Yks´haileesta ytimeen

Yks´haileesta ytimeen

Yks´ haileesta ytimeen

Kirjoituksessani Ihan sama sanoi Paavalikin lainaan sanoja Paavalilta, joka – vastoin taannoista tiukan farisealaista taustaansa – pitää ympärileikkausta ”yks haileena” ja toteaa, että

Kristuksessa Jeesuksessa on yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei. Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko. (Gal. 5: 6)

Suomalaisten raamatunkäännöksiemme käännösten ´yhdentekevä´(Kr -92) tai ´ei auta´ lisäksi kohdassa käytetty ισχυω [iskhuoo] voi merkitä ´(ei) voi; (ei ole) voimaa; (ei ole) käyttökelpoinen´. Kohta ilmaisee sen, että noiden Galatian kristittyjen keskuuteen sujahtaneet ”todellisen uskon mainosmiehet” edustivat jotain, mistä ei ollut apua ja mille ei oikeasti ollut käyttöä, jos mielittiin pitää Kristus uskon keskiössä.

Vähintään yhtä mielenkiintoinen ajatus sisältyy jakeen toiseen osaan:

Rakkauden (tuttu sana ´agape´) kautta (´kanssa, vierellä, jne.´) vaikuttava (´olla toiminnassa´, ´vaikuttaa (vrt. ”tehota”)´) usko.

Rinnalle voisimme nostaa 1. Korinttilaiskirjeen 13. luvn rakkauden ylistyslaulun ja tarkastella, miltä rakkaus näyttää:

”Rakkaus on kärsivällinen…lempeä. Rakkaus ei kadehdi…kersku…pöyhkeile…ei käyttäydy sopimattomasti…etsi omaa etuaan…ei katkeroidu…muistele kärsimäänsä pahaa…iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa.

Kuka on keskiössä?

Voisimme nostaa myös toisen jakeen, jossa on Jeesuksen sanat siitä, että lähimmäiselle tulisi tehdä niin kuin toivoisi itselle tehtävän.

Agape-rakkaus on Jumala-lähtöistä – ja sen on myös lähimmäislähtöistä.

Keskiössä en ole minä ja se, mitä minä haluaisin, vaan se, mikä on lähimmäiselleni parasta, kun mittapuuna ajatellaan Jumalan hyvää tahtoa.

Haksahtanut (esi)rukous

Tässä me ihmispolot haksahdamme kerran jos toisenkin – asioita itsellemme rukoillessa ja myös toisten puolesta (esi)rukoillessa.

Joskus me luulemme (tämä vaiva on erityisesti meillä jotenkin karismaattisesti suuntauneilla), että voimme käskeä ja komentaa Jumalan antamin valtuuksin asioita tapahtumaan haluamallamme tavalla. Olen paljon kirjoittanut käskemis- ja komentamisrukouksista ja myös nk. vastaanrukoilusta. Edellämainituissa ”rukouksen” väärinymmärretyissä muodoissa rukoilija käskee ja komentaa enkeleitä ja/tai henkivaltoja, ihmisiä tai olosuhteita toimimaan haluamaansa suuntaan; viimemainitussa tilanteessa rukoilija rukoilee ihmisiä ja/tai olosuhteita vastaan.

Kummassakin rukouksen muodossa rukoilija on hairahtunut ”valtuutusalueeltaan”. Meidän ihmisten (niin voideltuina ja viisaina kuin saattaisimmekin itseämme pitää) viisaus ja valtuutus ei ulotu tuollaiseen rukouksilla ohjailuun. Todennäköisesti löydämme itsemme alueelta, jota emme pysty hallitsemaan, ohjailemassa jotakin, mihin ei voimamme ja taitomme riitä.

On aivan eri asia rukoilla jonkun puolesta kuin käskeä ja komentaa jotakin toimimaan vaatimallamme ja haluamallamme tavalla!

Riskiryhmiä kaksin kappalein

Erityisesti esirukoilijoiden, joita pyydetään rukoilemaan jonkin asian puolesta, kannattaa olla varuillaan tämän alueen kanssa, etteivät he tule vilpittömyyttään rukoilleeksi ”ihan pöhköjä” asioita. Annan pari esimerkkiä elävästä elämästä.

Vuosia sitten seurakunta-aktiivien perheessä tapahtui vaimon äkillinen irtiotto. Hyväätarkoittava uskova tarjoutui rukoilemaan asian puolesta, että vaimo palaisi takaisin. – Rukous kuulosti raamatulliselta, kauniilta ja hyvältä – etenkin kun tuo mies kovasti ”rukoili”: ”Herra, pelasta minun perheeni.”

Kenelle muulle kuin tuolle vaimolle ja joillekin, jotka tiesivät perheen todellisen tilan, oli selvillä, että mies oli kontrolloiva ja sairaalloisen mustasukkainen. Vaimo sai tosissaan pelätä. – Villani saa edelleen pystyyn tuo antaumuksellinen ”rukous”: ”Herra, pelasta minun perheeni”… Sekin kuulostaa aidolta ja vanhurskaalta. Sen sijaan ihmisen suusta, joka on ottanut jopa pyhän ja hyvän välikappaleekseen hallita ympäristöään, rukous on sanalla sanoen etova!

Ei – hyvänen aika sentään – Jumala orjuuta ihmistä ja pistä häntä kenenkään ihmisen (ei edes nk. raamatullisen auktoriteetin (mikä opetus muuten osaa olla kahta petollisempi dominoivissa käsissä)), kuten pastorin tai aviomiehen hyppysiin – henkisesti, hengellisesti tai fyysisesti mukiloitavaksi! Jumala ei ”pelasta” perhettä kontrollointiin.

Sen sijaan, että tuossa tilanteessa rukoillaan vaimon liikkumista takaisin vaikeaan tilanteeseen, on mieluummin viisasta rukoilla, että Herra tekisi vapauttavaa ja puhdistavaa työtään perheessä, että Jumalan tahto tapahtuisi niin kuin se on jo taivaissa!

Toinen joukko keiden kannattaa olla varuillaan, ovat jonkin sortin profeetallisen lahjan ”omaavien” joukko. Teidän sananne voidaan tulkita vahingossa profeetallisiksi, vaikka ette niitä semmoisiksi tarkoittaisikaan. – Ajatellaan tuota esimerkkini perhekatastrofia. Sen alku on yhtä kipeä kuin loppukin. Siinä vaiheessa, kun pariskunta alkoi tapailemaan muuallakin kuin seurakunnassa, tuo tapaileminen sai hyväätarkoittavat ihmiset ihastelemaan: ”Ihanaa, kun viimein se meidän Matti löytää ihanan, uskovan puolison…” Osa yhtä hyvää tarkoittavista rukoili avio-onnea, joku kehotti pikaisesti vihille. Nämä puheet muotoiltiin joskus profeetallisuutta muistuttavaan muotoon. Lopputulos oli iso sotku.

[Aivan oma lukunsa ovat kirjaimellisesti manipuloivat profetiat, joilla ihmisiä ohjataan suuntaan ja toiseen omien mieltymysten mukaan…]

Takaisin keskiöön

Meidän tulee uskaltaa pistää syrjään ”minä” ”minun oikeustajuni”, ”minulle” – ja oikeasti uskossa nojautua Jumalaan, joka on läpikotaisin rakkaus. Hänellä on läpikotaisin hyvä tahto sinua – ja minua – myös rukousaiheitamme kohtaan.

Vastaa