Entäs, kun susi syö eväät?

Entäs, kun susi syö eväät?

Tämä narsistiaiheinen kirjoitus on syntynyt kahdesta edellisestä varsin poikkeavalla tavalla.

Toissa aamuna heräsin unesta, jonka pääpiirteittäin kerron alustukseksi. Unen symboliikka jäi pohdituttamaan.

Unessa olin samanmoisesta taustasta kuin itse (viittaan ahtaasta ja/tai hairahtuneeksi yhteisöstä irtaantuneeseen) lähtöisin olevan ystäväni kanssa etsimässä istuinpaikkaa seurakunnasta. Ymmärsin unessa, että tuota seurakuntaa oli aiemmin johtanut narsistinen henkilö. Nyt kaikki näytti olevan kohdallaan. Puitteet olivat ok, elleivät peräti upeat.

Kiersin ystäväni kanssa etsien istumapaikkaa, joka olisi tuntunut sopivalta tai mukavalta. Huomioni kiinnittyi kukkiin. Upeita kukkia – tarkemmin katsottuna muovia. Se, mihin kiinnitin huomion, upeissa puitteissa ei näkynyt ristiä missään.

Seurakuntaan tuli muitakin oman paikan etsijöitä, joista yksi totesi:
– Tulin katsomaan, onko tämä seurakunta kasvanut.

Totesin mielessäni, että voi mikä illuusio tämä oikein onkaan! Ihmiset, jotka istuivat penkissä olivat tulleet vierailevan puhujan perässä muualta, ympäristöstä, muista seurakunnista. Itse yhteisö oli pieni – niin pieni, että hyvä, että sitä oli olemassa.

Olin istuutunut seurakunnan uuden johtajan vaimon taakse, joka totesi ääneen:
– Kokeillaan vielä paastoa ja rukousta.

Tunsin jämäkän, ellen sanoisi, kuristavan otteen ympärilläni. Ravistauduin otteesta irti ja katsoin, mikä/kuka takanani oli.

Unessa kaikki on kummallisen aitoa ja todenoloista. Niin tuokin tilanne. Katsoin silmästä silmään seurakunnassa jäljellä olevaa narsistista henkilöä, joka tiukasti totesi:
-Ei tule onnistumaan.

Tuohon heräsin. Jäin pohtimaan: Ai, miten niin, ei tule onnistumaan!?

Rukous ja paasto ovat voimakkaimpia mahdollisia ”aseita” silloin, kun käsillä on vaikea asia. Miten niin ei tule onnistumaan?

Hyvin narsistista toki on se, mihin edellisessä kirjoituksessa viittasin, että narsistinen henkilö pyrkii kaikin keinoin latistamaan ja lannistamaan uhkakseen kokeman henkilön. Uhkailu on keinoista yksi.

Narsistinen suhtautuminen Jumalan valtakuntaan ja kaikkeen, mitä se edustaa, on hyvin itsekeskeinen. Jos Jumalan valtakunta ja mitä se edustaa ei tue omaa narsistista itseä, se joutaa olla tai mennä; sitä jopa pitää vastustaa. Jumalan valtakunta saa ilmestyä narsistin elämään hänen ehdoillaan ja hänen asettamissaan rajoissa. Kaikki muu on uhka. Sellaiseen narsisti ei suostu.

Voimakkainkin hengellinen ase tai ote pysähtyy narsistiseen suojamuuriin eikä narsistinen yksilö kykene perinpohjaiseen muutokseen (ennen kuin kirjaimellisen IHMEEN (!!!) kautta pudottaa suojamuurinsa ja suostuu syvintä sisintään myöten Jumalan työhön ilman omia ehtoja).

Kotikonnuillani on sanonta epäonnistumisesta: ”Susi söi eväät.” Narsistinen henkilö toimittaa ympäristössään suden virkaa.

Kaikkien muiden vilpittömästä yrityksestä huolimatta, yksikin narsistinen henkilö saattaa pistää pakan niin sekaisin, että yhteisö on sairas epäaitoudessaan. Todellisuudessa narsistinen henkilö voi pyörittää yhteisöä – samaan aikaan, kun sen tehtävään valittu johto ja/tai vilpittömät uskovat hämmästelee, missä vika.

Valitettavasti: Jopa uskonyhteisöön taitaa päteä sama narsistisääntö kuin meidän yksityiselämään. Joko suostuminen vastakkainasetteluun, taistelu, tai sitten pako eli keinon löytäminen sille, miten jatkaa elämää, olemassaoloa ja toimintaa ilman narsistista henkilöä sellaisella paikalla, jossa hän pääsee vaikuttamaan (olkoon sitten eturivi tai takarivi!).

Seuraava Raamatunteksti on mielessäni:

”Nämä vedet juoksevat itäiselle alueelle, virtaavat alas Aromaahan ja tulevat mereen; niiden jouduttua mereen vesi siinä paranee.
Ja kaikki elolliset, kaikki, jotka liikkuvat, virkoavat elämään kaikkialla, mihin tämä kaksoisvirta tulee. Ja kaloja on oleva hyvin paljon; sillä kun nämä vedet sinne tulevat ja vesi paranee, niin kaikki virkoaa elämään, minne vain virta tulee.
Ja kalastajia seisoo sen rannalla. Een-Gedistä Een-Eglaimiin asti se on oleva yhtä verkkoapajaa. Siinä on kaikenlaisia kaloja, aivan kuin suuren meren kaloja, hyvin paljon.
Sen rämeet ja lätäköt eivät parane: ne jätetään suolan valtaan.” (Hes. 47: 8-11, KR -32)

Paasto ja rukous toki toimivat. Ne – enempää kuin Jumalan uudistuskaan – ei uudista ketään ikään kuin väkisin.

1 kommentti


Vastaa