Levosta käsin

Levosta käsin

olen-oppinut-etta-jumalan-armo-saa-enemman-aikaan-kuin-ihmisen-vaatimus-se-missa-olen-railakkaasti-epaonnistunut-on-jumalan-kasissa-muuttunut-ihmeeksi-kun-olen-suostunut-muutettavaksi-1

Lepoa löytämässä

 

”Sydämeni on levoton, kunnes se sinussa (Jumalassa) löytää levon.”- Augustinus

 

”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.”  – Jeesus, Matt. 11: 28-30

Matkan varrella olen törmännyt

  • toisenlaiseen kuvaan levosta – levosta, joka vaatii ja edellyttää
  • toisenlaisiin ikeisiin – ikeisiin, joita markkinoidaan Jeesuksen antamina ikeinä, mutta jotka samaan aikaan hiertävät ja raskauttavat.

Etsintää on täytynyt suunnata uudelleen ja kysyä uudestaan: Mitä tarkoittaa ”levosta käsin”?

Lainaamassani Matteuksen evankeliumin kohdassa

  • Jeesus kutsuu luokseen työn ja kuormien uuvuttamia ja lupaa antaa näille levon.
  • Levoksi käännetty sama (αναπαυω, anapauoo) sisältää merkityksen ´aiheuttaa tai sallia se, että työ tai liike keskeytetään sen vuoksi, että olisi tilaisuus elpyä ja kerätä voimia´.


Farisealaisuuden juonteita

Jeesuksen sanoma ajassaan kohdistui

  • ihmisten inhimillisiin tarpeisiin, esimerkiksi raihnaisuuteen, sairauteen ja kuolemaan
  • ihmisen syvimpiin kipukohtiin, totuuteen ihmisestä itsestään suhteessaan Jumalaan ja lähimmäisiin
  • aikalaistensa uskonkysymyksiin

Yksi uskoon liittyvä kysymys oli ”farisealainen” kuva uskosta ja elämästä.Hengellisessä fraasistossa  farisealaisuus saa usein sävyn ulkokultainen. Sellaiseksikin se saattoi muodostua, kun ihminen ei täyttänyt hänelle annettua mittaa. Tästä seurasi ikävä kaksinaismoraali: Ihminen oli toista ihmisten nähden, toista kulisseissa. Tästä uskonkuvasta Jeesus ravisteli ihmisiä irti korostaen kulissien kohtaamista.

Farisealainen uskonkuva ei kuitenkaan ollut aina ja pelkästään ulkokultaisuutta. Usein se oli aitoa yrittämistä (niiden ihmisten elämässä, jotka ottivat Jumalan ja opetuksen Hänestä vakavasti) miellyttää Jumalaa sellaisena kuin Hänet oli kuvattu opetuksessa.

Mallilapsia ja kunnonkansalaisia

Esimerkillään Jeesus näytti toisenmuotoisen kuvan Jumalasta:

  • Jumalasta, joka on läsnä ihmisen inhimillisyyden ja rujouden keskellä.
  • Jumalasta, joka ei säikähdä katsoa silmästä silmään sitä, mistä elämä ja ihminen on tehty.

Tällaisen Jumalan kohtaamiseen Hän kutsuu myös meitä.

Omakohtaisesta kokemuksesta huomaan, miten voimakkaasti Sana voi värjääntyä –  esimerkiksi kokemusten tai opetuksen ”antamien” – silmälasien läpi. Hiljainen ja nöyrä merkitsi minulle pitkään samaa kuin mitäänsanomattomuus, mitään(omaa)mieltäolematon, hajuton, mauton ja väritön uskoa. Sellaiseksihan minut oli liki 40-vuotiaaksi asti ”koulittu” niin kasvatuksella kuin myöhemmin – hengellisissä piireissä – korostuneella auktoriteettiopetuksella.

Niin vanhempien kuin seurakunnan (tai nyt (sosiaalisen) median kaudella laajemmin hengellisen opetuksen) tehtävä on mielestäni perimmältään kasvattaa lasta ja nuorta ja myös uskovaa aikuisuuteen, ei sitoa itseen, omiin mielipiteisiin – tai edes (niin pyhistä asioista kuin onkin kysymys) omaan käsitykseen opista tai tiettyyn yhteisöön. Se, että lapsi, nuori – tai uskonasioissa aikuinenkin – ikään kuin väkisin ohjataan tekemään tietyllä tavalla voi (vaikka kuinka hyvääkin joskus tarkoitettaisiin) lähennellä henkisen, hengellisen ja/tai sosiaalisen väkivallan määritelmää – ja tuolla tavoin voimme saada aikaan kaikkia rajoja vastaan ryskiviä ikuisia murrosikäisiä tai ulkonaisesti kuuliaisia, ”mallilapsia”, joilla on sisikunnassaan paha olo. Hyvässä tapauksessa annamme eväät elämään – ja jokainen tykönänsä valitsee, mitä hän noista eväistä ottaa mukaansa. Tämä kysyy meiltä luottamusta. Samaan aikaan tulee muistaa, että me olemme Jumalan työtovereita. Hän antaa kasvun. Omakohtainen, tasapainoinen suhde uskoon ja elämään syntyy näistä aineksista.

Ylpeyttä ja nöyryyttä – Miten se oikein menee?

Farisealainen tyyli muistuttaa kovasti edellisessä kappaleessa kuvaamaani ”mallilapsityyliä”. Tähän Jeesuksella oli sanansa sanottavana:

”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” (Matt. 11: 28-30)

Lempeydeksi käännetty sana ei tarkoitakaan yksipuolisesti kaikkialle kumartavaa jees -tyyliä, vielä vähemmän mitäänsanomattomuutta, vaan se on paljon monitahoisempi: Se on nöyryyttä ennen muuta Jumalan edessä, Hänen tahtoonsa kaikinpuolista taipumista – mikä ei välttämättä suinkaan merkitse samaa kuin kaikkeen mukisematta alistuminen. Joskus nöyryys Jumalan edessä voi viedä vastakkainasetteluunkin asioiden, olosuhteiden ja sitä kautta ihmisten kanssa, jotka ovat vastoin Jumalan tahdoksi ymmärrettyä (Vrt. Johannes Kastaja, Jeesus, apostolit tai Vanhan testamentin profeetat). Tässä mahdollisessa vastakkainasettelussa tai tilanteessa, jossa ihmistä vainotaan uskon takia, nöyryys Jumalan edessä merkitsee myös sitä, että ihminen ymmärtää Jumalan hallitsevan myös tuon tilanteen. Näin hänellä on kanttia olla sotimatta nk. lihan käsivarrella, vaan hän kykenee säilyttämään oikean asenteen. Nöyryydessä keskiössä ei ole ihminen, en minä eikä kukaan muukaan, vaan Jumala.

Nöyräksi käännetty sanasta puolestaan löytyy sävy: ´Ei jalat liian korkealla maasta´. Ajatus sai minut hymyilemään, koska meillä suomalaisilla on jostain syystä ylikorostunut ylpeyden pelko, joka puskee läpi silloin tällöin hengellisestä opetksestakin. Ei pidä mennä liian hyvin, ettei ylpisty. Parempi kulkea pikkuisen köyhempänä, ettei luule itsestä liikoja. – Puhumattakaan kohtaamastani opetuskummajaisesta, jonka mukaan liika Raamatun tutkiminen tai tietopuolinen ymmärtäminen ylpistää.

Tämä Raamatun nöyrä -sana asettaa ylpeyden rajan paljon ylemmä kuin me suomalaisina. Siinä kirjaimellisesti sanotaan, että jalat eivät saa olla LIIAN korkealla maasta ts. pysytään todellisuudessa kiinni, myös siinä Jumalan yliluonnollisessa todellisuudessa. Sitä paitsi se asettaa nöyryyden myös ihan toiselle akselille kuin nuo ”tietoellergikot”. Nimittäin lainaamassani kohdassa katsomiseksi käännetty sana (μανθανω, manthanoo) merkitsee ´oppimista, arvioimista (!); tiedon karttumista tai kartuttamista; kuulemista, informoiduksi tulemista; käytännön kokemuksen kautta oppimista; tapaa ja tottumusta (! – Samansisältöistä sanaa käytetään Luuk. 4: 16 ”meni sapattina tapansa mukaan synagogaan”)´.

Erityisesti Jumalan aidon hyvyyden kokeminen harvemmin ihmistä ylpistää, vaan laittaa nöyrästi tunnustamaan Hänen herruutensa. – Joten ei pelätä turhan päiten Herran, Hänen läsnäolonsa ja hyvyytensä kohtaamista.

Vastaa