Muutama päivä sitten kirjoitin:

Miksi se (Herran kuunteleminen) on niin tärkeää? – Mielestäni sen vuoksi, että Herralla on aina oikea ratkaisu tilanteessa, usein luova ratkaisu, joka on ajantasainen – ja joskus ikään kuin aikaansa edellä oleva, luova ratkaisu, jota emme olisi tajunneet ajatella.

Olen ollut muutaman päivän kuulokorvalla, mitä ihmettä Herralla on oikein sanottavaa juuri nyt. On ollut sellainen kummallinen, epätavallinen pysähtyneisyyden aika. Omituista: Ei mitään kirjoitettavaa. Ei mitään sanottavaa.

Samaan aikaan sain kehotuksen ihan tilannettani sen enempää tuntamattomalta henkilöltä, että ole hiljaa, odota ja kuuntele.

Tilanne oli samantapainen kuin tänään yrittäessäni kuvata artikkelikuvana ollutta tuuliviiriä. Kun huomasin viirin kauniisti tuulen suuntaa osoittamassa, pyysin miestäni pysäyttämään auton. Halusin viiristä kuvan.

Kun olimme viirin luona, se mokoma oli ihan paikallaan. Ei tuullut. Piti vain odottaa ja odottaa, kunnes pieni tuulenvire heilautti viiriä ylöspäin.

Ihan samaa olen kokenut viime päivinä myös hengellisesti. Kummallinen odotuksen aika.


Ehkäpä odotus enteili tämänpäiväistä kohtaamista.

Olimme kahvijonossa mieheni kanssa, kun vuosien mittaan tutuksi tullut evankelista tuli paikalle. Tuttavallisesti toivotti: Rauhaa – ja alkoi samantien rukoilla kielillä puolestamme. Oli aikamoinen tunne tulla kohdatuksi kahvijonossa. Kertoi rukouksen jälkeen terveisiä vaimoltaan, johon totesin kipuiluni jälkeen helpottuneesti nauraen: ”Ja taisi tulla terveisen Herralta saman tien.” Nimittäin tämä evankelista tuli vahvistaneeksi asian, josta Herra on puhunut ajat sitten ensin miehelleni, sitten minulle – purkaen auki kipuiluni ja kysymykseni ja antaessaan yksinkertaisen vastauksen (näin uskon) Jumalan maailmoista.

Kyllä se vain niin on, että Jumalan tuuli ilmestyy ajallaan ja nostaa ylöspäin. Joskus on aika odottaa – niin inhottavalta kuin se inhimillisesti voi tuntua.

About the Author

Pauliina Kuikka ()

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: