Weekly Photo Challenge: Eerie

Tämän viikon valokuvaushaaste on kuvata, jotain ”aavemaista” – ei nyt ihan oikeasti aavemaista, vaan jotain sellaista, minkä voisi vilkkaalla mielikuvituksella sellaiseksi tulkita.

Edellisen viikon haaste minulta jäi väliin, koska sää on ollut niin harmaa, sumuinen ja/tai sateinen, että horisontin metsästäminen on ollut hankalaa. Tämänkertaisen haasteen kanssa sen sijaan ei ole mitään ongelmia: pimeys, harmaus ja sade ovat erinomainen lähtökohta ”aavemaisuuden” kuvaamiselle.

Takavuosina minulle sattui tilanne, jossa oikeasti mietin, mitä kummaa talossamme oikein tapahtuu. Heräsin ääneen:
– läps…
Sen jälkeen kuulin’
– läps, läps,…
ja vielä
-läps, läps, LÄPS

En ole mikään mörköjä säikkyvä tapaus, joka huutaa kauhusta ensimmäisessä hetkessä. Tuolloin olin syvästi ymmälläni, mikä ihme pitää tuommoista ääntä. Lopulta tajusin: Toisella pojistani on hassu tapa läpsäyttää jalkaansa lattiaan kävellessään paljain jaloin. Poikani oli herännyt keskellä yötä ja käveli alakerrassa.

Juuri tuolla tavoin mielikuvituksemme voi värittää kohtaamiamme asioita. Näin asioista voi yön hetkinä tulla melkoisia mörköjä.

Pyhäinpäivä erityisesti nuoremman väen keskellä on värittynyt myös Suomessa kaikenkarvaisilla kummajaisilla ja pelottavalla.

Itselleni pyhäinpäivä muistuttaa yhdestä tärkeästä asiasta: Kristus on kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan voittanut kaiken kummallisen ja pelottavan heijastumat elämässämme. Hänen kirkkautensa tieltä häviävät varjot pelkoineen niin elämässä kuin kuolemassakin.

Kristityille Paavalin sanojen mukaan elämä on Kristus ja kuolema voitto. Kaikessa olemme Kristuksen hyvissä käsissä.

(Tämänkertainen kuva on puun latvusten heijastuma vesilätäkössä)

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: