Putsausoperaatio

Kirjoitin tämän vuoden toukokuussa ajatuksia Jumala-lähtöisestä herätyksestä:

Kysyin ”– voiko muunlaistä herätystä ollakaan?”

Vastasin kysymykseen on:

AITOA herätystä ei ole/tule muuta kuin Jumalalta. Ihmisinä voimme saada aikaan kaikenmoisia viritelmiä/yritelmiä.

johdatus-ja-varjelus-ovat-joskus-nain-pienia-ja-arkisia-episodeja-johdatus-varjelus-ja-joissain-tilanteissa-myos-apu-millimetrintarkkaa-mittatilaustyota-1

Aito herätys edellyttää aitoutta.

johdatus-ja-varjelus-ovat-joskus-nain-pienia-ja-arkisia-episodeja-johdatus-varjelus-ja-joissain-tilanteissa-myos-apu-millimetrintarkkaa-mittatilaustyota-2

Aitouteen kuuluu konstailemattomuus: henkilö tai asia on sitä, mitä hän sanoo olevansa. Päinvastaisesta tilanteesta voit lukea artikkelista Mitä ja miten markkinoit?

Teimme tänään huushollissamme oikein perusteellisen siivouksen. Urakalla ja porukalla siivosimme niin nurkat kuin komerotkin. Heitimme ronskisti roskiin nurkkiin kertynyttä, turhaa, vanhentunutta ja rikkimennyttä. Järjestelimme jäljellejäänyttä ojennukseen. Pesimme ja puunasimme.

Operaation jälkeen tuli mieleeni, kuinka myös kristittyinä ja kristittyjen yhteisöinä tarvitsemme perinpohjaista puhdistusta. Paavalin sanoin:

Ettekö tiedä, että pieni määrä hapatetta hapattaa koko taikinan? Puhdistakaa siis talonne hapantaikinasta, niin että teistä tulee uusi taikina. Happamattomiahan te olettekin, sillä meidän pääsiäislampaamme, Kristus, on jo teurastettu. Meidän on siis aika viettää juhlaa, ei vanhan pahuuden ja kelvottomuuden hapattamina, vaan happamattomina, vilpittömyydessä ja totuudessa. (1. Kor. 5:6-8)

Paavali kirjoittaa Korinttin seurakunnalle, jossa kirjeen perusteella näyttävät toimineen nk. armolahjat ja muutenkin seurakunta vaikuttaa varsin elinvoimaiselta paikalta, josta oltiin jopa ylpeitä. Paavali teroittaa: ylpeyteen ei ollut aihetta, vaan pikemminkin suruun, koska seurakunnan tila oli sanalla sanoen sekasotku. Asioihin oli tartuttava ja asiat oli saatava ojennukseen. Seurakunnan oli (yksilötasoa myöten) ojentauduttava opetuksen mukaisesti.

Paavali viittaasiveettöm yyteen, ahneuteen, riistoon ja epäjumalanpalvelukseen sekä niihin liittyviin käytännöntilanteisiin:

  • Näyttämisenhalu, joka talloi alleen toisten tarpeet (toiset mässäilivät ruualla ja juomalla yhteisellä aterialla, kun toiset olivat nälässä, häiritsevä käytös opetuksen aikana; prameilevat hiuslaitteet, jne.)
  • Ihmissuhdesopat (toinen ”piti” veljensä vaimoa, toinen eli äitipuolensa kanssa); ilmeisesti suhteessa armolahjoihin vallitsi ainakin jonkinsorttinen elitismi (koska Paavali kirjoittaa siitä, että kaikki (halvimmat ja huomaamattomimmatkin) ruumiinjäsenet kuuluvat ruumiiseen ja että itsensä/lahjojensa korostuksen sijasta Rakkaus on merkitsevin ja kestävin asia; ehkä perheissä vallitsevan turbulenssin taustaa vasten Paavali antaa (vieläkin selkeämmin efesolaiskirjeen 5. luvussa) käskyn perheen sisäisestä kunnioituksesta.

Paavalin viesti on rajun suora:

Kristittynäkään (tai kristillisenä yhteisönä) emme ole kaiken sietäviä tai sulattavia. Kun epäkohta on nähtävillä, siihen on puututtava. Ei tekopyhästi, omia tekosiaan kompensoiden ja peitellen – tai toiseen heijastaen. – Jeesuksen sanoin: Ensin on otettava hirsi omasta silmästä, jotta yleensä näkee ottaa rikan veljen (sisaren) silmästä. Vaan sellaisella ajatuksella, että veli (sisar) menisi eteenpäin, tulisi syvällä sisimmäässään autetuksi ja armahdetuksi.

Paavalin raju kommentti (mikäli Paavalin opetuksen yleistä linjaa ymmärrän) liittyy tilanteeseen, jossa muutosta ei ole tapahtunut yrityksistä huolimatta. Silloin on parempi antaa tekijän olla. Opetuksen kärki jyrkkyydessäänkin on se, että ne, jotka haluavat eteenpäin mennä saavat siihen mahdollisuuden ja toisaalta se, että yhteisö säilyttää voimansa ja myös todistusvoimansa.

Toisaalta meidän on

  • muistettava, että olemme loppuun asti vajavaisia – Toisaalta
  • emme voi paeta tuon vajavuuden suojiin ja käyttää sitä verukkeena sille, kun/jos emme tee asioille mitään.

Itse olen hämmästellyt oikeastaan siitä asti, kun aloin seurakunnissa liikkumaan, miten riitaista porukkaa tunnumme olevan. Tuota taustaa vasten välillä tuntuu oudolta, kun yhteisöä markkinoidaan rakkaudentäyteisenä yhteisönä – ja asioita käsitellään joko ”kuka huutaa kovimmin” -metodilla tai rankasti päätöksiä keplotellen tai juntaten.

On sanottu, että Pyhä Henki on arka lintu (vrt. kyyhkynen vertauskuvana). Sain oivan esimerkin kyyhkysen arkuudesta, kun asuntomme katto-orsille tuli soma kyyhkyspariskunta. Kaikki oli hienosti, kun touhusin tietokoneellani – mutta kun nousin ylös ja aloin kävellä niitä kohti, ne lehahtivat tiehensä palaamatta enää.

Pyhä Henki ei kaihda heikkouttamme tai rikkinäisyyttämme. Päinvastoin Hän on Puolustajamme. Sen sijaan Pyhä Henki ei yhdy riitoihimme – (ja näin uskon) ei laskeudu sinne, missä on eripura ja anteeksiantamattomuus (ja ehkä niiden lieveilmiöinä keplottelu- ja/tai junttaustaktiikka). Hän tulee sinne, missä heikkouden ja rikkinäisyydenkin keskellä uskallamme yhteisestä sydämestä rukoilla Herran antamaan uudistusta ja herätystä.

Tarvitsemme rukousta – ja syvällekäyvää puhdistusta sydämissä ja seurakunnissakin, Herran uudistavaa ja eheyttävää työtä, jotta olemme valmiit ottamaan vastaan ihmiset seurakuntiimme. Aidon voiton salaisuus

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s