683. Tehokas lääke narsismiin

683. Tehokas lääke narsismiin

Kirjastosta tarttui käteeni kirja Puhetta Pyhästä, Kirkkohallituksen julkaisu, jossa käsitellään aihetta, johon luterilaisissa seurakunnissa haluttiin keskityttävän vuosina 2010-2012: Pyhä.

Erityisesti jäi ajatteluttamaan luku Pyhä nauru.

Lapsena ja nuorena piirtyi mieleeni kuva pahasta naurusta. ”Itku pitkästä ilosta”, kuului sanonta, ja lasten ilakointia tupattiin torppaamaan varoituksella: ”Kohta sattuu vahinko…”

Etenkään uskoon ei ilo kuulunut – suu meni kirkossa tiukasti viivalle ja naama vakavaksi. Ehkä tuosta juonsi juurensa voimakas antipatia kirkkoa kohtaan – ja ehkä myös elämääni ensimmäiset 18 vuotta leimannut ilottomuus.

Kohdatessani Jeesuksen varsin radikaalilla ja elämääni mullistavalla tavalla Sanan ja rukouksen illassa papin rukoillessa puolestani, välitön seuraus oli ILO – ja kirkosta tuli minulle tärkeä paikka.

Myös myöhemmin olen törmännyt samantapaiseen suhtautumiseen uskoon kuin mikä vallitsi lapsuudessani.

Muistan elävästi erään ”henkilökohtaisen todistuksen”, jossa henkilö kertoo naama peruslukemilla siitä, kuinka Herra on häntä siunannut:

Meinaa ihan innostua!

Väistämätön kysymys on:

No, mikset sitten innostu?!

Eihän innostuminen tässä uskossakaan kiellettyä ole!

Vuosikymmen – jopa enemmän – meni aikaa siihen, kun tajusin, miten läheisesti ilottomuus on kytköksissä narsismiin ja sen hedelmään.

Vähitellen olen saanut käsitystä sukuni tragediasta, siitä kuinka narsismin hedelmä meinaa muodossa tai toisessa siirtyä sukupolvelta toiselle: Joko sellaisenaan (henkilö elämänsä narsistin käyttäytymismalleja) tai uhriutumalla (alistumalla, usein mukisematta, koska olotila tuntuu tutun normaalilta). Uhriutumiseen voi liittyä läheisriippuvuutta (tai muita riippuvuuksia), päättämättömyyttä, tms. Tämä kaikki väistämättä tuppaa johtamaan ilottomuuteen:

Narsistiottaa asiat – ennen muuta maineensa – turhan vakavasti, vaikka narsisti siitä näennäisesti huumoria irti repisikin. Hän ei siedä omaa epäonnistumista, kasvojen menettämistä, epäedukseen olemista tai mahdollisuutta, että hänelle naurettaisiin. Narsisti voi kertoa hauskoja juttuja kenestä muusta tahansa ja nauraa kaikelle muulle paitsi itselleen. Sellainen rikkoisi täydellisyyden illuusion.

Osa narsistin tragediaa on hänen kaikki-langat-pitää-pysyä-käsissäni -periaatteensa. Narsistin energia katoaa kontrolloinnin syövereihin.

Narsisti yrittää saada myös Jumalan ja Pyhän hyppysiinsä. Uskosta tulee kontrolloivaa, ja narsisti pyrkii kontrolloimaan myös toisten uskoa. Uskonyhteisöön, jossa narsisti saa sananvaltaa, tulee helposti kultillisia piirteitä.

Uhri menettää ilonsa kontrolloinnin alla. Usein kontrollointi kohdistuu asioihin, joista uhri nauttii – ja jotka niin muodoin kilpailevat narsistin saaman huomion kanssa – tai asioihin, joita narsisti ei pysty tavoittamaan (esimerkiksi ilo ja/tai jokin asia, jonka uhri tuntee saaneensa Jumalalta).

Kontrollointi synnyttää jännitystä ja pelkoa: Kunhan en vain herättäisi meripetoa -tyyliin.

Tapahtumista voi olla vuosia jopa vuosikymmeniä. Silti jokin entisestä muistuttava tilanne voi laukaista tutun suhtautumistavan. Kaikkein syvimmältä uhria riipaisee, jos joutuu myöhemmin uudestaan tekemisiin narsistisen käytöksen kanssa. Tilanne alkaa tuntua liian tutulta, kerran jossain muodossa läpikäydyltä. Helposti vanha pelko kömpii piilostaan.

Oli tilanne mikä hyvänsä, oli elämän narsisti loukannut menneisyydessä tai tekisi sitä parasta aikaa, Pyhä ilo -luvun neuvo pätee siihen:

Huumorintajussa on kysymys elämänasenteesta: kyvystä nähdä maailma koomiseta perspektiivistä. Se on ARMON liittolainen, kummassakin on kysymys luottamuksesta. Minun ei tarvitse ryppyotsaisesti pitää yllä omaa arvokkuuttani tai maailman järjestystä.

Ajatellaanpa asia näin päin:

Elämän narsisti haluaa riistää elämästä kaiken ilon ja viedä siitä viimeisetkin pisarat. Arvaat varmaan, että itselle kiusalliselle, kenkulle, tms. tilanteelle nauraminen on tähän ihan käypä lääke. Nauru tiukassa mutkassa tekee itsellekin parempaa kuin parku.

– Ja on siinä myös se pointti, että Jumala on sittenkin elämässä suuremmassa kontrollissa kuin narsisti. Luottamus Jumalaan ja Hänen johdatukseensa on harkitsemisenarvoinen asia.

Peilaan kirjoittamaan oman elämäni narsistisattumiin; Jumalalla on varattuna tilanteessa kuin tilanteessa ratkaisu ja ulospääsy. Siksi, jos lukijani, satut olemaan ”narsistiloukussa”, uskalla luottaa Jumalaan ja Hänen johdatukseensa. Hän on suurempi kuin se, mikä on maailmassa tai maailmasta. Omassa elämässäni Jumalan luovat ratkaisut ovat yllättäneet – eivätkä ne ikinä ole tulleet liian myöhään. Uskalla luottaa, olla kuulokorvalla ja toimia kun aika on.

[Oheinen kuva viime syksyltä. Liukastuin leväisillä kivillä (kirjaimellisesti polvet verillä) yritän pitää itseni kuivalla maalla – ja nauran sattuneelle. ]

Vastaa