Syntyjä syviä

Syntyjä syviä

 

Alistunut

Tänään mietin lenkillä taas syntyjä syviä. Esimerkiksi sitä, miten ihmeessä ”alistajan” vaikutuspiirissä ihmiset usein menettävät oma-aloitteisuutensa. Joskus alistaminen on tietoista toimintaa (silloin kun alistaja on narsistinen tai narsismiin taipuvainen), joskus tiedostamatonta.

On käsittämätöntä, miten suuren vallan ”alistaja” voi ihmisen elämässä saada! Ennen ”alistajan” vaikutuspiiriin astumista hän on voinut olla aktiivinen vaikuttaja niin omassa elämässään kuin ympäristössäänkin, ulospäin suuntautunut, jne. ”Alistajan” vaikutuspiirissä hän yhtäkkiä luopuu oma-aloitteisuudestaan ”alistajan” hyväksi. Kun hän irtaantuu ”alistajan” vaikutuspiiristä, elämän kokoaminen voi olla hankalaa, kun oma-aloitteisuudesta luopuminen on ikään kuin jäänyt päälle.

Hengellistä auktoriteettia korostava opetus kärjistää asioita entuudestaan. Kärjistäen: Tuollaista opetusta saanut juoksee innosta puhkuen auktoriteetikseen kokemansa ”alistajan” luokse ja pitää tätä ”oikeana auktoriteettina”, pastorina, paimenena, profeettana, jne. Alitajuisesti hän samaistaa ”oikean” auktoriteetin alistamiseen, vaikka alistamisella ei ole mitään tekemistä oikean, eikä (siten) myöskään Raamatun auktoriteetin kanssa.

Väärässä kuvassa on perimmiltään mennyt solmuun kuva Jumalasta ja Hänen toimintatavoistaan. Jumalakaan ei suvereeniudessaan ole alistava Jumala. Hän kutsuu seuraansa, ei pakota.

Kummaa kuritusta

Meillä suomalaisilla on perimmältään väärä kuva niin kasvatuksesta kuin kurituksestakin. Jostain kumman syystä perinteessämme on syvällä remelillä kurittaminen, vaikka se ei lain mukaan ole sallittua ollut aikoihin.

Kuritusta tarkoittava sana Uudessa testamentissa pohjautuu ei suinkaan remeliin tai ruoskaan, vaan aitaukseen, jonka kautta lampaat ohjataan oikeaan suuntaan. Myöskin paimensauvalla ohjaaminen on kaukana lyönneistä ja pakottamisesta. – Lammas on tunnetusti arka eläin ja tilanteen vain pilaisi kovat otteet. Lammas tottelee ohjausta – ja ennen muuta tuttua kutsua.

Auktoriteetin arvoinen käytös

Uuden testamentin auktoriteetin tuli auktoriteetin käyttäytyä asemalleen sopivalla tavalla: Miehen tuli auktoriteettina rakastaa vaimoaan ja kohdella häntä hellävaroen kuin särkyvää astiaa (ei halveksien särkyvyyttä!), tarvittaessa olla valmis uhrauksiin tämän puolesta. Kielikuva on niinkin raju, että Paavali samaistaa miehen ja vaimon suhteen Kristuksen suhteen seurakuntaan ja Kristuksen alttiuteen uhrata itsensä seurakunnn puolesta. Suhteessa lapsiin Paavalin näkemyksen mukaan miehen tuli käyttäytyä niin, että lapsista ei tulisi häntä kohtaan katkeria. (Voit tämän kohdan äärellä lukea saman Efesolaiskirjeen 5. luvusta)

Eksegetiikkaan perehtynyt pappimme selitti asian rippileirillä seuraavasti: antiikin aikana mies oli perinteisesti melkoisen yksinvaltias. Hänellä oli oikeus surmata jopa oma lapsensa, jos näki tarpeelliseksi. Samaan törmäämme kysymyksenasettelussa, joka esitettiin Jeesukselle – että oliko miehellä oikeus hylätä vaimonsa mistä syystä tahansa. Tosiaankaan ei ollut! – Ero tuli kyseeseen vain raskauttavissa tilanteissa, joista yhtenä esimerkkinä aviorikos.

Turvaksi – ei riesaksi

Raamattua pilkuntarkasti lukevissa piireissä tästä Jeesuksen nuhteesta on tehty taakka – niille, jotka ovat elämässään ahtaalla esimerkiksi väärän auktoriteettiopetuksen omaksuneen ”alistajan” kanssa. Pahimmillaan perhetyranniaa pönkitetään ajatuksella: Kunnes kuolema meidät erottaa. Mistä tahansa syystä (ei esimerkiksi siitä syystä, että saa pelätä raivoisaa reaktiota jos viipyy töissä tai kaupassa liian kauan, saa pelätä nyrkin tai puukon iskua, kun ”alistaja” saa päähänsä jotain pöhköä – tai saa pelätä muuten arvaamatonta käytöstä) ei saa erota.

Hyvänen aika! Jeesus tarttui kritiikissään eron syyhyn – siihen, että asiat eivät olleet Jumalan tarkoittamalla tavalla. Jeesuksen sanat oli tarkoitettu naisen turvaksi, ei riesaksi.

Väkivaltaa kohdassa ei mainita – aivan niinkuin emme Raamatusta löydä tyhjentävää syntiluetteloa. Tämä seikka ei tee väkivaltaa sallituksi – ei lähisuhteessa enempää kuin suhteessa hengelliseen tai muuhunkaan auktoriteettiin.

Missään suhteessa meidän ei tarvitse luopua itseydestämme – ei vaikka Raamatussa sanotaan, että miehestä ja naisesta tulee yksi liha. Kysymys on syvästä yhteydestä, mutta ei niin syvästä, että toinen voisi pakottaa tai olisi oikeutettu pakottamaan meidät tekemään jotain tyhmää, täysin vastenmielistä – tai alistumaan kyykytettäväksi.- Paavalin kuvaa käyttäen viime mainitussa tapauksessa on ikään kuin vihaisi omaa lihaansa, tekisi omalle lihalleen pahoja asioita.

Vieläkin enemmän kannattaa kuunnella, mitä Herralla on sanottavaa:

Näin sanoo Herra, Israelin Pyhä, joka lunastaa sinut vapaaksi: — Minä olen Herra, sinun Jumalasi, Minä opetan sinulle, mikä on sinulle hyväksi, minä opastan sinua tielläsi.
Kunpa kuulisit minun käskyjäni! Silloin sinun onnesi olisi runsas kuin virta, sinulle tuleva siunaus loputon kuin meren aallot — (Jes. 48: 17, 18)

Vastaa