Skip to content

745. Siunauksen äärellä

Minulla on piintynyt tapa: Kiirastorstain ehtoollinen.

Pohtiessamme tämän päivän aikatauluja, tajusin, että mieheni ei ehdi klo 19:ksi kotipaikkakuntamme kirkkoon. Jotta pääsisimme yhdessä ehtoollispöytään, pitää minun mennä työmatkalaista tunnin verran vastaan. Näin päädyimme kirkkoon naapurikaupungissa.

Saarnaamassa ja ehtoollista jakamassa oli lähetystyössäkin palvellut, eläkkeellä oleva pastori. Jalka ei noussut enää niin kuin nuorempana, laulun siteeraukset tuppasivat unohtumaan ja kädet vapisivat ehtoollista jakaessa. Silti ”linja taivaaseen” oli auki. Sen tulin huomaamaan illan kuluessa.

Pastori kertoi rautatieläisnuorukaisesta vuosikymmenien takaa. Tuolloin rautatiet olivat ”ihmisohjatut”. Tämän nuoren miehen tehtävä oli pysäyttää toisesta suunnasta tuleva liikenne, jotta vastakkaiseen suuntaan menevä juna voi turvallisti mennä aseman ohi. Yksi ohjausoperaatioista sattui sunnuntaisin jumalanpalveluksen aikaan siten, että jumalanpalveluksen loppuvaiheilla nuorta miestä tarvittiin pysäyttämään toisesta suunnasta tullut liikenne ja jokusen ajan päästä tekemään vastaava operaatio toisesta suunnasta tulevalle liikenteelle. Ohjausoperaatioiden välille jäi sen verran aikaa, että nuori mies ehti juosta kirkkoon jumalanpalveluksen loppuun, kun pappi luki Herran siunausta, ja palata siunauksen jälkeen työnsä ääreen. Lopulta pappi ei voinut pidätellä uteliaisuuttaan, vaan kysyi nuorelta mieheltä:

Miksi tulet myöhässä ja viivyt vähän aikaa?

Haluan kuulla siunauksen sanat,

vastasi nuori mies.

Myös minä sain tänään kuulla siunauksen sanat.

Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis sinun edestäsi murrettu.

Sanat puhuttelevat jykevyydellään jo semmoisenaan. Tänään saamme ehtoollispöydässä kokea jotain ei välttämättä niin tavanomaista. Pastori sanoo sanan tai pari siunatakseen ja rohkaistakseen jokaista. Tilanne on sanalla sanoen koskettava.

Olen yrittänyt viime aikoina opetella, että minun pitää jopa ehtoollisleivän kanssa olla tarkkana ja pyytää gluteiinition vaihtoehto. Tajusin alttarilla, että en ole tajunnut asiaa varmistaa etukäteen. Hämmästyksekseni pastori (joka ei voi tietää vaivastani) ojentaa minulle gluteiinittoman leivän ilman ihmeempää pyyntöä. Saan ”minun siunaukseni”, kun hän pistää käden olkapäälleni ja muistuttaa siitä, että sana rististä on Jumalan voima minun kohdallani ja rukoilee, että saisin Kristuksen haavoissa olla parannettu.

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: