Hihhulointikieltoko seurakuntaan?

Välillä törmään hengellisessä kentässä ”vanhemman veljen”roolin omaksuneisiin ihmisiin. Näille ihmisille on pulmallista joko se, miten Isä näyttää kohtelevan tuhlaajan tieltä palanneita – tai heille on pulmallista ilo, joka syntyy tästä Isän kohtaamisesta.

Vastottain tapasin ystävän, joka yhdessä elämänsä vaiheessa oli pursunnut yli iloa ja ylistystä vaikeiden vaiheiden jälkeen. Yhteisössä, jonne hän noissa vaiheissa oli kotiutumassa oli tuohon spontaaniin iloon oli eräs ”vanhempi veli” tokaissut muun muassa: ”Täällä ei sitten ruveta hihhuloimaan.” – ja perustellut kantaansa ajatuksella, että seurakunta ei ole mikään ”ilotalo”.

Äitini edusti näkemystä, jonka mukaan kirkossa ei ole ”lupa” nauraa tai edes hymyillä. Kun vahvistaakseen asennettaan hän veti suun tiukasti viivaksi istuessaan penkkiin.

Kriisini keskellä vastattuani Jeesuksen kutsuun ”tulkaa minun luokseni kaikki työn ja raskaiden kuormien uuvuttamat niin minä annan teille levon” minut valtasi autuas ilo. Spontaani sana, joka pyrki huulilleni tuossa tilanteessa oli: ”Halleluja!” Tuo ilo on ollut vahva pohjavirta kaiken kohtaamani kummallisenkin keskellä. Joskus todistus myös ympärillä oleville ihmisille.

Oli aika luopua tummista vaatteista ja pukeutua iloisempiin väreihin. Oli aika myös kiittää ja ylistää.

Aivan kritiikittä en ylistykseen suhtaudu. Olen nähnyt ylistystä käytettävän kipeiden asioiden peittämiseen, torjuntaan.

  • Ylistys vaientaa tehokkaasti sisimmän tuskan huudon: sisimmässä on suuri sekasotku, joka on huutana Parantajaa, jolle ei pelon takia ole tohdi avata ovea.
  • Äänekäs ylistys voi tukkia suun puhuvalta Paimenelta, kun ei uskalleta kuunnella, mitä sanottavaa Hänellä on.

Molemmankaltainen torjunta on sukua toisilleen:

Ei uskalleta suostua parannettavaksi, ei uskalleta lähemmäksi Jeesusta. On turvallisempaa olla matkan päässä - joskus "vanhemman veljen" roolin ottaen yrittäen estää muitakin pääsemästä lähelle.

Aito ylistys on avoimen sydämen ylistystä.

  • Sydämen, joka ei peitä Isältä mitään.
  • Sydämen, joka uskaltautuu palaamaan Isän luo myös epäonnistumisen ja tuhlaajantaipaleen jälkeen.
  • Sydämen, joka huomaa tuhlanneensa kaiken.
  • Sydämen, joka on pettynyt itseen ja/tai ihmisiin.
  • Sydämen, jota Isä odottaa, rakastaa – ja armahtaa.

Huomaat luettuasi Luukkaan evankeliumin 15. luvun kertomuksn tuhlaajapojasta, kuinka Isän kodissa alkavat juhlat tuhlaajan palattua.

Poika on jälleen poika (ja tytär on tytär). Anteeksianto ja sovitus ovat konkretiaa. Ilo on molemminpuolinen. Pojan (tyttären) mielestä ehkä uskomatonkin: Ihanko tosi, ONKO KAIKKI TOSIAAN ENNALLAAN? Eikö Isä aseta mitään ehtoja? Onko minulla tosiaan täydet pojan (tyttären) oikeudet? Voiko tämä olla totta?!

Psalmin 149 sanoin:

”Laulakaa Herralle uusi laulu, kokoontukaa ja ylistäkää häntä, te Herran omat!
Iloitkoon Israel Luojastaan, riemuitkoot Siionin asukkaat kuninkaastaan,
ylistäkööt tanssien hänen nimeään, soittakoot hänen kiitostaan rummuin ja harpuin!
Herra rakastaa kansaansa, hän auttaa heikkoja ja nostaa heidät kunniaan.
Iloitkoot Herran palvelijat hänen kunniastaan, riemuitkoot silloinkin, kun on yölevon aika!
Heillä on huulillaan Jumalan ylistys, heillä on kädessään kaksiteräinen miekka–”

Luoja, Kuningas (me uuden liiton uskovat voimme lisätä esimerkiksi sanat: Lunastaja, Sovittaja) on Jumalan kansan ilon aihe – ja se, että Herra rakastaa kansaansa, auttaa heikkoja nostaa heidät kunniaan (oikemmin pelastaa). Kehotus on kokoaikaiseen iloon ja riemuun sen takia, kuka Herra on! Kehotus ylistää Jumalaa (kirjaimellisesti: tehdä Hänet suureksi).

Ehkä sinulle on ”markkinoitu” ylistys vaatimuksena, ehkä jopa asiana, joka ”repii Taivasta alas”, pumppaa Pyhää Henkeä.  Herra kun asuu kansansa kiitoksessa/ylistyksessä. Totta sekin, totta sekin. Joskus ylistyksellä ja kiitoksella on ihmeellinen vaikutus. Vastottain olin erittäin ”tukkoisessa” tilanteessa, jossa läsnä oli kaikesta päätellen Herran johdatukselle herkkä henkilö, joka osasi valita tilanteeseen erinomaiset laulut. Ilmapiiri oli vapautuneen seesteinen laulun jälkeen.

Vaikka tämäntyyppinen  on totta ja toimii, ylistys ei ole mitään magiikkaa tai mantra.

  • Ylistys ei (ainakaan minun ymmärrykseni mukaan) ”pumppaa” Pyhää Henkeä alas.
  • Ylistys ei peitä sydämien rytökasoja.
  • Ylistys ei ole ”hokkuspokkuskonsti”, joka automaattisesti ratkaisee kiperät tilanteet. Se, että oikeat laulut tyynnyttivät myrskyn, ei välttämättä toimi joka tilanteessa.
  • Jos yhteisössä ovat asiat ja esimerkiksi ihmissuhteet hunningolla, ei pelkkä ylistys ratkaise asioita. Silloin on henkilökohtaisen ja yhteisöä koskevan perkauksen aika, jotta asiat suoristuvat.

 

Pyhä Henki on armon Henki - ja Hän on samaan aikaan totuuden Henki - ja Hän on Pyhä Henki. Siksi myös pyhyyden tunto on tarpeellinen.

Edellä mainittua Raamatun kohtaa peilaten ylistys on Jumalan rakkauden avautumisesta kumpuavaa ja Herran suureksitekevää ylistystä. Siinä mukana on koko ihminen. Se on seurausta siitä, että ihminen on kohdannut Herran ja Vapahtajan. Se miten ylistys luontevasti kanavoituu osaksi seurakunnan elämää ja henkilökohtaista elämää on aihe, johon lähiaikoina tartun.

Teksti/kuva Pauliina Kuikka

1 Comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s