Miten ihmeessä selviämme näistä myrskyistä?

Viime aikoina olen saanut yhteydenottoja ihmisiltä, jotka ovat myrskyssä.

Tuota taustaa vasten olen kirjoittanut muun muassa seuraavat kirjoitukset:

Yö ja eheys

Heitteinen sää

Ukkosen jälkeen

Syöksykierteestä korkeuksiin

On vaikea nähdä myrskyssä mitään mieltä. Ikään kuin Jeesuskin nukkuisi eikä reagoisi mitenkään aste asteelta voimistuvaan hädäntunteeseemme. Lopulta parkaisemme kaikin voimin:

Herra, auta me hukumme!

Mielessämme pohdimme, onko Jeesus tyhmä, tunteeton vai kuuro, kun ei ”näe”/”koe” hätäämme.

Jeesus nuhtelee tuulta ja aaltoja – tuuli tyyntyy. On vain hiljainen aaltojen aaltojen liplatus. Myrsky on kuin pahaa unta, josta olemme havahtuneet. Ehkä mielessä on kysymys:

Miksi meidän piti parkaista niin kovaa? Miksi Jeesus ei tehnyt mitään aiemmin?

Raamattuun tallennetussa myrskykertomuksessa vastaus jää tuossa mielessä avoimeksi. Aina emme saa vastausta siihen, MIKSI myrsky ja aallot ulottuvat elämäämme ja miksi ne kestävät sen ajan kuin kestävät.

Seuraavat asiat ovat selkeitä:

  • Jeesus ei ole kuuro enempää kuin välinpitämäntönkään. Hänen hiljaisuutensa on samaa kuin luottamus siihen, että kaikki on hallinnassa.
  • Jeesus kuulee hätäisen, jopa epäuskoisen parkaisumme.
  • Jeesus tyynnyttää myrskyn ajallaan.

Kielteisten kokemusten varjossa

Raamattuumme tallennetuista myrskyyn liittyvistä tapauskertomuksista toinen koskettaa yksilöä, Pietaria. Kertomuksesta muistamme yksityiskohdan, jossa Pietari pysyi juuri niin kauan pinnalla kuin katsoi Jeesukseen. Kertomuksesta opimme sen, että myrskyssä(kin) niin kauan kuin katse on Hänessä, ”vesi” kannattaa.

Uimataidottomana tyttönä jouduin ensimmäisellä luokalla töytäistyksi veden varaan. Pintaan pyristelin vettä pärskien. Tilanteesta jäi semmoinen kammo, että en ole oppinut uimaan hyvistä opettajista ja opetusyrityksistäni huolimatta. Tänään olin jälleen kerran opetettavana. Kahden henkilön suusta tuli kuultua: Tuollaisen kokemuksen jälkeen on opittava kellumaan. Kehoni ja psyykeni väittää vastaan: Vettä, apua, minä hukun! Paniikkireaktiona pyristelen kuin hätääntynyt varpunen – ja kierin kellunnasta ympäri puolivoltin ja olen onneton uppoamassa… Meillä meni pitkä tovi ennen kuin aloin luottaa siihen, että vesi tosiaan kantaa -edes pikkuisen.

Sain tuossa opetussessiossa oivan todistuksen siitä, millainen voima aitoudella oikein on. Noin 10-vuotias tyttö oli seurannut taisteluani veden upottavaa vaikutusta vastaan. Saunassa tämä tyttö jäi muusta perheestä jälkeen. Tajusin, että hän halusi jutella. Ensin otettiin puheeksi uimaanopetteluni – sen jälkeen tälle tytölle tärkeä asian. Uskon, että tuo uimaanopetteluepisodi ja se, että rehellisesti kerroin, miksi uimaanopettelu oli minulle aikamoinen juttu, tyttö alkoi puhumaan.

Sama pätee hengelliseen elämään. Rankat kokemukset voivat toimia samaan tapaan kuin tuo veden varaan joutumisen kokemus. Alamme pelätä asioita, joista selviytyisimme kyllä, mutta luottamuksen puute saa aikaan uppoamisefektin. Joskus tuo luottamuksen puute iskee vasta sen jälkeen, kun tilanteesta on selviydytty. Tyypillinen esimerkki liikenneonnettomuus, jonka jälkeen voi tulla ajokammo: Kammottaa kohdata samanmoiset olosuhteet, joissa onnettomuus tapahtui.

Samoin kuin noissa varsin inhimillisissä pelon tunteissa, jotka kohdistuvat vaikkapa uimaanopetteluun tai uudestaan auton rattiin menemiseen, myös hengellisessä elämässä on tärkeää kohdata niin pelkonsa kuin pelottavakin.

Kokemuksesta uskaltaisin sanoa, että ”vihollinen” käyttää meihin usein pelkoa.

Joskus välikappale ovat ihmiset, joskus olosuhteet. Joskus (kuten edellä mainittukin) menneisyys tekee alttiimmaksi pelolle. Kielteisten kokemusten varjo on niin voimakas, että on vaikea uskoa.

Kirjoitukseni alussa mainitsemissani kirjoituksissa käsittelin muun muassa tilanteita, joissa

  • yö (pimeys, vaikeudet, yms.) olivat Jumalan käytössä – eheytymisen välikappale
  • kokemus voi olla voimakkaasti puhdistava ja jopa
  • kokemus voi olla korkeuksiin nostava

Tästä huolimatta en halua ”pyhittää” kohtaamaamme pahaa. Mielestäni meidän ei tarvitse elämäämme hyväksyä jokaista myrskytuulta ja/tai tappiota asiaankuuluvana asiana, vaan aivan niinkuin opetuslapset tai Pietari vaikkapa sitten parahtaa sisikuntamme pohjasta: ”Herra, auta me/minä hukumme/hukun!” – Tai niinkuin helluntain tapahtumien jälkeen Jeesuksen seuraajat yhteisestä sydämestä rukoilivat rohkeutta katsoa myrskyä (ihmisten kautta tullutta vastusta) päin. He eivät kaivaneet syviä poteroita suojautuakseen hyökkäykseltä, vaan vastasivat siihen omalla tavallaan: turvautumalla Herraansa ja jatkaen sitä, mitä olivat tekemässä (julistamassa evankeliumia) Hänen antaminsa voimin.

Kysymys ei ole siitä, että olisimme itsessämme niin kovin vahvoja. – Vaikka huumorilla väitin, että vesi tuntui kohtelevan minua eri tavoin kuin muita; muut kelluivat ja minä upposin, totuus on, että vesi kohtelee kaikkia samalla tavoin. Vesi kannattaa jokaista, joka sen varaan uskaltautuu ja toimii ”veden ehtojen” mukaisesti (vaikkapa sitten ne HITAAT uintiliikkeet hätääntynyt-varpunen-pärskimisen sijaan). Samaan tapaan niin Jumalan armo kuin voimakin kannattelee jokaista, joka uskaltatuu turvautumaan koko painollaan Hänen varaansa – ja toimii Hänen ehdoillaan.

Jeesus sanoo Sanassaan panikoivalle ihmiselle:

Älä pelkää, usko ainoastaan.

Siinä on lyhyen ytimekkäästi olennainen. Myrskyissäkin.

Yksi vastaus artikkeliiin “Miten ihmeessä selviämme näistä myrskyistä?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s