770. Autz, näkösällä rikkaruohoja

Hyvällä viljelytekniikalla ja vaivannäöllä rikat pysyvät kurissa luomussa. Suvaitsevaisuus tai lepsuus on erityisen kohtalokasta tässä viljelymuodossa, jossa Roundup ja muut sinnikkäisiin rikkoihin tepsivät torjunta-aineet ovat pannassa.

Tiluksillani on käsillä oivallinen opetus liian suvaitsevuuden tuloksesta. Pellot siirtyivät Artolle ja minulle monen vuoden jälkeen vuokralaiselta. Ne suorastaan rehottavat rikkaruohoja. Luomutilan lohkokorteissa pitää luetella rikkaruohohavainnot…: juolavehnä, voikukka, koiranputki, karhunputki, suolaheina, niittyleinikki/rönsyleinikki (sen mukaan tallustelen sitten rinne- vai suopellolla), poimulehti, huopaohdake/suo-ohdake (sen mukaan tallustelen sitten rinne- vai suopellolla) ja peltokorte sattuivat ensimmäisinä silmään parin neliömetrin (!) alalla. Tänään kylväessäni yhtä lohkoa löysin sieltä isompia ”rikkaruohoja” (oikeammin varpuja ja puun alkuja): kanervaa, kasvavaa männyn tainta, nopeakasvuisesta pajusta puhumattakaan. Ei tarvittu kovin montaa vuotta, kun aiemmin hyvin hoidetut pellot olivat elävä rikkaruohonäyttely.

DSC_8880

Hengellisessä kentässä tilanne on ajoittain samanmoinen. Kipeästä hengellisyydestä ei saisi puhua. Ei saisi osoittaa ilmiöitä sormella, niitä edustavista henkilöistä puhumattakaan.

Ei saa tuomita.

Sanotaan. Eikä sammuttaa Pyhää Henkeä. Ilmiöiden esille nostajalta kysytään hanakasti:

Mikä sinä olet tuomitsemaan, kun et itsekään ole täydellinen?

Useaan otteeseen olen blogissani todennut, että Raamatun kokonaisuus ei tue epäkohdista vaikenemista. Päinvastoin, Jeesus kehotti tarkkaamaan hedelmää, ja Paavali kirjeissään kirjaimellisesti osoittaa epäkohtia, jopa niiden tekijöitä, sormella – ja nimellä. Tuomitsemisen kieltäminen liittyy Raamatun opetuksessa ulkokultaisuuteen, siihen, että omassa elämässä on pimeitä nurkkia, jotka ohitetaan autuaasti, vaikka osoitetaan toisen elämän nurkan hämäryyksiä sormella. Kysymys on siitä, että ei katsota omaa elämää, Sanan ja Pyhän Hengen valossa sitä tarkaten, erheet, virheet, hairahdukset, synnit tunnustaen – vaan aloitetaan ”parannuksen teko” toisen elämän ruotimisesta ja mestaroimisesta, oma elämä ohittaen.

Oma havaintoni on, että usein hengellisen yhteisön – tai miksei yksilönkin – tiukkuuden taustalle kätkeytyy hirsi-silmässä-huomaamattomuutta. Pyhyyden julistaja voi omassa elämässään edustaa kaikkea muuta kuin julistustaan!

Olen kirjoittanut voi-miten-rakastan-tuota-minun-vaimoani aviomiehestä, joka osoitti todistuksensa jälkeen ”rakkauttaan” huidellen vaimoaan veitsellä. Eri variaatioita voivat olla vaikkapa sairaus-on-synnin-seurausta -opetus, jonka opettaja käy salaa lääkärissä ja/tai syö salaa lääkkeitä tai avioliiton rikkomattomuuden julistajat, joiden elämässä julistus ei toimi/ole toiminut.

Aina kun kuulet ehdottoman julistusta/todistta, kuuntele myös ihmisen elämää. Onko hänen elämässään ja elämässään sama sointi kuin julistuksessa?

Silloin kun elämässä on särö, sen voi reilusti tunnustaa, koska ennemmin tai myöhemmin joku näkee tuon särön. Illuusio täydellisyydestä kestää tasan siihen asti. Säilyttääkseen illuusion särön olemassaolon kieltäjä joutuu käyttämään entistä enemmän energiaa selittääkseen särön olemattomuutta maailmalle.

Usein tämä särön olemattomuus yritetään peittää kiinnittämällä kuulijan huomio jonnekin muuanne: oppiin, ihmeisiin, saavutuksiin, tms. Näin kuulija ei tule kuunnelleeksi taustan sointia. Erityisesti, jos kyseessä on narsisti tai narsismiin taipuvainen, voivat kuuloon tulla kovemmatkin keinot, kuten uhkailu

Jos joku vielä,… niin…

Ehkä ”tapausesimerkeillä” (sillä kuinka kävikään Matille, kun hän uskalsi arvostella MINUA tai Maijalle, joka kehtasi koskea voideltuun) ukaasia vahvistaen.

Se minua kummastuttaa, miten ihmeessä ihminen voi elää tällaisen ristiriidan kanssa? Useimmiten tällaista ihmistä ympäröivät ihmiset kun eivät ole varsinaisesti narsisteja tai narsistisia.

Pelonko vuoksi? Vai sen vuoksi, että on paljon mukavampaa puhua ja julistaa mukavia? Vai senkö vuoksi, että sietämisestä ja suvaitsemisesta on hyötyä? Tai ettei nähdä muuta vaihtoehtoa (toisin sanoen kipeä hengellisyys/yhteisö koetaan ainoaksi vaihtoehdoksi ja/tai ollaan menty liian pitkälle kompromisseissa, ettei nähdä paluun mahdollisuutta)?

Kummiskaan, enempää hyvin viljeltyyn peltoon kuin hengellisyyteenkään rikkaruohot eivät perimmältään kuulu.

Ne voivat olla varsin harmittomia – jopa kauniita tai hyödyllisiä, kuten kuvani voikukka… Tarvittaessa se taipuu ruokailijan lautaselle tai kimalaisen ravinnoksi. Kuitenkin se vie tilaa varsinaiselta viljelykasvilta.

DSC_8874

Toiset rikat ovat oikeasti haitaksi, jopa myrkyllisiä, kuten suokorte tai niittyleinikki (joka ei maistu etenkään tuoreena naudoille) tai kuvassa oleva koiranputki, joka voi aiheuttaa makuvirheita maitoon. Kuten huomaat, vaikkapa kuvan koiranputki osaa ottaa elintilan viljellyksi tarkoitetulta kasvilta. Tuossa pellolta löytämässäni esiintymässä ei mahtunut kasvamaan timotein timoteitä eikä apilan apilaa – niitä kasveja, joita haluaisin pellossa nähdä.

DSC_8875

Viljelijänä olisin suomeksi sanoen hölmö tai aikaansaamaton, jos en tekisi tilanteelle jotain. Entä hengellinen elämäni, siinä kysymys…itselleni – ja sinulle, lukijani…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s