4 Comments

Tänään osuin autoineni hakkuutyömaalle. En sellaiselle, jossa moto ja ajokone vetää puuta pinoon kahdessa, ellei peräti kolmessa vuorossa. Hakkuutyömaalla oli mies, kaatovippa, mittanauha ja saha.
– En tuohon mettään motoa laske, totesi metsuri yks´kantaan.
DSC_1352

Ymmärrän yskän. Moto voi kokonsa takia rikkoa kuusen juuren, etenkin kun tänä talvena lumipeite on ollut ihan olematon. Rikkoontuneeseen kohtaan voi iskeä taudit ja lahottajat. Siitä kuusesta on turha kunnon sahapuuta toivoa, kun päätehakkuun aika on.

DSC_1369

Taidolla puu kaatuikin.
– Se kaatu sinne minne pitikin, metsuri totesi hienoista hyvää ylpeyttä äänessään.

Totta, taitolaji se onkin saada puolen metrin tarkkuudella 2o metrin pituinen kuusi aiottuun suuntaan.

Niin, ja loppupelissä kysymys oli metsänhoidosta. Harvennushakkuulla metsuri halusi varmistaa metsän kasvun.

Laitoin merkille metsurin iänkin. Siinä ja siinä, että voi nauttia työnsä tuloksesta päätehakkuun muodossa.

Uskoen ja luottaen teki työtä, jos ei oman niin tulevan sukupolven eteen.


Olen kuluvan talven mittaan pistänyt merkille, että todella monet lähiseudun metsänomistajat ovat tehneet taimikonraivausta tai harvennushakkuuta. Ehkä niitä töitä, mitkä ovat aiemmin odottaneet parempaa hetkeä.

Jälki näyttää raivauksen jäljiltä aluksi rumalta. Jäljellä on risuja ja havujva, joiden yli on hankala kävellä. Näky ei myöskään hivele silmiä ainakaan kahteen vuoteen.

Kysymys on tarpeellisesta toimenpiteestä. Metsää pitää raivata ja harventaa, jotta jäljelläjäävälle puustolla on tilaa kasvaa täyteen mittaansa.


Nämä harvennushakkuut ja taimikonhoidot puhuivat itselleni siitä työstä, jonka Jumala haluaa sisimmässämme tehdä: Raivata tilaa uudelle kasvulle. Joskus, väliaikaisesti maastosta tulee vaikeakulkuinen, ellei ruma. Kaikella on tarkoituksensa, runsaampi hedelmä.

Aivan niin kuin tuo ikänsä metsätöitä tehnyt metsuri totesi:
Kaikella on päämääränsä. Mitään ei tapahdu sattumalta. Asiat menevät juuri oikeaan suuntaan, kun annamme Jumalan niitä johtaa ja hallita.

DSC_1370

Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. Hän leikkaa minusta pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän. (Joh. 15: 1,2)

About the Author

Pauliina Kuikka ()

4 Replies to “692. Taitavissa käsissä”

    1. Tack så mycket, Katarina. 🙂 Den skoggshuggaren vade svagt utmanande att photografera. Han vade så snab när han arbetade. Jag annvände 1,8 (det är aperatude på engelska, vad det kunna vara på svenska…), när det vade så lite ljus på skogen… [Hmm… min svensk språk ser att vara rostig…men jag har inte användade den efter gymnasien…]

      1. Det är lugnt. Det ser ut som att du kan mycket svenska. 1,8 f, ja på svenska vet jag knappt vad det heter själv, men tror det heter bländaröppning. Jag brukar bara säga f värdet haha 🙂

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: