Huominen -artikkelin kommenteissa olen käynyt keskustelua kirkkoihin kriittisesti suhtautuvan herran kanssa. Minulla ja tällä kommentoijalla on selkeä ero ajattelussa: hänen mielestään kirkot ovat peräisin Pettäjästä ja petollisia; minä en asiaa aivan noin mustavalkoisesti näe: ymmärtääkseni Uuden testamentin kielessä on sana ekklesia, joka suomenkielellä kääntyy sanaksi kirkko/seurakunta. Kysymys on mitä suurimmassa määrin merkityksistä. Voimme vallan hyvin muistaa jokaisen kyseisillä sanoilla käännetyn sanan kohdalla sen, että kyseessä on kreikan sana ekklesia. (Lupasin aiheesta kirjoittaa syvällisemmpin tuonnempana.)

Tänään tältä artikkeliini kommentoineelta herralta tuli mainio ajatus: On kaksi tapaa keittää kahvia: oikea ja väärä.

Voit kuunnella pohdintojani täältä:

Oivaltava kuva kaiken kaikkiaan. Äkisti kun tuntuu siltä, että eihän kahvia voi keittää väärin. Sellaista henkilöä ei olekaan, joka ei jonkinlaista kahvia saisi aikaiseksi.

Makuasioitako pelkästään?

Tarkemmin ajateltuna asia ei ole noin yksioikoinen:

Kahvissakin kysymys on makuasioista. Toinen tykkää mustasta kahvista, toinen laihemmasta. Myös papujen paahtoasteessa ja kahvilajikkeissa on eroa. Ei ole kysymys oikeasta tai väärästä absoluuttisessa mielessä, vaan makuasioista.

Voin kokemuksesta viisastuneena sanoa, että kyllä kahvin voi keittää myös väärin.

Teemme kotoa ”lattea”. Tekemiseni ohessa olen oppinut, että kahvin tekemisessä on omat niksinsä, jota kahvinkeitinaikana ei ollut edes ajatellut. Kahvilla ja kahvilla on ero. Kahvin makuun vaikuttaa papujen paahtoasteen ja lajikkeen lisäksi myös se, kuinka kauan kuuman veden läpimeno kahvista kestää. Tähän taas vaikuttaa kahvin jauhatuskarkeus ja se, kuinka tiiviisti kahvin on keittimeen tai mutteripannuun tampannut. Kahvista saa liian tiiviisti tampattuna ja/tai liian hienoksi jauhettuna kamalaa, juomakelvotonta. Taas päinvastaisessa tilanteessa hyvin mautonta.

Pannukahvin saa samalla viisiin pilalle. Keittää, poristelee liian kauan – ja saa kahvista kitkerää. – Takavuosina, maaseudulla on ollut tapana keittää kahvia myös entisen porojen päälle. Jos tuota keitosta ei päästä palamaan, tulos voi olla juotavaa, joskaan ei hyvää. Sen sijaan ”ylivanhojen” porojen päälle keitetty kahvi jäi minulta takavuosina eräässä tilanteessa juomatta – porot olivat homeessa.

Kuva kahvista on hengellisessä mielessäkin käypä.

Myös hengellisen keitoksen saa pilalle samoilla konsteilla kuin kahvin.

Vanhoja poroja

Uudistuminen, suostuminen uudistumiseen, on välttämätöntä. Ylivanhojen porosten päälle keitetty hengellisyys voi maistua pahalle. Muistamme Jeesuksen vertauksen siitä, että vanhan piti antaa tilaa uudelle (kielikuvat vanhasta viitasta ja leilistä, jotka eivät kestäneet uuden voimaa, vaan menivät pilalle). Silloin kun vanha on ”Jumalan uuden” esteenä, on parempi antaa vanhan väistyä kuin koko jutun mennä pilalle.

Luin tänään kanadalaisen WordPress -bloggaajan blogista http://ikoaamblessed.com/2013/07/28/you-can-do-better/ osuvan ajatuksen – hummerista, joka ajoittain uusii kuorensa, jotta uudelle kasvulle olisi tilaa. Tuossa tilassaan hummeripolo on melko avuton, kun ei ole kuorta suojana. Kuitenkin vanhasta tutusta kuoresta riisuuntuminen on välttämätöntä, jotta uusi kasvu on mahdollista.

Ajatuksen äärellä ajattelin sitä, että riisuttuna, paljaana, riskialttiina oleminen ja sen mukanaan tuoma epävarmuus on epämukavaa – ja epävarmaa. Siinä voi olla yksi syy siihen, miksi mieluusti pysymme vanhassa kuoressa – vaikka silläkin riskillä, että ”Jumalan uusi” veisi meitä eteenpäin, loppujen lopuksi tyytyväisempään elämään Hänen tahdossaan.

