Vastoinkäymiset ja elämän kommellukset tuskin kenestäkään ovat hauskoja – suhtauduimme elämään kuinka positiivisesti tai uskonhenkisesti tahansa. Joskus osuu niin lujaa, että sattuu. Joskus vastustus on niin kovaa, että tekisi mieli pysähtyä ja kääntyä takaisin. Joskus saatamme ottaa lukua kauankin – joskus perääntyä kauas.

Tämän ei tarvitse olla lopullinen tilanne.

Vastustuksen tullen on aiheellista miettiä keinoja, joilla johdata vastustus: Onko yksinkertaisesti vain mentävä tukka tuuleen – vai onko aiheen ottaa etäisyyttä ja kiertää vai onko vastustus merkki siitä, että meidään pitäisi pysyä poissa tuosta tuulesta.

Kristittyinä voimme turvautua siihen, että Herra on luvannut antaa meille viisautta kaikkeen. Aina (useinkaan) emme tarvitse mitään ihmeellistä profetiaa tai ilmestystä (joskin saatamme sellaisenkin kyllä saada), vaan usein riittävä on henkilökohtainen kokemus ja tuntemus tilanteesta, kuten se, että olemme olleet ymmärtävinämme, että meidän pitää mennä tiettyyn suuntaan. Jos aistimme ovat kohdallaan, niitä kannattaa yleensä uskoa.

Tuolla kohdallaan ololla tarkoitan sitä, että joskus saatamme myös erehtyä. Olen viitannut tilanteeseen, joka tapahtui vuosia sitten eräälle ystävälleni. Hän oli kokevinaan, että tietty mies olisi hänen tuleva puolisonsa. Yleensä mieleeni jää ihmisestä yleisvaikutelma, vaikka usein en muista esimerkiksi heidän nimiään. Tästä ystäväni ”tulevasta miehestä” minulle oli jäänyt mieleen muun muassa se, että tällä nimenomaisella miehellä oli sormus vasemmassa nimettömässään. Minun täytyi todeta tälle ystävälleni, että hän todennäköisesti on erehtynyt, koska tuo mies on ”varattu”. Olin oikeassa. Naimaton ystäväni oli vähän liian liipasinherkkä aviomiesasian suhteen.

Toinen vastaava liipasinherkkä esimerkki on henkilöstä, joka sanoi liikennevaloissa: ”Jos se on Herran tahto, meille vaihtuu vihreät. – Aaameeen!!!” Vihreät vaihtuivat. – Tosin en yhtään ole varma, minkä verran vihreillä valoilla oli tuossa tilanteessa Herran tahdon kanssa tekemistä.

Toisin sanoen, silloin kun jokin asia on meille todella akuutti ja haluamme saada heti vastauksen, olemme vaarassa ajautua ”epäpätevien” merkkien maailmoihin ja olemme samalla hengellisesti liukkaalla jäällä! Mieluummin odottaa kuin menee tukka putkella horsmikkoon!

Sen sijaan, kun olemme löytäneet suht´kot vakaan rauhan asian kanssa emmekä häily asian kanssa sinne ja tänne – ja siinä tilanteessa kohtaamme vastuksia, meillä on varsin todennäköisesti edessä sellaisia vastuksia, jotka on tarkoitettu väärällä tavalla pysäyttämään meidät tai saamaan meidät kääntymään takaisin.

  • Ja vaikka noin kävisikin tai olisi käynyt, nuo vastusten voitot ovat väliaikaisia. On aika kasata voimia ja yrittää uudestaan – Herran viisautta kysellen.

Itselläni on aivan viime ajoilta voimakas todistus siitä, että se mikä on näyttänyt tappiolta ja/tai menetykseltä, mikä on ollut omiaan saamaan perääntymään monta askelta, mikä on saanut varautuneeksi, jne. – onkin loppu pelissä se, joka vie hurjin loikkauksin eteenpäin! Tuossa kaikessa kummallisessa, jota en itsekään ole kyennyt hahmottamaan, ovat syntyneet ainekset siihen, mikä on nyt käsillä!

Olo on kuin suurta palapeliä kasatessa. On tuntunut, että en hallitse enää tuota palakasaa. Ei harmainta haisua, mihin tietyt palat kuuluvat. – Välillä olen ihmetellyt, että pitäisikö tuosta kasasta saada aikaan se, mistä olen ymmärtänyt Herran puhuvan (ja kysymys, joka tulee tiukoissa mutkissa eteen…: Vai olenko erehtynyt, aivan niin kuin nuo kaksi esimerkkini ystävää…).

Kun palapeli viimein alkaa muotoutua, siinä on kehykset ja yksityiskohtia, alan tajuta, että kyllä sittenkin… siitä, mikä on käsissäni, tosiaan tulee kuvatun kaltainen. Kun vain maltan olla kärsivällinen – ja vaikka joskus yritän sovittaa tiettyä palasta väärään kohtaan ja minun on poimittava seuraava palanen, sitä seuraava ja sitä seuraava,… – kokonaisuus alkaa hahmottua.

Se mitä luulin suureksi katastrofiksi onkin se, joka vie asioita eteenpäin.

Categories: Jumalan huolenpito

About the Author

Pauliina Kuikka ()

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: