mutta tiedän, että Jumala ei toimi tällä tavoin, kaavamaisesti. Muutenhan olisimme löytäneet herätyksen salaisen reseptin ja ottamalla kuusi askelta eteenpäin meistä jokainen ”kokisi” Jumalan ”läsnäolon” suit sait sukkelaan.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s