Kun pihtaa porojen kanssa

Hengellisen keitoksen voi pilata myös toisella tavoin – ”laiha kahvi” -metodilla. Jeesus käytti seuraajistaan kuvaa maan suola todeten, että jos suola käy mauttomaksi se muuttuu käyttökelvottomaksi. Olen joskus miettynyt myös tuota puolta: Miten paljon minussa (meissä) on suolan tuntua? Hajuton, mauton, mitään mieltä olematon kristillisyys ei välttämättä anna ympäristölle sitä terävää vastausta, jota se kaipaa.

Viime kesältä jäi mieleen omakohtainen kokemus siitä, että suolan puute voi olla aika mielenkiintoinen seurauksineen: https://pauliinakuikka.wordpress.com/2011/07/13/tulipahan-tuokin-nahtya/ – Suolan puute voi alkaa heikottaa rajusti. Olemme uskossamme ja elämässämme riippuvaisia Kristuksesta ja Hänen Sanastaan. Ilman Kristusta ja Hänen Sanaansa hengellisesti heikottaa.

Kitkerää voi olla kahvikin

Kolmas tapa pilata hengellinen keitos on viha ja katkeruus.

Olen tavannut jokusen verran ihmisiä, joilla on kielteinen ja katkera ote ympäristöön. Joillakin tuntuu olevan kaikki pielessä – nimittäin heidän ympäristössään. Vihan, katkeruuden ja epäluulon läpi suodattuneessa uskossa on katkera sivumaku, joka jää polttelemaan suuhun.

Ylimielisyys

Ympäristöstä – karuine realiteetteineenkin – voi puhua monella sävyllä.

Luin kotipuolessa käydessäni eräästä valokuvaajasta (nimi ei jäänyt mieleen…), joka kuvasi elämän varjopuolta. Haastattelussa hän kertoi, että koskaan hän ei kuvaa ihmistä ylhäältä päin, vaan tämän tasolta. Villani sai pystyyn jokunen aika sitten, kun kuulin ”todistuksen” (henkilökohtainen todistus uskosta tai nk. uskoontulosta), jossa henkilö kehui sillä, että hän ei ole niinkuin ne, jotka ovat siellä ”juottolassa”… Hetkinen?! Tuohan kuulosti kuin Jeesuksen kertomukselta fariseuksesta, joka kiitti Jumalaa siitä, että hän ei ole niinkuin ”tuo publikaani”. Hyvät ihmiset! Sinua ja minua ei tee paremmaksi minun (?) uskoni tai se, että en ole siellä ”juottolassa” (tai jossain muussa paikassa, tilassa tai asemassa, joka mielikuvissani edustaa syntiä tai synnin pesää). Sinä ja minä olemme molemmat täysin armosta pelastettuja. Jos Jumala ei olisi elämässämme ja pitäisi meistä kiinni, meille kävisi huonosti. Elämämme on elintoimintoja myöten Herrasta ja Hänen antamastaan ajasta kiinni. Jos uskon ja Jumalan avulla pysyt (pysyn) irti siitä, mikä edustaa sinulle (minulle) syntiä, se on armoa. Emme voita ihmistä sillä tavoin, että asetumme hänen yläpuolelleen vaan että puhumme hänen tasoltaan. Kristus meni ihmisten keskelle eikä pelännyt ”syntisen” kosketusta. Mikä mahtaa meistä tehdä parempia?

Viisautta ja malttia niin kahvin keittoon kuin tähän hengelliseen kenttäänkin.

Mielessäni on ollut seuraava laulu

Kaikki saavat tulla / armoa omistamaan. / Mitä syntiä ollut on sulla, / se anteeksi nyt annetaan.

Kaikki saavat juoda / maljasta sovituksen. / Pyhä Henki voi uudeksi luoda / ihmissydämen katkeruuden.

Kaikki saavat syödä / elämän leivästä nyt. / Eivät lyötyä saattaisi lyödä / hänen kätensä lävistetyt.

Kaikki saavat löytää / avun ja pelastuksen, / sillä lähellä Jumalan pöytää / tasavertainen on jokainen.

Kaikki muurit kovat / Herramme murtumaan saa. / Yhtä perhettä kristityt ovat, / veli veljeään voi rakastaa.

Kaikki saavat jatkaa / kulkuaan nyt iloiten. / Herra kanssamme käy samaa matkaa, / hän oppaamme on ikuinen.
Pekka Simojoki/Anna-Mari Kaskinen 1981

1 Comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s