Jarrutusta vai liikkeelle tuuppaamista?

Jarrutusta vai liikkeelle tuuppaamista?

Kaikin puolin tehokkain tapa on opettaa toiset tekemään sama, mitä itse osaa (tehdä).

Eilen kirjoitin kritiikin torjunnasta. Tänään käsittelen samaa asiaa hieman laajemmin pohjautuen Carey Nieuwhofin artikkeliin 11 tapaa, jolla johtajuus voi tuhota seurakunnan.

Artikkelissaan Nieuwhof varoittaa johtajuustyylissä piilevistä vaaroista. Oman havaintoni mukaan puolet näistä vaaroist on suorassa yhteydessä ”N-kertoimeen”, siihen, mikä määrä narsismia johtajuuteen sisältyy.

Mitä narsistisempi johtaja on, sitä selkeämmin piirteet näkyvät – ja sitä varmemmin seurakunta/yhteisö/työyhteisö ajaa karille niin, että se ei yllä koko potentiaaliin, mihin se yltäisi ilman vääränmoista johtajuutta.

Tuho ei välttämättä ole nopea tai täydellinen, vaan ongelma on pikemminkin, että yhteisö ei etene.

Väärän johtajuuden muotoja yhdistää itsekkyys ja käpertyminen oman minän ympärille; johtja

  1. Keskittyy omaan menestykseen enemmän kuin siihen, miten saa toiset menestymään.
  2. Viihtyy valokeilassa sen sijaan, että nostaisi muita valokeilaan.
  3. Ei halua käsitellä roskaa omassa elämässä.
  4. Haluaa kontrolloida pienintäkin yksityiskohtaa.
  5. Epää toisilta luvan kertoa totuutta.

Voimakkaasti narsistisilla henkilöille ainoa tapa toimia on itsekeskeisyys; kaikki muu edustaa uhkaa. Tarve kontrolloida ja pelko siitä, että joku on parempi tai lahjakkaampi saa heidät tyssäämään toisten etenemisen siihen pisteeseen, kun näyttää, että toinen uhkaa (vaikkakin heidän omissa mielikuvissaan) edetä pidemmälle kuin he. Jos he kykenisivät toimimaan toisin, heidän johtamansa yhteisön mahdollisuudet edetä kasvaisivat räjähdysmäisesti; jos he tuuppaisivat liikkeelle 10 potentiaalista johtajaa, tukisivat ja rohkaisisivat heitä heidän vahvuuksissaan, ennen pitkää heitä olisi yhden sijasta 11.

Se että he odottavat aina myötäkarvaan silitystä ja kehuja, estää heitä saamasta rakentavaa ja kehittävää palautetta kehittämistarpeista. Heille uhkaa käydä samalla tavoin kuin erään diktatuurin koulutusjärjestelmälle: järjestelmä romahti, kun tuo diktatuuri raivasi tieltään uhkana pitämänsä sivistyneistön. Jos neuvonantajat ovat jees-ihmisiä, toiminta yksipuolistuu ja vääristyy. Suuri vaara on, että harha-askelet monistuvat ja moninkertaistuvat.

Oman roskan käsittelemättömyys on aikapommi. On ajan kysymys, kun todellisuus alkaa paljastua. Kaiken kaikkiaan mieletön määrä energiaa – omaa ja toisten – kuluu kuulissien pystyssä pitämiseen.

  • Ja vaikka emme olisikaan narsisteja tai narsismiin taipuvaisia, riski tuontyyppiseen johtamiseen on esimerkiksi saadun mallin/opetuksen kautta – tai sitten sen vuoksi, että on jollakin alueella asiantuntija tai aiheeseen syvästi perehtynyt. Kaikin puolin tehokkain tapa on opettaa toiset tekemään sama, mitä itse osaa (tehdä).

Kuva: Paavo Heiskanen, Neste Ralli 2013

Vastaa