Noilla puilla – turha yrittää

Noilla puilla – turha yrittää

MINÄ (etkä SINÄ – eikä KUKAAN MUUKAAN!) ole tuonsorttinen mittari! MINÄ (SINÄ – eikä KUKAAN MUUKAAN!) voi vetää Jumalaa mukaan asiaan, jossa kysymys on MINUN, SINUN tai JONKUN MUUN loukkaantumisesta, tms. Jumala ei lähde mukaan MINUN, SINUN tai JONKUN MUUN vihaan, kaunaan ja katkeruuteen. Kärjistäen: Jos joku tuollaisessa mielentilassa ja motiivissa lausuttuun “rukoukseen” yhtyy ja/tai “vastaa”, se on jokin muut kuin Jumala.

Esimerkiksi seuraavat “rukoukset”, jotka olen kuullut, voivat kuulostaa raamatullisilta, kun niissä Raamattua lainataan. Ne eivät kuitenkaan ole Raamatun, nimenomaan Uuden testamentin, opetuksen mukaisia

”Anteeksi vain, mutta niillä puilla ei herätys syty”,

teki mieleni hihkaista jokunen aika sitten, kun kuulin erään seurakunnan ”puhdistusoperaatiosta”.

”Meille on kaikki tervetulleita”

-persoona oli osoittanut ovea muutamalle toisinajattelevalle ja osoittanut, että todellisuudessa

”meille on kaikki tervetulleita, kunhan ajattelet prikulleen niinkuin MINÄ”

  • tai oikeastaan tämä tapaus siirsi tuon MINÄN kollektiiviseen ilmaisuun ”ME” ajattelemme.

Kuulosti täsmälleen siltä, mistä pari viikkoa sitten kirjoitin MackIntoshia lainaten:

”On aivan toinen asia puhua yhteydestä kuin elää yhteydessä. Me voimme sanoa pysyvämme Hengen tai ”ruumiin” yhteydessä – mitkä ovatkin mitä arvokkaimpia ja kunnioitettavimpia totuuksia – samaan aikaan olemme todellisuudessa täynnä itsekkäitä taisteluita, puoluemielta ja ”lahkohenkeä”, jotka kaikki ovat yhteyden tuhoisia muotoja.”

Vastottain istuin samassa pöydässä heimosotia paenneen maahanmuuttajan kanssa. Hieman haasteellisella suomenkielellä kerrottu elämäntarina veti hiljaiseksi. Mielessä suuri kysymys:

”Miten ihmeessä tämä maailma on näin omituinen paikka? – Vaikka yhteisen elämän eteen pitäisi tehdä työtä sahataan toiselta oksaa alta – ja samaan aikaan omaakin oksaa.”

Me olemme mielettömän riippuvaisia toisistamme. Jos/kun teemme hallaa toisille, teemme tavalla tai toisella hallaa myös itsellemme.

Tämä herra (hänen oikeassa nimessäään menee kieli solmuun) kertoi afrikkalaisen tarinan.

Tarinan mukaan nuori mies kasvoi suureksi – ja kovin itsenäiseksi. Nuori mies oli niin suuri, että ei tarvinnut enää ketään.

Elämä ympärilä halusi antaa nuorelle miehelle opetuksen – eihän tuo mies tarvinnut ketään, eihän? – Niinpä maanviljelijä sanoi nuorelle miehelle:
– Kun nyt et tarvitse minua, viljele itse viljasi.
Niinpä mylläri sanoi nuorelle miehelle:
– Jauha itse jyväsi.
Niinpä lääkäri sanoi nuorelle miehelle:
– Lääkitse itse vaivasi.

Aina kun nuori mies tarvitsi jotakin, maailma vastasi hänelle:
– Kun nyt et tarvitse minua, … aja itsesi määränpäähän, … opeta itse lapsesi, …

Raamatustakin kertomus löytyy, siitä kohdasta, jossa Paavali kertoo, kuinka Kristuksen ruumiissa jokainen osa on asiaankuuluva ja tärkeä. Me emme voi Kristuksen ruumiista heittää jota kuta pois sen takia, että emme tästä tykkää. Jos Kristus seuraansa jonkun hyväksyy, mitä me olemme sanomaan, että et kuulu joukkoomme?!

Herätyksen alkunakin kuulin tuota puhdistusoperaatiota pidetyn – nyt kun oli seurakunnassa yksi mieli…tuo MINÄ, joka oli korottanut äänensä moneen kertaan aiemmin ajaen ahtaalle muut.

Voi tuota petosta, itsepetosta! Miten joku voi kuvitella tuollaisten puiden päälle Herran laskevan herätyksen tultaan! Herran tuli laskeutuu Herran mieleisen uhrin päälle. Särjetyn ja nöyrän hengen päälle – joka tässä tapauksessa taitaa olla ulkopuolella, niiden sisimmässä, jotka ”MINÄ” on ajanut ahtaalle.

Eikä tässä edes kaikki!

Sain tässä sivussa nähdä toiminnassa tutut mekanismit, joista kirjoitin liki pitäen täsmälleen kaksi vuotta sitten. Pahan toivomisesta/toivottamisesta toiselle ”rukoukseen” puettuna. ”Laillisuutensa” tuo pahan toivominen/toivottaminen löytää siitä, että joku ei ole samaa mieltä kuin MINÄ. Koska hän ei ole samaa mieltä kuin MINÄ, MINULLA on oikeus… Vai onko?

Sellaisesta, joka ei ole tämäntyyppiseen törmännyt, tämä ”kimpoilemiseni” voi tuntua mielettömyydeltä. Joka tapauksessa: olen saanut tarpeekseni (jopa suomalaisen karismaattisuuden liepeille tiensä löytäneeseen) tapaan ”rukoilla” toisin ajattelevien puolesta.

MINÄ (etkä SINÄ – eikä KUKAAN MUUKAAN!) ole tuonsorttinen mittari! MINÄ (SINÄ – eikä KUKAAN MUUKAAN!) voi vetää Jumalaa mukaan asiaan, jossa kysymys on MINUN, SINUN tai JONKUN MUUN loukkaantumisesta, tms. Jumala ei lähde mukaan MINUN, SINUN tai JONKUN MUUN vihaan, kaunaan ja katkeruuteen. Kärjistäen: Jos joku tuollaisessa mielentilassa ja motiivissa lausuttuun ”rukoukseen” yhtyy ja/tai ”vastaa”, se on jokin muut kuin Jumala.

Esimerkiksi seuraavat ”rukoukset”, jotka olen kuullut, voivat kuulostaa raamatullisilta, kun niissä Raamattua lainataan. Ne eivät kuitenkaan ole Raamatun, nimenomaan Uuden testamentin, opetuksen mukaisia:

– Vihollisen vaunuista pyörät putoavat.
– Jumala, pysäytä heidät.
– Herra, vie heidät tautivuoteeseen.
– Kuivettukoon… (ja mainitaan jokin elämän osa-alue).
– Hajaantukoot ne…

…Toki on olemassa luonnetyyppi, jolle tämänkaltainen ajattelu on yhdentekevää. Tämä luonnetyyppi viisveisaa siitä, mitä mieltä Jumala on asiasta (vaikka voikin suureen ääneen kertoa siitä, kuinka nimenomaan JUMALA vastaa hänen rukouksiinsa). Kirjoitin tässä jokunen aika sitten herrasta, joka rukoili taannoista mielitiettyään ”takaisin”. Hullua tässä ”komentamisrukouksessa” oli se, että tällä herralla ei ole edelleenkään mitään oikeutta rukoilla tuon ”mielitietyn” solmiman avioliiton purkautumista. Tämä Jumalalta rukousvastauksia mukamas ”vastaanottava” herra rukoilee Jumalan Sanaa vastaan. :/ Kurjaa, kurjaa – ja aivan mieletöntä! Tuollaisen tapauksen kohdalla näyttää olevan yksi ja hailea, tuleeko vastaus ”Ylhäältä” vai ”alhaalta” – kunhan mieleinen vastaus tulee.

Tämän kirjoitankin – ja seuraavassa lainaan kaksi vuotta sitten kirjoittamaani – niille, jotka haluavat kysyä, mihin rukoukseen yhtyä ja mihin ei:

Silloin, kun ihminen alkaa – nk. kristittynäkin – määritellä toisen ihmisen elämää ennen muuta negatiivisilla rukouksillaan, kuten rukoilemalla pahoja asioita sellaiselle ihmiselle, josta/jonka ajatuksista hän ei tykkää, astuu alueelle, joka voi olla vaarallinen sekä rukoilijalle itselleen että – ainakin rajallisessa määrin – rukouksen kohteelle.

Pohdintaa itsekullekin

– Miten rukouksesi rakentaa Kristuksen ruumista? Rakentaako Kristuksen ruumista se, että rukoilet kuivuutta toisen (kristityn) elämään? – Eikä sinun mieluummin tulisi siunata toista ihmistä, että Kristus saisi enemmän tilaa hänessä ja että Hänen nimensä kirkastuisi hänen elämänsä kautta. Esimerkiksi Paavalin sanoin: ”Herra on valtuuttanut minut vahvistamaan teitä eikä lannistamaan” ( 2 Kor 10: 8)
– Miten rukouksesi kirkastaa Kristusta? Kirkastaako se, jos rukouksiisi vastataan täsmälleen niin kuin rukoilet, Kristusta? Vai kiillottaisiko ja/tai toisiko se sinulle hedonistista tai masokistista mielihyvää? Antaisiko kenties varsin omituisen kuvan kostonhimoisesta Kristuksesta, joka kostaa kaikille SINUN (!) nk. vihollisillesi? Kristus ei hallitse omiaan pelolla tai rangaistuksella (vai löydätkö sellaista Hänen sanoistaan seuraajilleen?) – Hallitsetko sinä?
– Kenen etua rukouksesi ja saamasi rukousvastaus ajaa? Sinunko? Rukouskohteesi? Vai Kristuksen? Esimerkiksi Lutherin ajatus Raamatun tulkinnassa oli ”mikä ajaa Kristusta”. Pitäisiköhän meidän ottaa tuo teema rukoustemme punaiseksi langaksi? Uskallan väittää, että Jeesuksen seuraajien teema heidän kirjeissään oli nimenomaan tuo. Esimerkiksi pieksetyt apostilit eivät rukoilleet revassia, vaan vapautta julistaa evankeliumia ja sitä, että Kristus pystyisi sitoutumaan julistukseen ja että kuulijoissa syntyisi usko Kristukseen! Tämä on kaukana meistä tämän ajan kristityistä jotka olemme niin oman kunniamme kipeitä, että käännäme järjestyksen täsmälleen päinvastoin rukoilemalla ensin rangaistusta nk. vihollisillemme, oman nahkamme pelastumista, oman kunniamme kiillottumista ja sitä, että kaikki ajaisi meidän asiaamme…
– Jos sinun tekee mieli kostaa jolle kulle. Olet laittomalla alueella. Raamattu sanoo, että kosto on Jumalan. Jumala näkee asiat aivan eri tavalla kuin me. Hän tietää, mikä on hyvä. Antaa Hänen päättää niin omasta kuin toisenkin kohtalosta.
Kannattaa pohtia myös omaa mielenlaatuaan: Rukoilenko vihaisena vihaisia rukouksia? Psalminkirjoittaja toteaa tähän tapaan: “Jos minulla olisi katkera kiivaus sydämessäni, Jumala ei minua kuulisi.” Viha sulkee ovet todellisilta rukousvastauksilta – ja uskaltaisinko sanoa – että pahimmillaan voi avata portit ihan toisenlaisille voimille. Vrt. esim. kuningas Saul, jonka mustankipeys, kateus – ja hinnalla millä hyvänsä asenne – ajoi hänet lopulta Jumalan voidellun aseman ulkopuolelle ja lopulta (Jumalan äänen vaiettua) hakemaan apua okkultismista. Uskaltaisin sanoa, että kiroaminen – niin paljon kuin se voikin tapahtua Jumalaan vedoten – voi lähestyä tätä pimeää puolta. [Joku voi väittää, että kukaan ei lausu Jeesuksen nimeä muutoin kuin vilpittömästi. Kuitenkin (niin karmivaa kuin se onkin!) tämänkin päivän okkultistissa menoissa voidaan lukea Isä meidän ja laulaa “Kristus nousi kuolleista -hymni” ja samaan aikaan noudattaa (esimerkiksi ehtoollis)menoja jotka ovat useimpien perinteisten seurakuntien jäsenten mielestä rienaamista ja Jumalan pilkkaa. Kun ihminen on tarpeeksi pimentynyt hän ei tosiaankaan erota oikeaa väärästä!)

Meidän tehtävämme on julistaa evankeliumia ja tehdä Hänen tahtonsa, siunata ei kirota.

Vastaa