Ylös sieltä poteroista!

Ylös sieltä poteroista!

 

Vieraspuhuja ravistelee paikkakunnan uskovia. Uskovien kenttä on hajallaan ja taistelee toinen toistaan vastaan. Ei tietenkään/onneksi kaikki. Osa tulee juttuun keskenään. Osin voidaan puhua Hengen (synnyttämästä) yhteydestäkin. Sen sijaan osa on vuosikaudet (ehkä joissain tapauksissa vuosikymmenet) kaivanut syvät poterot, josta pälyillään uhkia – ja jos oikein alkaa tuntua uhkaavalta ammutaan lujaa.

Uhkakuvat – ja ampuminen – on oikeutettua, koska toisen nähdään edustavan jotain, mikä ei sovi omaan näkemykseen. Näkemykset poterossa tiukkenevat koskemaan entistä pienempää piiriä.

Opetuksellakin on tässä osansa. Viholliskuvia on helppo luoda, jotta saa taustatukea itselle.

On oikeita epäkohtia, joihin tulee puuttua ja jotka tulee tuoda ilmi, jotta ihmiset eivät usko ihan mihin vain. Usein myös näiden epäkohtien riivaamat yhteisöt ovat viholliskuvien piinaamia yhteisöjä. Viholliskuvat ovat viimeisiä kulissien pönkittämisyrityksiä, joilla yritetään epätoivoisesti pitkittää väistämätöntä, kulissien näkyväksi tulemista.

Tällainen kenttä on otollinen väärinarvioinnille: hyvällä asialla olevista tulee helposti häiriköitä ja kiusankappaleista hyväntekijöitä. Sekavan tilanteen keskellä on vaikea erottaa, kuka oikeasti on kuka ja millä asialla.

On myös erehtymisen mahdollisuus, se että asetun/asetut/asetumme puolustamaan vääryyttä hyvää tarkoittaen ja hyväuskoisuuttaan ”Selittämisen lahja” voi johtaa meidät harhaan, jos uskomme sokeasti kaikki, mitä kerrotaan.

Viittasin toissapäiväisessä kirjoituksessani Josephine Kyambadden kirjoitukseen ”kotkotuksesta”, ala-arvoisesta porinasta, joka on tyypillinen ”kanalaumalle”. Tällainen ei kuulu kristityn suuhun, ei yhteisön sisällä eikä ulkopuolella. Me emme ole juorukelloja, jotka puhuvat asioita ympäriinsä, erityisesti asioista, jotka ovat toisen käden tietoa. Tuollaista toisen käden tietoa, jota Matti kertoo Maijan tehneen/kertoneen, emme saa viedä Pekalle, ellemme ole 100-%:n varmoja tapahtuneesta.

Matti on vastuussa siitä, mitä puhuu Maijasta – ja sinä/minä olemme vastuussa siitä, mitä puhumme Pekalle.

Jos Matin kertoma pitää paikkansa, meidän tehtävämme on tunnustaa todellisuus ja ehkä siitä varoituksen sana sanoakin Pekalle, jos on siitä on se hyöty, että Pekka säästyy harha-askelilta. Sen sijaan meidän tehtävämme ei ole lihallinen kostoretki Maijaa vastaan. Meidän vastauksemme on rakkaus. Rakkaus, joka kantaa Maijan Jumalan eteen ja pyytää Jumalan tahtoa toteutumaan hänen elämässään. Me emme siis rukoile mitään pysäyttämisrukouksia, emme latele manauksia tai liioittele asioita. Me tuomme asiat rukouksessa Jumalan eteen – ja jos saamme mahdollisuuden yritämme auttaa Maijaa eteenpäin ja oikeisiin ratkaisuihin. (Jos Maija on narsistinen persoona, saamme ison kasan roskaa niskaamme – olemme kuitenkin tehneet sen, mikä on oikein – ja se on kaikkein tärkeintä.)

(Jos taas Matti on narsistinen persoona, on vaara, että joudumme höynäytetyksi hänen ”lakeijoikseen” tekemään likaista työtä hänen puolestaan, työtä, jonka hän omaa nahkaansa säästääkseen ovelasti delegoi muille. Maijasta teemme hänen ohjailemanaan syntipukin – ja itse ”roisto” juoksee vapaalla jalalla – meidän myötävaikutuksellamme! – Niin ja voi Matti olla myös narsistisen henkilön lakeija, joka hyväuskoisuuttaan jakaa luotettavaa tietoa, vaikka todellisuudessa tieto on toisen käden tietoa…)

Puhujan viesti kuuluu: on aika nousta noista poteroista ylös ja aika lakata ampumasta omia. Kutsu on syvään sovintoon. Valitettavasti poterot ovat joskus kaivettu paitsi maahan, myös mielikuviimme. On mielettömän vaikea päästä niistä irti.

Itsellenikin kova koulu, koska omassa elämässäni olen saanut aika lailla ammuksia niskaani joistain poteroista.

  • Joskus sen takia, että olen nostanut kipeitä asioita esille.
  • Joskus sen takia, että kuljen tietyn kyltin alla.
  • Joskus poteroista on ammuttu silkan luulon perusteella.
  • Joskus ampuminen on ollut seurausta pelosta.
  • Joskus ampuja on ollut narsistisen (tai narsismiin taipuvaisen) lakeija, joka on hyväuskoisuuttaan luullut tekevänsä hyvää ja Jumalan valtakuntaa rakentavaa.

On täytynyt oikeasti pistää liha ristille, jotta ei ala ampumaan syyttömiä ja/tai hyväuskoisia. On ollut aika muistuttaa itseä ajasta, jolloin itse ammuin yhtä lailla hyväuskoisesti poteroista muita (milloin milläkin perusteella).

Anteeksianto ja rukous ”Isä, he eivät tiedä, mitä he tekevät” ovat olleet hyväksi itselle ja vapauttaneet.

Iso haaste on ollut ampumisesta huolimatta koota itsensä ja rohkeus seistä siinä, missä on tiennyt oman paikan olevan ammunnasta huolimatta. Seuraus, että on nähnyt, miten Jumala oikeasti on suojellut.

Vielä suurempi haaste on ollut kävellä poteroiden reunalle ja kohdata ihmiset läheltä. Myös siinä, että yrittää auttaa haavoitettuja, on riskinsä.

Siihen Jumala on viime aikoina ravistellut.

Kerroin muutama kirjoitus sitten unesta, jossa minulle tuntematon henkilö puhui lupauksesta, jonka olin kokenut saaneeni vuosia sitten.

Kuluneena viikonloppuna yhden käydyn keskustelun avaamana ymmärsin unen viestin.

Siinä henkilö esitti vastauksen sijaan kysymyksen:

Milloin on tämän paikkakunnan synnyttämisen aika?

Miksi kysymys? Miksi ei vastaus?

Tajusin syyn: Vastaus oli minun käsissäni. Se riippui siitä, mitä minä teen.

  • Suostunko siihen, mihin Jumala minua kutsuu?
  • Suostunko pistämään lihani syrjään ja astumaan poteroiden reunalle, auttamaan ihmisiä niistä pois ja/tai auttamaan ammusten haavoittamia?
  • Suostunko syvälliseen anteeksiantoon?
  • Suostunko Jumalan johdattamaksi?

Jumala ei välttämättä tipauta vastaustaan Taivaasta, vaan kysyy meiltä, mitä teemme Hänen tahdolleen. Siitä on kysymys mainitsemallani paikkakunnalla. Siitä kysymys minun elämässäni – ehkä sinunkin.

Pro Tip

1 kommentti

Vastaa