Skip to content

Aitoa (herätystä) etsimässä

Pakkohan se oli käydä katsomassa. Kuuluisa julistaja, jota mainostettiin tuovan matkalaukussa mukanaan parantumista – ja jos hyvin kävisi vaikka herätyksenkin. Sattui niin somasti matkan varrelle, että ei voinut ohittaa.

Kun julistajan ”googlaa” löytää pilvin pimein kriittistä kirjoitusta. Osa hyvin kevyttä kauraa, jossa toinen toistaa toistaan omaa hieman sekaan lisäten. Välillä tuntuu siltä, että kun on kohdattu yksi mätä omena, pian tuomitaan koko omenalaatikko ja kaikki omenalaadut. Välillä hämärtyy näkökulma siihen, että kun kerran on väärennös, väkisin on myös aito.

Koska olen kohdannut (näin uskoisin) aitoa Jumalan työtä matkallani, olin mielestäni avoin. Olen kohdannut (henkilökohtaisestikin) aitoa virvoitusta, parantumistakin. Viihdyn ilmapiirissä, jossa julistetaan Sanaa, rukoillaan, kenties ylistetäänkin.

Minulle suuri yllätys oli, että tilaisuudessa olotilani oli ristiriitainen. Ilmapiiri tuntui olevan sekava. Siellä ei ollut rauhaa. Julistaja julisti asiaa. Jeesus oli hänen juttunsa- Jeesus oli jopa julistuksen keskiössä. Niin oli rakkauskin; piti rakastaa myös vihamiestä. Järjen tasolla pystyin sanomaan aameneni; sisikunnassani vallitsi sekaannus.

Mieleeni palautui yli kahden vuoden takainen kirjoitukseni. Toivon, että luet pitkän kirjoitukseni. Ymmärrät, mistä kirjoitan nyt.

Ei rauhaa

Koen edelleen tuota levottomuutta, ikävää jäytämistä. Edelleenkin on asia, joka ei tunnu jättävän minua rauhaan.

Palaan Hilja Aaltosen huoleen: Missä viipyy se herätys?

Aaltonen veti tilille julistajia: Jos papit itkisivät Jumalan edessä ja saarnastuolikin kastuisi kyynelistä, myös ihmisten sydämet kostuisivat! – Papit ei tarkoita vain Kirkon pappeja, vaan jokaista meistä, jotka olemme ”saarnastuolissa” vaikka arkemme keskellä.

Tämä ei ole valmistalopaketti avaimet käteen -periaatteella. Helppoa se niin olisi! – Tämä vaatii meiltä sitä, että itse omina itsenämme asetumme Herran ja Hänen Sanansa eteen. Olemme Hänen puhuteltavinaan ja lähettäminään. Olemme Hänen edessään.

Näin kirjoitin kaksi vuotta sitten:

Aitoa Jumalan voitelua ei tarvitse pönkittää matka- eikä ihmekertomuksilla! Ihmettä ei tarvitse pusertaa tai painostaa esiin. Ei Kristuskaan niin tehnyt. Ihmiset, jotka olivat aidosti saaneet avun elämäänsä, kertoivat. Maine kiiri Hänen edellään. Aito Jumalan voima voitti synnin ja pimeyden vallan ilman pusertamista ja painostusta.

Jumalan aitoa ihmettä ei tarvitse ”pumpata”. Kun Hän on aidosti läsnä, Hänen voimansa murtautuu esiin. Jumalan aito ihme kestää tarkastelun. Silloin ei tarvitse tukkia kriitikoiden suita vaan voi sanoa: ”Katsokoot. Uskokoot tai olkoot uskomatta.” Pelastunut on pelastunut. Elämä on muuttunut. Parantunut on parantunut. Ja mikä tärkeintä – näillä ihmisillä on rauha Jumalan kanssa!

Huomaan: Tämän aidon perään huokaan myös tänään:

Aitous ei viime aikoina ole jättänyt minua rauhaan toisellakaan tavalla. Haluan nähdä tämän aidon ilmestyvän meidän kristittyjen elämään – ja sitä kautta meidän seurakuntiimme!

Haluan nähdä aidon Kristuksen kirkkauden ilmestyvän ja tuovan esiin peitossa olevat kätköt. Haluan aidon vapauden koittavan niin Jumalan lapsille (jotka mekin voimme olla erilaisten orjuuksien alla) kuin niille, jotka ovat vieraantuneet tästä lapseudesta.

Minulle tämä on kutsu entistä enemmän Herran eteen. Hänen ruokittavakseen. Hänen lähettämäkseen.

”Jeesus tuli, otti leivän ja antoi heille, samoin hän antoi kalaa. –”Ruoki minun lampaitani.” (Joh. 21: 13, 17)

2 Comments »

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: