Viime joulukuussa kirjoittamassani kirjoituksessa Rusinat pullasta http://pauliinakuikka.wordpress.com/2012/12/29/rusinat-pullasta/ viittasin henkilöihin, jotka hengellisessä elämässään havittelevat kruunua, mutta eivät suostu ristiin.

Väkisinkin tästä seuraa toispuoleinen, vääristynyt, epäaito usko(nnollisuus).

Pullaa ei voi syödä kokonaan enempää poimimalla siitä rusinoita kuin jättämällä rusinoitakaan sikseen. Jos väitämme syöneemme koko pullan, ja se vehnäpuoli on lautasella, emme puhu totta. Samaan tapaan emme puhu totta, jos lautasellamme on rusinat. Rehellisempää ja aidompaa olisi sanoa: Tykkään vain rusinoista – tai rusinat eivät minua miellytä.

Toispuoleisessa, epäaidossa ja vääristyneessä usko(nnollisuude)ssa teemme toista ja puhumme toista. Niin ei tule olla.

Usko(nnollisuude)llamme on taipumus monistua joko sellaisenaan tai jonkinmoisena variaationa. Myös usko(nnollisuute)mme vääristyvät monistuvat.

Kirjoitin viime joulukuussa seuraavat ajatukset:

”Voimme nimittäin markkinoida uskon elämää jatkuvana voittojen ketjuna – ja unohtaa sen tosiasian, että voitto on seurausta (niin sodassa kuin urheilussakin) jostakin, mikä pitää voittaa! Kun tällaisen markkinoinnin seurauksena ihminen nk. “tulee uskoon” tai liittyy tällaista uskoa markkinoivaan seurakuntaan tai yhteisöön, hänelle on yllätys, kun vastaan tuleekin vastaan vastamäkeä, taisteluita, jne. Siitähän ei tuossa markkinoinnissa puhuttua mitään! – Seuraa kysymyksiä: Mikä minun uskonelämässäni on pielessä, kun näin kävi. Ehkä tuossa yhteisössä saat vastauksen: Vaikeudet ovat synnin seurausta – ja looginen johtopäätös on, että elämässäsi on jotain pielessä.

Usein tuollaista uskoa julistavan ihmisen tai yhteisön elämässä on enemmän tai vähemmän torjuntaa. Sairaus, kärsimys, vastoinkäymiset kirjaimellisesti lakaistaan maton alle tuollaisella jatkuvan voiton julistuksella – omassa ja toisten elämässä. Elämä on jatkuvaa Kismet -oloa – ja hymyä. Hymyillä on pakko, vaikka ei hymyilyttäisi.

Nyt on äärimmäisen tärkeää erottaa kaksi asiaa toisistaan: Usko ja uskottelu. Uskottelu on sitä, että uskottelen kaiken olevan hyvin, vaikka tiedän, että niin ei ole. Usko sen sijaan katsoo todellisuutta silmiin, kohtaa todellisuuden, Jumalan lupausten valossa. Usko sovittaa oman elämän Jumalan lupauksiin, ei päin vastoin.

Voin kyllä väellä ja voimalla – ja jos osaan olla tarpeeksi röyhkeä, vaikka “profetoimalla” saada asioita vaikutetuksi omaksi edukseni – mutta asialla ei tuolloin ole mitään tekemistä Jumalan siunauksen kanssa!

On äärimmäisen tärkeää erottaa myös oikea ilo “tekoilosta” (tai teeskentelyilosta). “Kiittäkää joka tilassa,…” näin kirjoitti Paavali (1. Tess. 5: 18, KR -38). Myöskään tuo iloitseminen ei ole totuuden kieltämistä vaan – niin kuin Paavali kirjoittaa – kiittämistä joka tilassa! Tai Filippiläiskirjeessä: “Iloitkaa aina Herrassa, vieläkin minä sanon: iloitkaa…” (Fil 4: 4) Herrassa me voimme iloita jokaisessa tilanteessa. Se on aivan eri asia kuin asiaintilan kieltäminen!

Sama pätee voittoon. Me voimme elää voittoisaa elämää – taistelujen keskellä!”

Oikeastaan muutoin emme voi elääkään voittoisaa elämää kuin taistelujen keskellä. Emmekä siten voi poimia pelkästään voittoja ”pullasta” huijaamatta itseämme, niitä, jotka meitä kuulevat ja (ilman että yritämme huijata) Jumalaa!

Tosin vastamäen tullen pitää olla tarkkana siinä, mikä vastamäen on aiheuttanut. Olen kertonut vuosia jatkuneesta ahdistuksesta, joka kirjaimellisesti oli jatkuvaa, kun elin (näin jälki käteen ymmärrettynä) oudoissa karismaattisissa ympyröissä. Noinhan tuo ahdistus siellä selitettiin: Se oli taistelua. Vihollisesta lähtöisin. Joskus syynä olivat kuulemma “kantturahenkiset ihmiset, joka tilaisuudessa sitoivat ilmapiirin – tai muuten vain pahan suovat ihmiset, jotka “toivoivat” meille pahaa. Kelpo selitys. – Omituista vain, että tuo ahdistus ikään kuin lakkasi olemasta, kun otin etäisyyttä tuohon yhteisöön. Kipuilunikin (olen viitannut siihen prosessiin, joka minun oli käytävä matkallani, prosessin, jossa perin pohjin seuloin sitä, mikä oli hyvää ja mikä ei) keskellä minulla suurimmalta osin oli rauha!

Ainoa selitys näin jälkikäteen ymmärrettynä on se, että ahdistus oli tavalla tai toisella seuraus tuosta kieroon menneestä “karismaattisuudesta”! Toisin sanoen “hengellisyyteen” verhottu manipulointi tms. “sitoi” ilmapiirin niin, että se oli ahdistava. Toinen selitys oli se, että en itsekään – yrityksistäni huolimatta – päässyt puhtain paperein, vaan osallistuin tuohon systeemiin eri tavoin, kuten sanomalla aameneni päätöksiin, jotka näin jälkikäteen ajateltuna olivat vääriä – ja jopa päätöksiin, joiden jo tuolloin tiesin olevan vääriä ja epäreiluja!

On äärimmäisen tärkeää tajuta, että tekemällä vääriä asioita ja osallistumalla vääryyteen (tai myös ummistamalla silmäni vääryydeltä) itse asiassa sidon itseni – vaikka kuinka yrittäisin perustella tuota asiaa esimerkiksi kuuliaisuudella auktoriteetille tms.! Kristittynä minun pitäisi olla lahjomaton – eli esimerkiksi säilyttääkseni asemani tai päästäkseni eteen päin minun ei kuulu tehdä mitään väärää tai osallistua vääryyteen, muutoin olen osa tuota vääryyttä, mikä saa aikaan ristiriitoja omaan elämääni ja vie rauhan. Se vaikka minkämoinen hengellinen auktoriteetti tai voideltu näyttäisi olevan vapaa tekemään outoja asioita, ei ole perustelu niiden tekemiselle.

Niin, en ole oikeutettu “pyhittämään” tai kaunistelemaan omien mokieni seurauksia. Äärimmäinen esimerkki takavuosilta on omien lastensa hyväksikäytöstä vangittu pastori, joka kiitti kotisivuillaan siitä, että “oli Kristuksen takia vankilassa.” – Läpi meni varmaan niille, jotka eivät tapausta tienneet. Itselleni ei, koska tuttavapiirissäni oli tuona pastorin entinen seurakuntalainen, joka kertoi koko tarinan. Tuollainen omien töppäysten “pyhittäminen” on törkeää! – Ja kuten kuvioon kuuluu, myöhemmin tämän pastorin tultua vankilasta ja jatkettua suurenmoista profeetallista tehtäväänsä (juuri tuon hyväksikäytön aikana oli kotisivuilla mainosteksti, jossa luvattiin tuossa yhteisössä olevan Pyhä Henki ja puhdas profeetallinen sana!) ilmaantui uusille kotisivuille ukaasi, jossa uhattiin jokaista, joka ottaa pastorin menneisyyden esille, oikeusjutulla. YES! Noin sitä pitää!!!

No loppupelissä noissa molemmmissa on taustalla sama ongelma: Enempää nämä ahdistuksen selittelijät kuin ihan itse aiheutetun ahdistuksen pyhittäjätkään eivät ole suostuneet maksamaan hintaa aidosta eteenpäinmenosta, johon KUULUU väärien asioiden matkasta jättäminen. Muistamme Vanhasta testamentista monen tappion syyn: Leirissä oli tunnustamatonta, sovittamatonta syntiä ja asioita, joita Jumala oli kieltänyt ottamasta tai mukana kantamasta. Vanhassa liitossa traagista oli, että vastuu tuosta oli kollektiivista. Tuho kohtasi koko kansaa. Ehkä aivan noin rajusti emme seurakuntina asiaa koe, mutta oma kokemukseni osoittaa, että vääryys kyllä helpostikin mädättää koko systeemin eri tasoisesti, jos siihen ei puututa eikä siitä henkilökohtaisesti oteta etäisyyttä. En edelleenkään voi kantaa tulta helmassani, ilman oman pukuni palamatta.

Seuraava ohje koskee kaikkia edellämainittuja tapauksia: Niitä, jotka ovat omien toimiensa vuoksi menneet asioissaan solmuun ja niitä, jotka ovat solmussa sen takia, että vihollinen yrittää laittaa heidät alas.

Molemmissa tapauksissa oikea lääke on etsiä Herraa. Jos haluamme kuulla, mitä Herra elämällämme meinaa, kyllä sen tajuamme. Näiden ensinmainittujen iso ongelma on se, että he yrittävät tehdä asiat omalla tavallaan. Se yksinkertaisesti ei onnistu – ainakaan pitkän päälle. On sanottu, että Jumala ei kunniaansa muille anna. Totta se on. Minun ja Jumalan dynastia ei ole sama juttu – ja minun on aivan turha yrittää niitä yhdistää. En voi perustaa omaa vanhurskauttani enkä rakentaa hengellisesti omaa valtakuntaani. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin luopua tuosta oman etsimisestä ja alkaa etsiä ensin Jumalan valtakuntaa (ja minun on ihan turha yrittää vedättää Jumalaa tuossa asiassa, koska Hän tietää sydämeni läpikotaisin!) – Lupaus on: Kaikki muu annetaan sen ohessa. Jumalan etsiminen ja Jumalassa pysyminen tuottaa sen, että menemme ennemmin tai myöhemmin eteen päin.

About the Author

Pauliina Kuikka ()

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: