Skip to content

Istu nyt ihan koko tuolilla

Otsikon sanat kuulin vastottain mieheni suusta, kun istahdin pöytään tyyliin ”hieman itseäni tuoliin tukien”.

Olen viime aikoina kuorinut vielä kerran kuorinut yhtä sipulin kerrosta elämäni ja eheytymisen tarinassa. Kohtasin itseeni kohdistetun mitätöinnin, ja totesin, että ”voi, jumpra kun mitätöimisenkin muisto tekee kipeää”.

Kohtaaminen muutaman matkassa mukana säilyneen vanhan valokuvan kanssa laukaisi muistoni. Keinot on monet, sanotaan. Henkilötyypeistä narsistinen (tai narsisti) osaa tuon taidon mainiosti. Onpa hänellä usein taitava pelisilmäkin. Hän tietää, milloin pitää käyttää kovia keinoja, milloin riittää hienovarainen ohjailu. Vaikka elämäni narsistisen henkilöt ovat suutuspäissään luonnevikaiseksi nimittäneetkin, uskon että olen ollut helppo ohjailtava. Sitä myöten keinot ovat olleet hienovaraisia ja pitkään minulle huomaamattomia.

Huomaamattomuudessaankin keinot ovat olleet tehokkaita. Ne ovat viestineet minulle sen, että ”koko tuolille ei voi istua”. Kun en istu koko painollani, en niin pahasti putoa, jos joku vetäisee tuolin pois…

Ja myös sen, että itse asiassa en ole ”kuninkaallisen kohtelun väärti”. Tuo ”en ole sen arvoinen” asenne on tullut vastaan monessa mutkassa. Haluan auttaa. Sen sijaan avun – tai jonkun omaehtoisen hyvyyden – vastaanottaminen on vaikeaa.

No, nyt on sitten edellämainitun tiedostamisen jälkeen yritetty opetella istumaan koko tuolilla ja koko painollani – myös elämän suhteen.

4 Comments »

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: