Kilvenkiillotusstrategia, osa 3 – Kritiikin torjunta

 

 

”–Yhteisö kaikin voimin käpertyy haavan ympärille, ettei kukaan huomaa – ja ettei kukaan satuta tai ettei kukaan ala haavaa hoitamaan.” Sensuuri ja höyhennys

Vastottain eräs tuttavani oli huomannut, että yhtä nk. hengellisen kenttämme ilmiötä Suomi24:lla käsittelevä ketju oli poistettu. Laskujeni mukaan kolmas kerta parin viimeisen vuoden sisällä.

Ilmiötä seuranneena ja yhdessä vaiheessa ketjuun omalla nimelläni kirjoittaneena uskallan sanoa, että suurin piirtein asiassa pysyen porukka kirjoitti. Nimimerkin suojista tosin, mikä on varsin ymmärrettävää. Toimikoon nyt vaikka oma blogini esimerkkinä tästä: Voit lukea kirjoituksen, jonka kirjoitin vastineeksi blogiini tulleeseen, ”Ilmiön” taustajoukkojen yhteydenottoon. Kommentti kommenttiin

Itse ”Ilmiö” harvoin antaa vastinetta yhtään mihinkään. Siitä huolehtii ympäristö, ”oikeat kädet”. Usein myös he ampuvat nimettömästi nimettömiä ”vastustajiaan” ympäripyöreästi vihjaillen.

Olen pala palalta lukenut Janne Villan kirjaa Hengellinen väkivalta. Tarinoita eri yhteisöistä vuosikymmenten varrelta. Mieleeni lukiessani jäi ajatus siitä, kuinka yhteisön suuntaan yhteydenotto poikii täsmälleen saman, minkä aikanaan toimittajan läsnäolo sai taannoisessa yhteisössäni. Ihmiset siellä tuntuvat voivan hyvin ja asiat näyttävät olevan kunnossa. – Asialla on kuitenkin myös toinen puoli: niiden ihmisten kertomus, joita on alkanut ahdistamaan – syystä tai toisesta.

Vuosia sitten kuulemani asiantuntijalausunto:

Hengellinen väkivalta on subjektiivinen kokemus. Siellä, missä toinen ahdistuu, toinen voi tuntea olonsa turvalliseksi.

Tasa-arvonkin vuoksi on tarkasteltava ei vain tuota ”tää yhteisö on hyvä” -kokemusta, vaan myös sitä kokemusta, jossa ahdistunut ihminen purkaa tuntojaan.

Kysymys ei ole siitä, että halutaan saattaa ketään huonoon huutoon, vaan siitä, että ahdistunutkin saa äänen.

”Tehokkain keino Huutavan äänen korvassa poistamiseen näyttää olevan äänen vaientaminen – ei ääntä nostattaneen ongelman käsittely!”

Kilpi pysyy kirkkaana ja ääni vaiennettuna – ja ongelma hoitamatta.

Varsin ajattelemaan pistävää tekstiä on Hesekielin luvussa 13, jossa puhutaan valkeaksi kalkitusta muurista, jota pönkitetään keinotekoisesti profetioihin, tms. vedoten. Hesekielin viesti on kuitenkin selkeä:

Epäaito luhistuu epäaitouteensa. — Mitä tahansa on Jumalan käsi (olosuhteet, jotka osoittavat sanomat vääriksi; asia, joka herättää kuulijat; ravistelu, joka kohdistuu profeettoihin), lopputulos on:

On aika, jolloin ei ole valheellista muuria, ei valkoista väriä – ei edes väärin puhuvia “profeettoja”.

On Jumalan aito totuus, ihmisten katseltavana.

Epäaitouden koukeroista

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s