635. Hämäräperäisyyttä vai suoraa selkää?

Jumalalta saatu palveluvirka/palvelutehtävä Hänen seurakunnassaan velvoittaa olemaan suoraselkäisiä Herran edessä. Korinttilaisille kirjoittamassaan kirjeessä Paavali puhuu monikossa itsestään ja virkaveljistään/siskoistaan.

Kun meillä Jumalan armosta on tällainen palveluvirka, me emme lannistu. Olemme hylänneet kaiken salakähmäisen, emme toimi petollisesti emmekä vääristele Jumalan sanaa, vaan tuomme esiin totuuden ja toivomme, että jokainen omassatunnossaan arvioi meidät Jumalan edessä.

Salakähmäisyydeksi käännetty sana tarkoittaa myös salattua asiaa, jota häpeämme. Petollinen puolestaan saa myös merkityksen ´harhaanjohtava, ovela´. Vääristely saa myös merkityksen ´käsitellä petollisesti´.

Toisin sanoen:
– Herran palvelijoina meille ei ole/tule olla mitään sellaista, mikä ei kestä päivänvaloa. Jos on, päivänvalo ja Kristuksen veren pesu on tuollaisille asioille paras mahdollinen lääke.

– Herran palvelijoina emme saa olla ovelia tai johtaa ketään harhaan – koski se sitten omaa tai toisten elämää.

– Kolmas kriteeri on se, että emme käsittele Jumalan Sanaa petollisesti, yrittäen johtaa ihmisiä harhaan.

Kokemukseni mukaan nämä kolme liittyvät helposti yhteen. Kaksi viimeistä seuraavat yleensä ensimmäisestä. Helpoin tapa kiinnittää huomio pois omasta elämästä on alkaa mestaroida toisen elämää.

Jeesuksen sanoin: Omassa silmässä saattaa törröttää isokin pois otettava, kun toisen silmässä osoitetaan pientä roskaa; joissain tapauksissa toisten huomio käännetään pois korjattavasta ongelmasta toiseen suuntaan – olemattomaan roskaan toisen elämässä.

Kelju puoli tuossa on se, että omassa silmässä oleva roska tai oman naaman lika ei mihinkään katoa kiinnittämällä huomio muuanne tai roiskaisemalla kuraa toisen silmille tai mielikuvissa mustamaalaamalla toista; roska ja lika pysyy, kunnes sille jotain tehdään.

Joskus näissä tilanteissa näkee myös ilmiön, jota kutsun raamatturuseteiksi: Raamatusta otetaan jae tai jakeen osa, ja sillä yritetään perustella omia hölmöilyjä. Raamatturusetit paljastuvat, kun maltamme pysähtyä tekstikokonaisuuden äärelle kaikessa rauhassa ja katsomme, tukeeko tekstikokonaisuus kuulemaamme opetusta.

Vastottain kuulin opetusta, jossa puhuttiin Uuden liiton kirkkauden virasta (2 Kor. 3). Opetuksessa kieputettiin kuulijaa mennen tullen samaistamalla nimenomaisia julistajia kritisoivat tahot Vanhan liiton tuomion julistamisen virkaan. Läpi puski myös samainen raamattu/tieto/opiselu/telogia-voi-ylpistää -ajattelu kuin mihin viittasin pari päivää sitten kirjoituksessani. Tämä taas opetuksen mukaan sulkee pois Jumalan voiman, kirkkauden, ihmeet, jne.

Julistajilta jäi tyystin huomaamatta se, että Paavali ei halveksi Vanhan liiton palveluvirkaa, vaan kertoo sen, että Uuden liiton palveluvirka edustaa sitä, mikä on moninverroin kirkkaampi – ja pysyvä – toisin kuin edeltäjänsä. Paavali viittaa kirkkauteen, joka loisti Mooseksesta tämän tullessa vuorelta Jumalan läsnäolosta – ja siihen, kuinka uuden liiton uskovat saavat, voivat ja kestävät katsella Uuden liiton pysyvää, ”kirkkaampaa kirkkautta” ja vieläpä muuttuvat Herran voimasta saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen.

Mielestäni tuollainen, toisen kasvoille kuraa heittävä, kritisoiminen on ongelmallista nimenomaan sen vuoksi, että siinä väärinkäytetään Raamattua ottamalla jakeita ja jakeiden osia ja antamalla ymmärtää, että opetus edustaa Raamatun kokonaisuutta ja henkeä. Kirkkauden palveluviran taakse voi yrittää myös paeta omia töppäyksiään: ”Kun meillä on tämmöinen palveluvirka, me emme lannistu” (vaikka meitä, kuinka arvostellaan… (aiheestakin?))

…ja kun tuo nimenomainen raamatunkohta on kutsu suoraselkäisyyteen, siihen, että ei tarvitse yrittää silmänkääntötemppua sen takia, että täytyy yrittää kääntää (sivusta)seuraajan katse pois itsestä muiden kasvoille heitettyy rapaan.

Pahimmillaan keinot voivat olla – jos mahdollista – vieläkin likaisempia. Kerroin taannoin esimerkin kahdesta eri esimerkistä (eläväksi itseään mainostavasta seurakunnasta). Seurakunnan johtaja (tapaus nro 1) ja vanhimiston jäsen (tapaus nro 2) jäivät rysän päältä kiinni uskottomuudesta. Molempia tapauksia yhdisti se, että niissä lavastettiin näkijä syylliseksi seurakunnan arvojen vastaiseen elämään. Näin pelastettiin oma nahka (oikeastaan kaksi nahkaa, koska uskottomuuteen tarvitaan kaksi) – ja pilattiin tuon silminnäkijän maine sekä omassa yhteisössään että paikkakunnalla.

Kuvaamani näyttää yhdistävän kipeitä yhteisöjä. Kipeydessään ne ovat kyvyttömiä käsittelemään ongelmia rakentavasti, ne tarvitsevat aina jonkun kohteen, jonka päälle tyrkätä oma syyllisyys. Keinot näyttävät olevan pyhät, mutta ovat kovin pahat ja raadolliset, kuten nuo edellä kuvaamani: Josta kusta muusta tulee uskoton, pettäjä, uskonsa kieltäjä, kartettava, juomari, jne.

Surullista on se, että näitä kipeitä yhteisöjä yhdistää usein samalla myös oikeassa olemisen korostus; ne tavalla tai toisella korostavan palveluvirkaa/palvelutehtävää, joka heillä on Jumalan armosta. Tätä korostusta vasten, jos mahdollista vieläkin enemmän, tulisi näkyä myös suoraselkäisyys, jonka Paavalin sanojen mukaan pitäisi olla suora liitännäinen tuohon virkaan/tehtävään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s