1 Comment

Vastottain Kotimaa -lehden pakinassa kysyttiin valintojen perään: Kumpaa haluamme edustaa – olla enkeleitä helvetissä vai paholaisia paratiisissa.

Kärjekäs ja kärjistävä kysymyksenasettelu vie tiukalle.

Kirjoittaja otti esimerkin koulumaailmasta – siitä, kuinka usein pääsee vähemmällä, kun asettuu kiusaajan puolelle.

Kiusaajan puolelle asettuminen ei mielestäni ole pelkästään sitä, että itse kiusaa vaan myös sitä, että vaikenee tiukan paikan tullen ja sillä tavoin sallii kiusaamisen jatkua.

Onnetonta tässä asettelussa on se, että näissä asioissa emme näytä aina aikuisinakaan kasvavan aikuisiksi. Miten monesti olen kuullut tilanteista ja tapahtumista, joissa työyhteisössä tai uskonyhteisössä tapahtuu samankaltainen ”liittoutuminen”.

Kiusatun, alistetun, epäoikeudenmukaisesti kohdellun puolelle asettuminen maksaa sen verran paljon, että varmempi ja miellyttävämpi valinta on olla hiljaa ja niin sallia kiusaaminen, alistaminen ja epäoikeudenmukainen kohtelu kuin älähtää ja ainakin yrittää pistää piste väärinkäytöksille.

Tuo ”maksaa niin paljon” -asia selviää yleensä varoittavista ennakkoesimerkeistä, joita kiusaaja/alistaja viljelee riveillä ja rivien välissä.

Hengellisissä yhteyksissä ennakkoesimerkkeihin sisältyy usein Jumala, Pyhä, Pyhä Henki, Raamattu, jokin yhteisön keskeisistä opeista, tms. Näin esimerkeille saadaan ”jumalallinen oikeutus”.

Uhkaaminen onnettomuuksilla, kadotuksella ja/tai turvallisen olotilan/aseman menettämisellä on tehokas keino hillitä asioihin puuttumista.

Asiat muuttuvat vieläkin monimutkaisemmiksi, jos kiusaajan/alistajan ote ulottuu useille elämänalueille. Esimerkiksi kiusaajalla/alistajalla on paitsi hengellinen ote, myös jotain kautta ote perheeseen tai sukuun tai hänellä on muutoin vaikutusvaltaa/vaikutusvaltaisia tukijoita, jotka sokeasti uskovat kiusaajan/alistajan oikeassaolemiseen.

Tässä kiusatulla/alistetulla on aika orvot oltavat.

Asioista älähtäminen voi johtaa perheen jakaantumiseen, työpaikan tai ystävien menetykseen – ja joskus kaikkeen tähän yhtä aikaa. Tästä taas seuraa taloudellisia haasteita ja/tai henkistä taakoittumista.

Tällaiseen tilanteeseen joutunut tarvitsee tukea, sitä enkeliä, joka on valmis astumaan hänen kanssaan helvettiin sen sijaan, että valitsisi rooleista paholainen paratiisissa!

Rohkeutta se vaatii ja uskallusta. Itsensä uhraamistakin sillä tuo ”enkelin” roolin ottaja saa saman moskan niskaansa kuin kiusattu/alistettu.

Tuonsorttiseen soppaan joitakin kertoja elämäni varrella joutuneena, nostan edelleen hattua näille rohkeille ”enkeleille”, jotka ovat olleet joko itseni tai toisen rinnalla tuossa sopassa – omaa mukavuuttaan pelkäämättä. Tämä on pitkälti se syy, miksi luottamukseni siihen, että on oikeaa ja aitoa uskoa kaiken kummallisen keskellä, on säilynyt asioita ja ilmiöitä suuntaan ja toiseen nähtyäni.

Usko pois: suoraselkäisyyden todistus on voimakkaampi kuin mitäänsanomaton, mistäänmieltäolematon, kaikkeentaipuvainen ”usko”. Usko, johon ei tarvitse laittaa lainausmerkkejä ympärille, on uskoa, joka uskaltaa vetää tarpeen tullen linjaa myös suhteessa siihen, minkä ymmärtää oikeaksi ja vääräksi.

Kumpaa uskoa sinä/minä edustamme?

About the Author

Pauliina Kuikka ()

One Reply to “Kumman uskon edustus?”

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: