684. Ystävyyttä parhaimmillaan

Minun täytyy tunnustaa, etten ole mikään juhlaihminen. En yksinkertaisesti jaksa olla.

Olen idealisti. Toivon, että jokainen päivä elämästä voisi olla se ystävänpäivä, päivä, jolloin muistetaan elämässä tärkeitä ihmisiä.

Tosi ystävät ovat harvassa.

Ystävän laulu kuvaa asiaa hyvin: Arja Saijonmaa Ystävän laulu -kappaleen sanoitukset

Elämän mutkissa selviää, kuka on oikea ystävä. Vaikeuksissa on helppo vaihtaa puolta – sille helpommalle puolelle, vaikka se merkitsisi, että ystävä jäisi pulaan.

Minusta seuraavat jakeet ovat ”aika kova juttu”: Jeesus sanoo meitä ystävikseen ja on valmis antamaan henkensä ystäviensä edestä.

Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. Te olette ystäviäni, kun teette sen minkä käsken teidän tehdä. En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut. Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte. Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.

Näin koruttomasti: Hyvää ystävänpäivää jokaiselle lukijalleni!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s