Ihan sama!

Ihan sama!

Kirjoitin artikkelissani Erikoinen vastaus kummallisesta öisestä painista, jossa rauha tuli israelilaisten Kaislameren ylityksestä kertovan kohdan innoittaman rukouksen kautta. Aamulla heräsin seuraavaan uneen: Kädessäni oli leikkisotilas, jota siinä pyörittelin. – Heräsin siihen, kun hihkaisin: ”Kristus on suuri!” (kaitenkin hihkaisi vain unessa, kun mieheni jatkoi untaan…) – Samantyyppinen sisältö kuin Joosuan ja Kaalebin ajatuksessa, että Luvattua maata hallussaan pitämät heimot olivat kuin heinäsirkkoja (verrattuna Jumalan voimaan). Sitä vastoin luvattua maata tiedustelemaan lähetettyjen enemmistö näki siellä jättiläisiä, joille israelilaiset olisivat vain suupaloja…

Kysymys on mitä suurimmassa määrin näkökulmasta: Kumpaa uskomme – Jumalan lupausta vai sitä, mikä on inhimillisesti silmiemme edessä tai mitä fiilispohjaisesti tunnemme vai sitä, mikä on Jumalan lupaus niissä asioissa. Kun Jumalan lupaus on asioiden yllä, se merkitsee siinä mielessä suurempaa painoarvoa kuin ne asiat, koska asioihin lupaustaan puhuu kaiken Luoja ja Lunastaja.

Tätä kirjoittaessani mielessäni on seuraava raamatunkohta:

Etkö jo ole oppinut,
etkö ole kuullut,
että Herra on ikuinen Jumala,
koko maanpiirin luoja?
Ei hän väsy, ei uuvu,
tutkimaton on hänen viisautensa.
Hän virvoittaa väsyneen
ja antaa heikolle voimaa.
— kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy.

Joskus Jumalan lupaustenkin kantaessa (ja erityisesti niiden viipyessä) tulee taisteluväsymys ja kysymykset:

  • Olenko erehtynyt?
  • Entä jos lupaus on jolle kulle muulle?
  • Se ei toimi minun kohdallani (koska olen pilannut elämäni/koska olen sitä/tätä…), jne.

Edellä lainaamassani kohdassa Jesajan kautta Jumala muistuttaa kansaansa matkasta, jonka Jumalan kansa on tehnyt Luojansa ja Jumalansa kanssa: ”Etkö ole oppinut, etkö ole kuullut…, että Herra on…?”

Kysymys on sekä Sanasta että itsestään matkasta, kokemuksesta Herran seurassa. Sana todistaa – ja matka monesti vahvistaa – Jumalan uskollisuutta ja apua. Vaikeuksien keskellä on inhimillistä unohtaa tämä apu ja uskollisuus.

Jumalan lupaus tulee uudestaan muistutuksen, joskus ravistelunomaisesti, elämäämme:

Hän on sama, eilen, tänään ja iankaikkisesti. (Vrt. Hepr. 13: 18)

Ei hän väsy, ei uuvu,
tutkimaton on hänen viisautensa.
Hän virvoittaa väsyneen
ja antaa heikolle voimaa.

Niin,

Herraa odottavien välillä ei ole yhtään erotusta:

Hän virvoittaa väsyneen
ja antaa heikolle voimaa.
— kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy.

Tämä lupaus on sinulle ja minulle, juuri nyt.

Vastaa