Yllättävä neuvo

Yllättävä neuvo

Pysähdyin pohtimaan, miksi opetuslapset näyttivät mukisematta totelleen, kun Jeesus käski heidän hakea aasintamma varsoineen läheisestä kylästä. Jeesus antoi tunnusmerkit sille, että he löysivät etsimänsä – ja vieläpä sanat suuhun, jotta he osasivat sanoa oikeat sanat tilanteessa.

Voit myös kuunnella artikkelin

Aasi, jolla kukaan ei ollut ratsastanut, oli aika erikoinen valinta. Aasit tunnetaan määrätietoisuudestaan; sanoopa joku niitä itsepäisiksikin. Entä stten aasi, jolla kukaan ei ollut ratsastanut. Reissu saattaisi olla yllätyksiä täynnä.

Tuosta aasiepisodista mieleni johtui Gennesaretin kalastustarinaan, siihen kuinka Pietari kalastuskumppaneineen oli pahanpäiväisesti pulassa kehnon saaliinsa kanssa. Pohdin sitä, miltä kalastajasta on mahtanut tuntua, kun koko yönä ei tullut sintin sinttiä, kaloista puhumattakaan. Ei kalastusyrittäjän tuolloinkaan elämä moista olisi kestänyt, vaikka pahan päivän varaa olisikin. Jokainen kala oli tärkeä joko syötäväksi tai myytäväksi.

Mitähän Pietarin ajatuksissa mahtoi liikkua, kun Jeesus pyysi venettä lainaan – tai pikemminkin Pietarilta kuljetuspalvelua poispäin rannasta, jotta Jeesus pystyisi paremmin puhumaan rannalla tungetsivalle joukolle.

Voisi päivän käyttää lepäämällä – illalla olisi lähdettävä kalaan, ehkä paremmalla kalaonnella.

Puheensa puhuttuaan Jeesus käskee Pietaria soutamaan vene vielä syvemmälle ja heittämään verkko oikealle puolelle venettä.

Voisimme kuulla Pietarin toteavan:

  • Koko yönä emme ole saaneet kalaakaan. – Ja ehkä ajatuksen tasolla jatkoksi:
    Mitä puuseppä ja saarnaaja tietää kalastamisesta?

Pietarin ja hänen kalastuskumppaneidensa hämmästyksen on pakko olla melkoinen, kun kalaa tuli epätavanomaisesta paikasta, paikasta mistä ei hyvällä yritykselläkään kalaa oltu saatu.

Joskus voimme turhautua siihen, että elämässä asiat eivät tapahtu niinkuin me haluamme tai suunnittelemme, ei edes siten, mihin parhaan kykymme yltävät.

Vihollinen tuntuu nauravan vasten kasvoja ja sanovan: Luovuttaisit jo. Turha vaiva.

  • Vai onko Jumalan ihme odottamassa juuri siinä nurkan takana? Ihme, joka saa sinut ällikältä, kuin myös läheisesi. Entä jos Herralta tulee neuvo, kuinka asiassa pitää toimia, mihin verkot heittää?

Teetkö yllättävän neuvon kanssa samoin kuin Jeesuksen opetuslapset:
– Sinun käskystäsi minä heitän verkon. Tai
… he menivät…(hakemaan aasin)

Vastaa