Katsellessani mieheni ottamaa palmukuvaa (Helsingin kasvitieteellinen puutarha), tulivat mieleeni sanat Psamista 92:

Hurskaat kukoistavat kuin palmupuu,
kasvavat korkealle kuin Libanonin setrit.
Heidät on istutettu Herran temppeliin,
he kukoistavat Jumalamme esipihoilla.

Ovatko nämä istutetut jotenkin syrjääntyneitä, kun kököttävät esipihoilla? Ei suinkaan. Päinvastoin. Tuon ajan rakennuksessa, myös temppelissä, piha oli keskeinen paikka rakennusten/rakennuksen keskellä. Se oli paikka, missä olla ja oleilla. Pihaan jos mahdollista perustettiin pieni puutarha. Istutettuna Jumalan temppeliin merkitsee samaa kuin (etenkin puuvertauskuvaa ajatellen): lähempänä et oikeastaan voi olla.

Toinen mieleeni tullut asia liittyy lainaamaani jakeeseen. Jakeessa on kukoistamisesta käytetty sanaa פרח [parach]. Tuon sanan voimaa ja dynaamisuutta on vähintäänkin vaikea kääntää suomenkieleen. Se tarkoittaa itämistä, orastamista, versomista, voimakasta ja laajaa leviämistä, esiin/ulos murtautumista, jopa yltäkylläisesti, kukkimista, uusien nuppujen tekemistä. Erittäin hyvä kuva kasvuvoimasta, jonka näemme esimerkiksi silloin, kun voikukka putkahtaa asfaltin läpi!

Väkisinkin tulee tämän Jumalan valtakunnan vahvan vapauden ja runsauden teeman ympärillä mieleen, että miten ihmeessä me nk. uskovat osamme kerta kerran jälkeen tehdä tästä jutusta niin ahtaan..?! Uskosta tulee ahdasta, rajoittavaa, jopa ahdistavaa. – Kun sitä vastoin Jumalan läsnäolossa saisikin kukoistaa!

About the Author

Pauliina Kuikka ()

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: