730. Viisi leipää, kaksi kalaa – ruokittavana kokonainen Mäntsälä tai Alajärvi…

Viime viikosta asti olen viihtynyt leipäihmeen äärellä.

Jeesusta kuunnelleet ihmiset olivat viettäneet suuren osan päivästä kuunnellen Jeesuksen opetusta. Päivä oli kääntymässä iltaan. Eväät oli syöty.

Jeesuksen opetuslasten neuvo oli:

Lähetä ihmiset pois, että he menisivät lähiseudun kyliin ja taloihin ja hankkisivat sieltä yösijan ja ruokaa. Tämä on aivan asumatonta seutua.

Jeesus oli toista mieltä:

Ei heidän tarvitse mihinkään mennä. Antakaa te heille syötävää.

Opetuslapset törmäävät rajallisuutensa: Eväitä ei ole. Rahaa oli 200 denaaria. Ei mikään pieni summa, vaan peräti 200 päivän palkka. Ihmisiä vain oli liikaa summaan nähden. Edes sievoisella summalla ei saataisi kokoon kuin murunen ihmistä kohti.

Jeesuksen antama tehtävä haastaa meidät. Se kysyy luottamusta.

Kysyy luottamusta astua esiin viiden leivän ja kahden kalan kanssa.

Uskon, että Raamattuun taltioidut sanat, joissa kerrotaan, että kyseessä oli nuori poika, ei ole sattuma. Tämä poika teki jotain radikaalia, aidossa lapsen/nuoren uskossaan. Ehkä jotain sellaista, mitä me aikuiset emme tekisi. Kenellä meistä pitäisi pokka astua ruokkimaan varovaisesti arvioiden ainakin 10 000-12 000 ihmistä (tai ehkä jopa 20 000 ihmistä)? Toisin sanoen kokonainen
Mäntsälä (n. 20 000), Heinola, Pietarsaari, Pieksämäki, Haukipudas, Mustasaari , Naantali, Sipoo, Laukaa, Pirkkala, Forssa, Kauhava, Akaa, Janakkala , Loimaa , Lieto , Orimattila, Kuusamo, Kempele, Uusikaupunki, Loviisa, Parainen, Nastola, Lapua , Kurikka , Ylivieska, Kauhajoki, Kontiolahti, Ulvila, Kiiminki, Kalajoki, Lieksa, Eura, Liperi, Kankaanpää, Ilmajoki, Maarianhamina, Mänttä-Vilppula, Nivala, Pietarsaari, Sotkamo, Huittinen, Keuruu, Hämeenkyrö, Paimio, Leppävirta, Lapinlahti, Saarijärvi tai Alajärvi (noin 10 000) olisi ruokittavana.

Pieni poika teki sen. Mitä sinä ja minä teemme omien eväidemme kanssa? Katsommeko niiden vähyyteen vai annammeko Jeesuksen siunattavaksi ja jaettavaksi?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s