Ukkosen jälkeen

Kävelin ukkosen raikastamassa aamussa. Painostavan helteen jälkeen oli raikasta ja vilpoista.

Samoin on joskus elämässä – yhteisöissäkin. Jos rysähdyksestä selviämme sillä tavoin, että asiat tulevat selvitetyiksi emmekä puolin tai toisin jää kantamaan kaunaa, elämä jatkuu ilman painostavaa oloa tai painolasteja.

Painostava olo ja painolastit ovat usein seuraus siitä, että asioita ei ole käsitelty – tai ei ole pystytty käsittelemään. Käsittelemättöminä ne vaikuttavat väistämättä taustalla. Keskinäinen kyräily – ja pahimmillaan pahan puhuminen selän takana ja/tai selkään puukottaminen – eivät voi olla heijastumatta ilmapiiriin. Mikäli kyräily kuuluu yhteisön ”normaaleihin”, piintyneihin toimintatapoihin, yhteisö on kipeä ja tekee kipeäksi myös jäsenensä. Tuollaisessa ilmapiirissä painolastien purkaminen on hankalaa, ellei peräti vaarallista (oman heikkouden ja vajavuuden tunnustaminen antaa kyräilyyn ja selän takana puhumiseen/selkään puukottamiseen lisää välineitä).

On surullista kuulla kristittyjen suusta: En voi yhteisössäni puhua asioistani. En uskalla kutsua yhteisööni ystäviäni.

Luottamuksen yhteisö

Erityisesti kristillisen yhteisön tulisi olla luottamuksen yhteisö: yhteisö, jossa voidaan jakaa niin ilot kuin surutkin, voitot kuin tappiotkin; yhteisö, joka kestää senkin, että asioista ei aina olla samaa mieltä ja sen, että emme ole kuin sankollinen mustikoita.

Auttakoon rakkaus teitä tulemaan toimeen keskenänne. Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys. On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi.

Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste!
Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa.

Mutta kukin meistä on saanut oman armolahjansa, sen jonka Kristus on nähnyt hyväksi antaa. — varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen. Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden, silloin emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä ja ovat kavalien ja petollisten ihmisten pelinappuloita. Silloin me noudatamme totuutta ja rakkautta ja kasvamme kaikin tavoin kiinni Kristukseen, häneen, joka on pää. Hän liittää yhteen koko ruumiin ja pitää sitä koossa kaikkien jänteiden avulla, kunkin jäsenen toimiessa oman tehtävänsä mukaan, ja näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa.

Luopukaa siis valheesta ja puhukaa toinen toisellenne totta, sillä me olemme saman ruumiin jäseniä. Vaikka vihastuttekin, älkää tehkö syntiä. Sopikaa riitanne, ennen kuin aurinko laskee. Älkää antako Paholaiselle tilaisuutta. — Älkää tuottako surua Jumalan Pyhälle Hengelle, jonka olette saaneet sinetiksi lunastuksen päivää varten. Hylätkää kaikki katkeruus, kiukku, viha, riitely ja herjaaminen, kaikkinainen pahuus. Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja lempeitä ja antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on antanut teille anteeksi Kristuksen tähden.

Kipeä sovinto

Kipeissä yhteisöissä sovinto voi olla yksipuolinen sopimusvaatimus ts. toinen osapuoli antaa periksi ja ”pakotetaan” anteeksipyyntöön ja/tai anteeksiantoon ja sovintoon. Pahimmillaan anteeksianto/-pyyntö toimii vakavan alistamisen ja väkivallan välineenä ja pönkittää sairaita mekanismeja. Edellämainittu kohta edellyttää molemminpuolista aseistariisuntaa. Ei niin, että (henkisen, hengellisen tai fyysisen) väkivallan/väärinkäytösten uhri riisutaan viimeisistäkin aseista ja tekijä jatkaa tekosiaan täysissa varusteissa ja pahimmillaan Raamatun auktoriteettiin vedoten. Väkivallan ja vallan väärinkäytön takana on vihaa, katkeruutta ja pahuutta. Todellisuudessa kukaan ei kohtele toista kaltoin rakkauttaan.

Tällaisen ”rakkauden” kohteeksi ei tarvitse suostua. Tämä ei sulje pois sitä, etteikö voisi antaa anteeksi. Anteeksiantoa olen pohtinut muun muassa Parempi vai pahempi

1 thought on “Ukkosen jälkeen Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s