Arjen uskoa ja taakkojen kantamista

Arjen uskoa ja taakkojen kantamista

”Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain.” (Gal. 6: 2)

Olen viime viikkoina ”joutunut” opettelemaan sitä, että kaikki ei mene ihan omien suunnitelmien mukaan – ja kuitenkin kaikki menee lopulta hyvin. Asiat järjestyvät oikein päin minun – ja muidenkin kannalta.

Voit kuunnella artikkelin täältä:

Olen käynyt kantapääkoulun myös siinä, että kannattaa hiljaista pientä ääntä, jonka ehkä vasta jälkikäteen voi tunnistaa Herran ääneksi, ja tekemistä sen mukaan.

Usein tässä on avain siihen, että voi olla siunauksena jolle kulle lähellä, ehkä kauempanakin. Joskus kysymys on varjeluksesta. Joskus suorastaan hullusta rohkeudesta.

Ihan uusi koulu ei ole, vaan on pikemminkin erimoinen kuin aiemmin, koska kohtaamani ihmiset ovat erilaisia. Huomaan Herran toimivan eri tavoin eri tilanteissa, toimivan ihmistä varten – ja toki kaikessa tässä myös siksi, että ihmiset ymmärtäisivät, että se joka puhuu ja toimii on Herra.

Kun luemme evankeliumeja, löydämme tällaisen Herran. Herran, joka malttaa pysähtyä hätää kärsivän luokse – vaikka olisi paljon muutakin (ehkä meidän silmin ”tärkeämpääkin”) tehtävää.

Yhden tällaisen tapauksen löydämme Markuksen evankeliumin luvusta 5. Siinä Jeesusta pyytää sairaan tyttärensä luokse synagogan esimies Jairos. Matkalla Jeesukseen turvautuu verenvuotoa sairastava nainen. Vaikka Jeesuksella on matka Jairoksen kotiin, hänellä on aikaa myös naiselle.

Sen sijaan Jairoksen kodissa näyttää siltä, että Jeesus myöhästyi: tyttö on kuollut.

Kun tarkemmin asiaa ajattelen, huomaan, että ei Jeesus myöhästynyt, vaan matkalla oli ”tuplasiunaus”. Jotain tämänsorttista olen viime aikoina kokenut matkani varrella. Yksi tie, useampi (Herran) asia.

Ehkä suurin haaste itselle on se, että uskaltaa tehdä niin kuin ymmärtää tilanteen vaativan, vaikka se olisikin omasta mielestä aika hurjaa.

Maatalouslomittajana ollessani sain lempinimen navettapappi, koska talonväet tiesivät minun olevan nk. uskovainen.

Joskus sattui matkalle aika hurjia tilanteita, joissa uskoa ja uskovaisuuttakin koeteltiin. Eräs isäntä näytti viis veisaavan uskosta. Minä taas olin isoissa pulmissa tämän isännän karjan kanssa. Sateisen kesän peruja olivat umpihomeiset heinät. Ilmeisesti siitä syystä iso karja reagoi niin, että maidon solutaso (eräs mittari, jonka mukaan maidon laatua tarkkaillaan. sanalla sanoen, jos solupitoisuus on kovin korkea, maitoa meijeriin ei oteta) oli korkea. Asiaa mitataan nk. solutestillä. Jos solutaso on korkea, maito muuttuu testissä kiisseliksi – ja jos tilanne on kamala, se muuttuu hyytelöksi. Tuollaista hyytelöä alkoi olla melkein koko karjalla.

Mietin, että kohta ei tankin pohjallekaan maitoa riitä. Isännälle sanoin heinistä – ja isäntä sanoi, että kun muuta ei ole. Lopulta yhden työpäivän päätteeksi rukoilin navetassa – lehmien tervehtymistä. Seuraavana aamuna aloitin normaalin lypsykierrokseni ja testerin pyörittelyn. Ensimmäisen lehmän maito oli kelvollista. Mainiota. Niin oli toisen – ja kolmannenkin. Neljännen kohdalla aloin ihmetellä, mitä oikein on tapahtunut. Sinä aamuna lypsin maitoa tankkiin joka lehmästä, paitsi antibiootilla lääkityistä. Samoin illalla.

Sitten aloin pohtimaan, mitä ihmettä minä isännälle sanon – ja mitä hän mahtaa tuumata rukousjutustani. Illan päätteeksi isäntä tuli navetalle ja selitin asian jotenkin seuraavasti:
– Kuule, minulla on vähän erikoista kerrottavaa. Soluja ei ole. Rukoilin näiden lehmien puolesta.

Oli aika hurjaa katsoa ison miehen itkevän.

Viime päivien kokemuksia miettiessäni tuo mieleen muistunut kokemus on rohkaissut. Jumala on arjen Jumala, joka on kiinnostunut ihmisten asioista – jopa niiden, jotka eivät ihan heti älyä edes Häneen turvautua. Tuollainen asia voi olla suuri todistus ihmiselle

  • Kun vain nk. uskovaisina uskallamme tehdä asioita niin kuin Herramme ehkä tekisi.

Vastaa