Toisenlainen Jumala

Isä ei vaatinut – ei rukouksin lausutulla käskysanalla enempää kuin suullisella käskyllä – lastaan tulemaan takaisin. Isä ei vaatinut lastaan muuttumaan. Isä rakasti, odotti ja luotti. Siinä kaikki.

Tämä on varsin toisensorttista kuin kohtaamani käskyrukoukset, puhumattakaan vaivihkaisesta tai peräti röyhkeästä (”raamatun”)opetuksella, ”profetioilla” (tms.) – tai jopa uhkauksilla – manipuloinnista.

Tiukka kysymykseni on: Miten tällaista harrastavalla on kanttia puhua rakastavasta Jumalasta, kun rivien välistä tihkuu katkeruus, viha ja revanssi?

Olen jälleen kerran hämmästellyt omituista kuvaa Jumalasta, kuvaa, joka välittyy suorastaan omituisista rukouksista – tyyliin: Anna heille vaikeuksia, että he palaavat takaisin.

Käskeekö Raamattu rukoilemaan tuollaisia rukouksia?

Ei tosiaankaan.

Vanhassa testamentissa saatetaan vedota syyhyn ja seuraukseen sellaisen ihmisen kohdalla, joka on hylännyt Jumalan tai Hänen käskynsä. (Huomaathan: Hylännyt Jumalan ja/tai Hänen lähettiläänsä tai käskynsä. – Tällä on hyvin vähän tekemistä ihmisen kaunan, katkeruuden tai revanssinhakemisen kanssa.)

Missään kohdassa ei puhuta siitä, että Jumala oikeasti iloitsisi ihmisestä liukkaalla polulla tai vaikeuksissa. Päinvastoin: Jumala kuvataan pyhyydessäänkin armollisena Jumalana, joka etsii eksynyttä ja huolii luokseen palaavan.

Noissa omituisissa rukouksissa on saatettu käyttää esimerkkinä tuhlaajapoikakertomusta. Kysymykseni kuuluu: Saako kyseisestä Jeesuksen vertauksesta kuvan siitä, että Isä halusi lapselleen vaikeuksia? – Lapsi hankki ne itse väärillä valinnoillaan, jotka olivat Taivaallisen Isän tahdon vastaisia.

Missään ei sanota, että Isä olisi millään muotoa käskyvallallaan tms. yrittänyt saada näitä vaikeuksia aikaan.

Missään ei myöskään tule ilmi minkäänkaltainen omistamishalu motiivina sille, että Isä halusi poikansa takaisin.

Sitä vastoin vertauksesta välittyy Isän hyvä tahto lastaan kohtaan. Hän halusi lapsen takaisin sen vuoksi, että halusi lapselleen hyvää, ei pahaa. Isä rakasti lastaan pyyteettömästi – ilman revanssia, ilman vaateita.

Isä ei vaatinut – ei rukouksin lausutulla käskysanalla enempää kuin suullisella käskyllä – lastaan tulemaan takaisin. Isä ei vaatinut lastaan muuttumaan. Isä rakasti, odotti ja luotti. Siinä kaikki.

Tämä on varsin toisensorttista kuin kohtaamani käskyrukoukset, puhumattakaan vaivihkaisesta tai peräti röyhkeästä (”raamatun”)opetuksella, ”profetioilla” (tms.) – tai jopa uhkauksilla – manipuloinnista.

Tiukka kysymykseni on: Miten tällaista harrastavalla on kanttia puhua rakastavasta Jumalasta, kun rivien välistä tihkuu katkeruus, viha ja revanssi?

Olen omassa elämässäni vuosia sitten ollut tilanteessa, jossa tuota kaikkea käytettiin itseäni ja perhettäni kohtaan. Uskalsin – ja uskallan edelleenkin – seisoa selkä suorana ja sanoa: Tuollainen takaisinpalaaminen (mitä ikinä se tarkoittaisikaan) ei ole minua varten. Kysymys ei ole vihasta tai katkeruudesta, jota sydämessäni kantaisin, vaan siitä, millaisen opetuksen alle suostun, millaisen Kristuksen kohtaan opetuksessa.

Virren 415 sanoin:

Käskien et
hallitse, Kristus, et vaatimuksella.
Laupeudella
kosketat, rohkaiset laupeudella.

Miekalla et
työhösi taivuta, painostamalla.
Katseesi alla
taivumme, lempeän katseesi alla.

Säikytä et,
pelkoon et kutsu, kun vastuumme näytät.
Riemulla täytät,
herätät toivon ja riemulla täytät.

Uhkaile et,
varjele hengestä orjallisesta!
Kaipauksesta
lähdemme liikkeelle, kaipauksesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s