703. Kun vain malttaa

Joskus Jumala näyttää vastaavan silmänräpäysessä, joskus apu tuntuu viipyvän luvattoman kauan. Odottaminen rassaa.

Toisaalta olen matkan varrella oppinut sen, että apu tulee AINA, ennemmin tai myöhemmin, jossakin muodossa.

Joskus riittää huokaus. Joskus tarvitaan useampi rukoilija. Joskus jopa ”kanssahuutajia”, jotka sinnikkäästi rukoilevat yhdessä asian puolesta.

Jumala on mielenkiintoinen Jumala. Hänellä ei näytä olevan vakioratkaisuja eikä entisten ratkaisujen kopioita käytössään, vaan jokaiseen tilanteeseen omintakeinen apu.

Voit seurata tätä Jumalan kekseliästä ”metodia” lukiessasi Raamatun sivuja!

Tänään pohdin tilannetta, jossa vuori pysyy sinnikkäästi paikallaan, vaikka Jeesus lupasi sen sen siirtyvän sinapinsiemenen kokoisella uskolla ja käskysanalla. On aikoja, jolloin kierrän vuoren ympärillä kuin kissa kuumaa ruokaa. Vuori on ja pysyy. Sen vain tajuan, että vuoren ei kuulu olla siinä. Suuntakin on välillä sekaisin ja pysähtyneisyys hermostuttaa ja turhauttaa. Ei pääse eteenpäin ja kovin pitkälle taaksepäin ei ole mieltä peräytyä. Tajuan, että siitä ei ole mitään hyötyä.

Mieleeni putkahti israelilaisten jerikokokemus. Voit lukea tarinan kokonaisuudessaan Joosuan kirjan 6. luvusta.

Jumala oli luvannut maan kansalleen. Kansan tehtävä oli ottaa Luvattu maa omakseen.

Tässä on tärkeä opetus, jota olen aiemminkin painottanut: Emme saa havitella toisen omaa, jotain, mikä ei meille kuulu, jotain mitä Jumala ei ole meille luvannut ja tarkoittanut. Meillä ei ole esimerkiksi oikeutta laittaa kättämme naapurin talon, auton tai firman kylkeen ja julistaa, rukoilla tai profetoida toisen omaa omaksemme. On aivan eri asia jos Jumala tuntuu puhuvan elämäämme esimerkiksi muutosta työpaikan tai asunnon suhteen. Voimme tarttua kaksin käsin lupaukseen ja toimia sen eteen! Jumala täyttää tämän lupauksensa tavallaan ja ajallaan.

Jeriko -kertomuksessa kohtaamme israelilaiset, joille Jumala Joosuan kautta varsin erikoisen Jerikon valloittamisstragian: Heidän piti hipihiljaa kulkea kuutena päivänä kertaalleen kaupungin ympäri seitsemän papin soittaessa sofaria liitonarkun edellä – ja sotaan valmiin miehet kaikkein keulimmaisena. Seitsemäntenä päivän piti kiertää kaupunki samalla sapluunalla seitsemästi. Lupaus kuului, että seitsemännen kerran jälkeen Joosuan merkistä piti kohottaa sotahuuto. Muurit murtuisivat ja jokainen pääsisi hyökkäämään kaupunkiin niiltä sijoiltaan.

Näin tapahtui.

Sofariin puhaltamisella oli tarkoituksensa Mooseksen aikana: Se oli muun muassa juhla- tai taistelukutsu ja rukous, että JUMALA muistaisi ja auttaisi. Jerikon ympärivaelluksella sofar oli juuri tässä käytössään. Jumalan käskystä Joosua käski kohottaa sotahuudon seitsemännen päivän seitsemännen kierroksen päätteeksi. Meillä sotahuudoksi käännetty sana tarkoittaa käytännössä samaa kuin mainitsemani sofariin puhaltaminen: ´varoitusta, kutsua taisteluun tai ilohuutoa´.

Mielenkiintoista: Tämä rukous oli kaikkea muuta kuin hellämietonen. Se sai tulla sille tarkoitettuna aikana kirjaimelliseti sydämen ja keuhkojen pohjasta uskoen ja uskossa vedoten Jumalan antamaan lupaukseen.

Kun vain malttoi tehdä Jumalan johdatuksen mukaan: Muurit murtuivat. Jumalan lupaus toteutui.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s