Skip to content

651. Paljon porua, vähän villoja (osa 3) – Sivujuonneko?

Syksyllä siivotessani kirjahyllyäni tein mielenkiintoisia löytöjä. Asioita laittoi perspektiiviin kirjoittajien ja kirjojen entisten omistajien (osa kirjoista on päätynyt käsiini kirppispöydältä) elämä ja elämän hedelmä. Perspektiivin pukisin sanoiksi: Se ei ratkaise, mitä olet kirjoittanut (tai puhunut), vaan elätkö kirjoittamasi; se ei ratkaise, mitä olet alleviivannut (ympyröinyt tai korostanut), vaan se elääkö alleviivaamasi (ympyröimäsi, korostamasi) elämässäsi juuri nyt.

Kun mietin tarinoita ja elämäntilanteita perspektiivini taustalla, ajattelen samaan aikaan myös opillista korostusta, joka välittyy riveiltä (tai puheesta), alleviivauksista (ympyröinneistä tai korostuksesta): Korostus on elävä usko vastaan uskonnollisuus.

Kirjoista oli muun muassa alleviivattu:

Uskonto on muotoa, seremonioiden noudattamista, mutta kristillisyys on elämää.

Usein raja tulee vedetyksi ”meidän” ja ”muiden” välille. Muut ovat ”laitoskirkko”, ”meihin” epäilevästi, arvioiden tai suorastaan kriittisesti suhtautuvat ja/tai joiden uskossa on jokin toisenmoinen vivahde kuin meidän.

Huomaamatta jää, että jollekin asia, jonka me tulkitsemme muodoksi tai seremoniaksi, on elämää – ja meiltä tyystin jää huomaamatta, että omassa elämässä on muotoja tai seremonioita, jotka – jos oikein sokaistumme oikeauskoisuudellemme – voivat olla suoranaisen pahuuden verho. Tuomitessamme toiset heidän seremonittensa takia, omassa silmässämme on meiltä huomaamatta jäävä hirsi.

Se selittää kirjojen, kirjoittajien, saarnojen, alleviivauksien ja korostuksien taustalla olevat – joskus jopa skandaalinkäryiset – tarinat. Ei tosiaankaan se, että kirjoittaa, saarnaa, opettaa, lukee, vaan että tekee Taivaan Isän tahdon, se ratkaisee oman sydämen asenteemme Herramme edessä ja myös elämämme kestävän hedelmän.

Kun Kristus ja Hänen Sanansa saavat sijaa meissä, ne ovat meissä elämä, joka vetää muitakin Kristuksen ja Sanan ääreen.

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: