No Comments

Seuraava kohta herätti eilen huomioni:

the Word became flesh and dwelt among us, and we beheld His glory, the glory as of the only begotten of the Father, full of grace and truth. (John 1: 14) – Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme Hänen kirkkauttaan, kirkkautta, joka ainoalla Pojalla on Isältä, täynnä armoa ja totuutta.

Suomenkielisessä Raamatussa kohta näyttää tältä:

Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.

Englanninkielisistä käännöksistä käy suomenkielistä selkeämmin ilmi kirkkauden ”sisältö”: armo ja totuus.

Aikamme karismaattisuudessa vilahtaa silloin tällöin sana kirkkaus. Tätä löytämääni sanaa vasten joskus hyvin köykäisessä muodossa. Niin, itse asiassa tämä Johanneksen evankeliumin kohta on kirkkauden ”sisältöä” käsittelevistä vain yksi kohta. Raamatusta löytyy niitä muitakin; yhdessäkään kohdassa kirkkautta ei käsitellä köykäisessä muodossa.

Toinen äärilaita kirkkautta käsittelevässä opetuksessa on äärimmäinen, jopa kova, pyhyyden korostus. Itse muistan istuneeni kuulemassa saarnaa siitä, kuinka Ananiaan ja Safiran kävi. Kuulolla ollutta seurakuntaa ravisteltiin vihjaamalla, että auttamattomasti kaikki kelmit motiivit paljastuvat kyseisessä salilla olevan pyhyyden edessä.

Molemmat puolet ovat totta – ja ne kuuluvat yhteen. Niitä ei saa/voi erottaa tekemättä itse asialle väkivaltaa.

Kokemukseni mukaan kova opetus on joskus jopa seurausta siitä, että totuutta ei ole omassa elämässä kyetty käsittelemään Jumalan armon varassa. Esimerkiksi mainitsemassani ”ananiaat ja safirat paljastuvat” -yhteisössä kuulijoitaan ravistelleiden saarnaajien elämässä paljastui melkoisia rytökasoja. Totesinkin: Jos pyhyys oikeasti olisi läsnä (julistetussa muodossa), yllättävät henkilöt putoaisivat! – Ja toisaalta, jos nämä henkilöt oikeasti olisivat tunteneet pyhyyden ja kirkkauden, heille olisi tullut kiire käydä ensin oman hengellisen saldon kimppuun, ei kuulijoiden. Todennäköinen seuraus yhteisössä olisi ollut syvältäkäyvä parannus ja parantuminen. Nyt puhe jäi vain kovan puheen tasolle.

Johanneksen evankeliumin kohta ei ole ainoa laatuaan Jumalan kirkkaudesta puhuttaessa.

Esimerkiksi Mooseksen (palava pensas, 2 Moos 3), Jesajan kutsumusnäyn (Jes 6), Hesekielin tai Johanneksen kohdalla löydämme Jumalan pyhyyden kohtaamisen. Noiden kohtien valossa Jumalan pyhyys ja kirkkaus on läpikotaisin paljastava – ja siihen sisältyy Jumalan armon mahdollisuus.

  • Se, että Jumala kirkkaudessaan puhuttelee ihmistä ja pyytää häntä riisumaa kengät edessään, on armoa.
  • Se että Hän osoittaa sen, missä olemme rikkoneet, on armoa.
  • Se että Hän tarjoaa puhdistusta, on armoa.
  • Se että Hän nostaa kirkkautensa edessä maahan kumartuneen, on armoa.

Ilman armoa emme kestäisi Hänen kirkkautensa edessä.

Tuo kohtaaminen näyttää olevan myös perin juurin mullistava kokemus: Niin Mooses, Jesaja, Hesekiel kuin Johanneskin vietiin tuon kohtaamisen kautta heidän tehtäväänsä – Mooses johtamaan kansaansa pois Egyptistä, Jesaja julistamaan, Hesekiel ja Johannes Jumalan antamien näkyjen maailmaan.

About the Author

Pauliina Kuikka ()

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: